Päät­tä­jäl­tä: Kuka hoivaa?

Tei­jo Liedes.

Suo­mes­sa on tul­tu tilan­tee­seen, jos­sa ikäih­mis­ten hoi­vas­ta on alet­tu esit­tää vas­tuu­ta jäl­ke­läi­sil­le. Tämä on jyr­käs­sä ris­ti­rii­das­sa jo vuo­si­kym­me­niä jat­ku­neen yhteis­kun­nan moder­ni­saa­tion kans­sa. Moder­ni­saa­tiol­la tar­koi­te­taan työ­elä­mä ja asian­tun­ti­juu­den eri­kois­tu­mis­ta sekä sitä myö­tä yksi­lön vapau­den ja oikeuk­sien koros­tu­mis­ta. Tätä indi­vi­dua­li­soi­tu­mis­ta tuke­vat vie­lä kau­pun­gis­tu­mi­nen ja kil­pai­lu talou­del­li­sis­ta resurs­seis­ta sekä jat­ku­vas­ti lisään­ty­vä tehok­kuusa­jat­te­lu. Näi­den ilmiöi­den myö­tä yhtei­söl­li­syys on heikentynyt.

Aja­tus­han on kau­nis: lap­set huo­leh­ti­vat ja hoi­vaa­vat sekä vas­taa­vat van­huk­sen hoi­van kus­tan­nuk­sis­ta aivan kuten van­huk­set ovat aikoi­naan huo­leh­ti­neet lap­sis­taan. Mut­ta tähän men­nee­seen aikaan ei ole paluu­ta – aina­kaan niil­lä kei­noil­la, joi­ta on ehdo­tet­tu. Val­tao­sa lap­sis­ta huo­leh­tii kyl­lä omis­ta van­hem­mis­taan, niin kuin pys­tyy, ihan vapaa­eh­toi­ses­ti, mut­ta jos tähän vel­voi­te­taan, tulee ongel­mia. Kuka kan­taa vas­tuun hoi­dos­ta? Ovat­ko lap­sen ja van­huk­sen välit sel­lai­set, että he voi­vat luot­taa toi­siin­sa? Miten käy lap­sen työ­uran? Halu­aa­ko lap­si uhra­ta vapaa-aikan­sa ja har­ras­tuk­sen­sa van­huk­sen hoi­vaa­mi­seen? Riit­tä­vät­kö rahat?

Ongel­ma ei rat­kea hoi­ta­mal­la seu­rauk­sia, vaan pitää ruve­ta rat­ko­maan sitä, mis­tä kaik­ki joh­tuu. Mikä on syy­nä sii­hen, että arvos­tam­me yksi­lön oikeuk­sia ja vapauk­sia niin ylen mää­rin, että niis­tä on tul­lut jopa pyhän luon­tei­sia, koskemattomia?

Vas­taus löy­tyy alus­sa mai­nit­se­mis­ta­ni sei­kois­ta: työ­elä­mäs­tä, eri­kois­tu­mi­ses­ta, urba­ni­soi­tu­mi­ses­ta, talou­del­li­ses­ta kil­pai­lus­ta, kii­rees­tä ja vie­lä inter­ne­tin syö­ve­reis­tä, sen luo­mis­ta uto­piois­ta, joi­ta ihmi­set tavoit­te­le­vat epä­toi­voi­ses­ti. Täs­sä hul­lun­myl­lys­sä ei ole ihme, että syn­ty­vyys las­kee ja van­huk­set jää­vät hoitamatta.

Siis: Ongel­maan ei auta se, että ihmi­siä syyl­lis­te­tään ja vel­voi­te­taan. Ongel­maan aut­taa vain se syi­hin puut­tu­mi­nen. Ja se näyt­tää nyt mah­dot­to­mal­ta. Emme voi glo­baa­lis­sa kil­pai­lu­ti­lan­tees­sa juu­ri muut­taa oman yhteis­kun­tam­me ja talou­tem­me raken­tei­ta, mut­ta yrit­tää mei­dän kan­nat­taa: ihmi­sil­le vaki­tui­sia työ­paik­ko­ja, van­huk­sil­le hoi­va­ko­te­ja, lap­sil­le tur­val­li­sia päi­vä­ko­te­ja ja kou­lu­ja, sosi­aa­li­tur­vaa kai­kil­le tar­vit­se­vil­le, inter­net­tiin sään­te­lyä, elä­män­ryt­min hidas­ta­mis­ta – aikaa “elää elämäänsä”…siis hyvin­voin­ti­val­tio takai­sin! Sitä kaut­ta ihmis­ten arvo­maa­il­ma ehkä muut­tui­si yhtei­söl­li­sem­mäk­si? Ihmi­sil­lä oli­si ehkä aikaa muil­le­kin kuin itselleen?

Täs­sä riit­tää teke­mis­tä niin kun­nil­le kuin hyvin­voin­tia­lueil­le. Molem­mis­sa ollaan teke­mäs­sä uut­ta stra­te­gi­aa alka­neel­le val­tuus­to­kau­del­le, ja juu­ri stra­te­gias­sa em. asioi­ta voi edis­tää. Lopul­ta yhteis­kun­nan muut­ta­mi­nen on tah­don asia.

Tämä kaik­ki kus­tan­ne­taan sil­lä, että hyvin­voi­va ja ter­ve yhteis­kun­ta on kil­pai­lu­ky­kyi­nen ja teho­kas myös talou­den näkö­kul­mas­ta. Ihmi­set pysy­vät ter­veem­pi­nä ja jak­sa­vat tuot­taa enemmän.

Tei­jo Lie­des, kun­nan­val­tuu­tet­tu, Ii , alue­val­tuu­tet­tu, Poh­de, alue­hal­li­tuk­sen jäsen, Vasemmistoliitto