Kodeis­sa on hyvin­voin­tim­me ydin. Kote­ja on eri­lai­sia, jokai­sel­la oma paik­kan­sa. Kun­pa kodeis­sa oli­si yhä tilaa lap­sil­le ja nuo­ril­le, van­hem­muus oli­si arvos­tet­ta­vaa ja sil­le annet­tai­siin tuki, jot­ta kas­va­tus­työ­tä kodeis­sa jak­se­taan teh­dä. Että koto­na oli­si lap­sel­le syli, johon istah­taa. Että per­heis­sä ehdit­täi­siin olla yhdes­sä, luo­da poh­jaa luot­ta­muk­sel­le ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­le. Apua per­heil­le tulee olla tar­jol­la van­hem­pien jak­sa­mi­sen tuek­si sil­loin, kun he sitä tar­vit­se­vat, ei vas­ta tilan­tei­den krii­siy­tyes­sä. Mones­sa kodis­sa ele­tään yksin — omas­ta halus­ta tai ilman omaa halua. Kun­pa meil­lä jokai­sel­la oli­si tar­vit­taes­sa joku, joka tulee vie­rel­le ja kysyy, mitä sinul­le kuu­luu, ja kuuntelee.

Ii tun­ne­taan rau­hal­li­se­na asuin­paik­ka­na, jota ympä­röi upea ja moni­puo­li­nen luon­to. Täl­lai­nen ympä­ris­tö on hyvä perus­ta hyväl­le elä­mäl­le. Myös koke­muk­set yhtei­söl­li­syy­des­tä ja tur­val­li­suu­des­ta lisää­vät hyvin­voin­tia. Nii­hin me jokai­nen voim­me vai­kut­taa. Omil­la asen­teil­lam­me on suu­ri mer­ki­tys. Voim­me pyr­kiä ymmär­tä­mään ja kun­nioit­ta­maan toi­nen toi­siam­me sel­lai­si­na kuin olem­me. Voim­me luo­da myön­teis­tä ja lep­poi­saa ilma­pii­riä aivan yksin­ker­tai­sil­la asioil­la. Pelk­kä ystä­väl­li­nen kat­se tai ter­veh­dys voi antaa toi­sel­le hyvän mie­len – samoin kuin itselle.

Moi, olen Jan­ne Kos­ke­la Pik­ka­ra­las­ta. Olen ehdo­kas, joka on vank­ku­ma­ton reu­na-aluei­den puo­lus­ta­ja. Seu­raan mie­len­kiin­nol­la aktii­vi­ses­ti Oulun kau­pun­gin val­tuus­ton, hal­li­tuk­sen ja lau­ta­kun­tien toi­min­taa. Olen­kin se, jon­ka puo­leen kään­ny­tään kun halu­taan tie­toa omal­la asui­na­lu­eel­la tapah­tu­vis­ta muutoksista. 

Pel­kis­te­tys­ti voi tode­ta, että kou­lu­työn arjes­sa kes­kei­sen haas­teen aiheut­taa tilan­ne, jos­sa ylei­so­pe­tuk­sen nor­maa­li­ko­koi­ses­sa ryh­mäs­sä on muka­na usei­ta eri­ta­sois­ta eri­tyis­tä tukea tar­vit­se­via oppilaita.

Suo­ma­lai­nen hyvin­voin­tiyh­teis­kun­ta on ollut mones­sa­kin mie­les­sä menes­tys­ta­ri­na, jon­ka pelas­ta­mi­sek­si kan­nat­taa teh­dää roh­ke­aa poli­tiik­kaa. Jul­ki­sen talou­den saa­mi­nen kes­tä­väl­le poh­jal­le, talous­kas­vun vauh­dit­ta­mi­nen sekä per­he­po­li­tiik­ka ovat kes­kei­ses­sä roo­lis­sa hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan tule­vai­suu­den kannalta. 

Tek­no­lo­gia­teol­li­suu­den nousu Nokian ja lukuis­ten mui­den osaa­vien yri­tys­ten myö­tä muu­ta­ma vuo­si­kym­men sit­ten oli Oulun ihme. Sen myö­tä työ­tä ja vero­tu­lo­ja tuli run­saas­ti. Oulun seu­dun osaa­va ja sitou­tu­nut hen­ki­lös­tö oli­vat yri­tys­ten tär­keä kil­pai­lue­tu. Oulu komei­li kär­ki­pai­koil­la yri­tys­myön­tei­syy­des­sä ja yhteis­työ kau­pun­gin, yri­tyk­sien ja yli­opis­ton kes­ken oli Suo­men parasta.