Päät­tä­jäl­tä, Heli-Han­ne­le Haa­pa­nie­mi: Kuka voi hyvin – ja kuka jää jal­koi­hin? Voi­ko stra­te­gia­työl­lä vaikuttaa?

Heli-Han­ne­le Haapaniemi.

Kun Yle jul­kai­si hel­mi­kuus­sa laa­jan ver­tai­lun sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den toteu­tu­mi­ses­ta Man­ner-Suo­men kun­nis­sa, moni meis­tä etsi heti oman koti­kun­tan­sa sijoi­tuk­sen. Iin koh­dal­la sija 213 ei herä­tä rie­mua, mut­ta se ei myös­kään ker­ro epäonnistumisesta.

Ver­tai­lut ovat laa­jas­ti valit­tu­jen mit­ta­rei­den ja tilas­to­jen tulos. Ne anta­vat kuvan vii­me vuo­sien tilan­tees­ta, mut­ta samal­la voi­vat aut­taa poh­ti­maan valin­to­ja, jot­ka vai­kut­ta­vat tule­vaan. Toi­sil­la osa-alueil­la Ii on pär­jän­nyt, toi­sil­la on kirittävää.

Onko meil­lä kai­kil­la yhden­ver­tai­set mah­dol­li­suu­det hyvään elä­mään – riip­pu­mat­ta esi­mer­kik­si iäs­tä, tulo­ta­sos­ta, ter­vey­des­tä tai asuinpaikasta?

Val­tion leik­kauk­set lisää­vät kun­tien ja hyvin­voin­tia­luei­den rahoi­tus­pai­nei­ta, sääs­tö­jen ja mini­mi­rat­kai­su­jen jäl­jet näky­vät jo sel­väs­ti. Monen toi­meen­tu­lo on vaa­ka­lau­dal­la ja arki on huo­lien täyt­tä­mä. Myös nuor­ten hyvin­voin­nis­sa pola­ri­saa­tio kas­vaa – osa nuo­ris­ta voi hyvin, mut­ta toi­sil­la pahoin­voin­ti kasau­tuu monel­le elä­mä­na­lu­eel­le. Asuk­kaal­le ei ole olen­nais­ta, jär­jes­tää­kö pal­ve­lun kun­ta vai hyvin­voin­tia­lue – tär­ke­ää on, että pal­ve­lui­ta on saa­ta­vil­la sil­loin kun nii­tä tar­vi­taan. Yhteis­työ on olen­nai­sen tärkeää.

Suo­mi tun­ne­taan maa­il­man onnel­li­sim­pa­na maa­na, mut­ta tut­ki­mus­ten onnel­li­suus ei aina vas­taa koet­tua onnel­li­suut­ta. Se ei kysy, mil­tä elä­mä tun­tuu juu­ri nyt: miten voin, miten lähei­se­ni voi­vat, ja löy­tyy­kö apua sil­loin kun sitä todel­la tar­vit­see. Koet­tua onnel­li­suut­ta syn­tyy arjen suju­vuu­des­ta, elä­mä­ni­los­ta, tur­val­li­suu­des­ta ja sii­tä, ettei kukaan jää yksin.

Iis­sä päi­vi­te­tään par­hail­laan kun­ta­stra­te­gi­aa. Tur­val­li­suus on yksi kun­nan vah­vuuk­sis­ta – ja se näkyi myös ver­tai­lus­sa – mut­ta sen pitää näkyä sel­keäs­ti myös tule­vis­sa lin­jauk­sis­sa. Tar­vit­sem­me stra­te­gian, joka näkee ihmi­set kai­kis­sa elä­män­vai­heis­sa. Lap­set, nuo­ret ja ikäih­mi­set — ja me kaik­ki moni­nai­set kun­nan nykyi­set asuk­kaat olem­me stra­te­gian ydin.

Koko­nais­val­tai­sen hyvin­voin­nin tulee nous­ta vah­vem­min esiin: eri elä­män­ti­lan­tei­ta kan­nat­te­le­vat pal­ve­lut sekä mah­dol­li­suus osal­lis­tua ja tul­la koh­da­tuk­si. Myös kult­tuu­ri­sel­la hyvin­voin­nil­la on tut­ki­tus­ti yhteys parem­paan mie­len­ter­vey­teen, aktii­vi­suu­teen ja yhtei­söl­li­syy­teen – sik­si se ansait­see paik­kan­sa strategiassa.

Stra­te­gia ei ole sana­he­li­nää, vaan kun­nan arvo­jen pun­nin­taa ja pää­tök­siä, jot­ka vai­kut­ta­vat jokai­sen asuk­kaan elä­mään. Sen tär­keä teh­tä­vä on var­mis­taa, ettei kukaan jää jalkoihin.

Heli-Han­ne­le Haa­pa­nie­mi, kun­nan­val­tuu­tet­tu, Ii , Vasemmisto