Vaatimukseni Oulun kunnallisvaaliehdokkaille
Minun ääneni kunnallisvaaleissa saa se ehdokas, jonka ohjelmaan kuuluu vähintään nämä neljä kohtaa:
Lue lisääMinun ääneni kunnallisvaaleissa saa se ehdokas, jonka ohjelmaan kuuluu vähintään nämä neljä kohtaa:
Lue lisääViime aikoina on uutisoitu lasten ja nuorten järkyttävistä väkivallanteoista, koulupudokkaiden määrän lisääntymisestä ja kasvaneesta tarpeesta lasten ja nuorten psykiatriselle hoidolle. Koulumaailmassa työskentelevänä näen lasten, nuorten ja perheiden turvattomuuden ja tuen tarpeen jatkuvan kasvun myös meillä Iissä. Korona-aika on tuonut tähän vielä oman lisänsä.
Lue lisääVesijatuli auki asiakkaille ikään ja siviilisäätyyn katsomatta viivyttelemättä! Lisäksi ulkovoimailupuisto Puttaalle rakennettava pikaisesti. Paikallista passiivisuuspahoinvointia piristämään.
Lue lisääRantapohjan keskustelupalstalla oli tiistaina 20.4. kirjoitus liittyen Kuivaniemen osakaskunnan toimintaan ja kirjoitteluun. Joillakin ihmisillä on kaamea tarve haukkua nykyistä hoitokuntaa. Erityisarvostelua on aiheuttanut viime syksyn osakaskunnan kokous.
Lue lisääKuntavaalien lähestyessä meille iiläisille on valjennut, kuinka merkittävistä vaaleista koko kunnan tulevan keskustailmeen kannalta on kysymys. Tänä vuonna aloittava valtuusto päättää historiallisesti arvokkaan ja koko kirkon seudun hienoimman jokimaisemanäkymän kymmeniksi vuosiksi, ehkä vuosisadaksi eteenpäin. Kysymys on tietysti Kirkonrannan Nätteporin ja kunnantalon paikalle rakennettavista kiinteistöistä. Ensimmäiset kuntapuolueiden puheenjohtajien huitaisut eivät hyvää lupaa: “Jos ei muuta, niin tehdään siihen kerrostaloja!”
Tämän kirjoitukseni tarkoitus on hieman herätellä ajattelua oman ja toisen ihmisen työn tekemisellä. Minulle on tullut useita yhteydenottoja siitä, kuinka työyhteisöissä työntekijät ajetaan ahtaalle ja väsytään ihan äärirajoille. Sillä ajatuksella, kun työnantajalle ei mikään riitä.
Mielenterveyden ongelmista on kovaa vauhtia kasvamassa uusi suomalainen kansantauti ja erityisen haavoittuvassa asemassa sen suhteen ovat olleet lapset ja nuoret. Hoitojonojen kasvua on ollut vaikeaa saada pysäytetyksi ja vaikka lain mukaan alle 23-vuotiaan olisi saatava tarpeelliseksi todettua hoitoa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu, ei tätä hoitotakuuta onnistuta monissa tapauksissa saavuttamaan. Esimerkiksi huhtikuussa 2019 suoritettu THLn tutkimus osoitti, että 22% alle 23-vuotiaista psykiatriseen erikoissaisaanhoitoon jonottavista oli joutunut odottamaan yli 90 vuorokautta: Pohjois-Pohjanmaalla vastaava luku oli 18%.
On taas pölytys alkanut. Perjantaina 16.4.-21 oli traktori harjaamassa Nelos-Grillin edustalla. Hirveät pölypilvet yli nelostien Kärkkäiselle päin. Ensin ajattelimme, että mikä palaa, mutta sehän oli tämä pölyttäjä liikenteessä. Missä kastelu, ettei ihmisten tarvitse tukehtua hiekan pölyyn. Kuivaharjaus kielletty!!
Vanhusten huoltoyhdistys ry rakennutti noin 13 vuotta sitten Revontien vanhusten vuokratalon. Se on tarkoitettu itsenäisesti asuville vanhuksille. Asukkaat tilaavat itse.…..
Mikä on tämä ryhmä, joka jäkättää nykyisen hoitokunnan toiminnasta yhtenään? Eikö asioita voi hoitaa hoitokunnan kanssa, kun täytyy lehtien palstoilla kirjoittaa muunneltua totuutta?