Kellomies vääntäyty Illiin viijen jäläkeen ja ihimetteli, kun väkiä ei näkyny kuin Pertti Lapinkangas. Onko käynyt kato sievien ilimojen takia. No ei ollu. Lopulta täyttyivät kirkonpenkit ja penkat. Ainakin kolomesta maasta oli saapunu kansaa. Se ei sinänsä oo ihime, onhan Illinjoksut globaali ilimiö olympialaisten, Bostonin maratonin, Sonkajärven eukonkannon ja paavin joulutervehdyksen tapaan.
Viikonloppuna oli Illinjuoksun lisäksi muitakin merkittäviä tapahtumia. Ameriikasa potkittiin palloa mitaleista. Urheiluruutu kertoi huimista suomalaissaavutuksista. Sami Välimaa oli golffikisasa jaetulla sijalla 77. Miksi ei annettu koko sijjaa? Toinen Sami, Pajari, ajeli autolla pitkin Viron teitä, olipa tätä kirijoteltaesa pysyny tielläki. Suomalaismenestystä oli luvassa Vimpelistä pesäpallokisoista. Ei kannata mennä opettammaan lajia muihin maihin, ainakaan Norjaan tai huonosti käy.
Saksalla meni potkupallon MM-kisoissa hänekseen. Maan palloliitto Deutscher Fußball-Bund reagoi tilanteeseen nopiasti. Se oli lähettänyt joukon junioreita huoltajineen paikkaan, misä mestarit tehhään eli Illinjuoksuun. “Illi-Lauf ist der Weg zu Siege”. — Hyvvää ainesta, tojettiin asiantuntevasti kirkonpenkillä. Suomen jalakapallolle on luvassa MM-paikka tulevaisuuvesa. Palloliiton pj. rahamies Lahti oli raatauttanu kaveriaan FIFA:n johtajaa Infantiilia, joka oli luvannu, että seuraaviin kisoihin Saudi-Arabiaan otetaan 192 maata. Suomi-rukkakin pääsee mukkaan. Litmanen ja Hyypiä ovat alottaneet jo treenin.
Kirkonpenkillä Järvenpään Reksa muisteli olleensa penkkinaapurin isän kans jötkäämäsä uitosa. Melekein sukulainen kunnanherra Markku tiesi, mistä on kyse. Tiiron Matti oli huolissaan pikkulintujen hävikistä. Kottaraisia, pääskysiä eikä ees p‑hottisia palijo nävy. Katoon on syynä rosvolinnut harakat, varekset ja rätsit, oltiin penkillä yhtä mieltä. Ennen pysy rosvolintukanta kurisa, kun nuoriso tyhyjenteli niitten pesät munista. Toivottiin, että ministeri Essayah määräisi kannanhoijolliset munien kerruut, kuten hoijetaan susi- ja iliveskantaa. Koulusa pitäs opettaa kiipiämään puihin eikä seinille.
Direktoraatti oli normaali kokoonpanosa: Nööti, Ari, Arja ja kellomies. Arjalla meinasi krampata käsi, kun sai merkata nimiä data-vihkoon toista lavia ja osan vielä ulukomaan kielillä. Illan juoksuisa oli ainutlaatuista, että kaikki maholliset hölökkärajat rikottiin. Pekka Mertala näytti linturaateihin viitaten närhen värkit muille parantaen SB:tä 15 sekuntia. Iisa rikkoi naisten rajan kaikkien aikojen nuorimpana, eikä pikkuveli Luka ollu Pekkaa pahempi kakkosella kasin alituksellaan. Nuori lätkäjätkä Anton pääsi meleko likelle Miettusta, jonka hääty juosta SB. Anton jättää Illinjuoksut tältä osin ja siirtyy oman lajin treeneihin taatusti porukkansa kovakuntoisimpana. Ei liene tarvetta sauvakävelyyn siirtymiseen.
Eliitisä nähtiin normaali väen ohella come backin teheneitä. Hevosmies-Heikki oli syöny ennen starttia kolome lautasellista isä-Matin tekemää hillasoppaa. Hyvä eväs auttoi sivuamaan SB:tä. Turtinen on hyväsä iskusa Sulukavan soutuun, josta hänellä on parinsa Jouni Ponnikkaan kans venneellinen mitaleita. Takavuosien junioristara ja Nöötin suosikki Ylönen kukisti koukkupolovisarjastaran Lapinkankaan. Iisan kyyti oli kylymää PB:n teheneelle intiaanin askeleella taivaltavalle Perttulalle, jolle kirkonpenkiltä ennustettiin 20:n alitusta ennen syksyä. Valamentajavelho Teuvo “Teukka” Kaleva voi olla tyytyväinen kesän sensaatioiden Urhon ja Kaapon edesottamisiin. Enkkarit ropisevat kerta kerralta.
Sipoon kiritykki Sandström kukisti hurjalla SB-spurtilla Martynan ja Dikebyn Bonfirepeninsulan. Kangasharju oli illan tarkin: numerolla 22 sija 22 ja aika 22.22. Neiti vänrikki Sanni petrasi PB:tään komiasti. Ylipäällikkö Stubb muistanee lutin jämillä. Toisen poloven illinjuoksija Marjut teki onnistuneen vierailun kotikonnuilleen kukistaen nimekkäät Oijärven Hannun ja hevosmies-Jussin, jonka mukaan Illinjuoksujen nimikkohepalle Liinan Jannulle kuuluu hyvvää. Tuulia kohenteli SB:tään puolella minnuutilla, mikä luppaa syyskuun lopulla lähelle eliittipaikkaa.
Luka palasi areenalle komiasti ja alitti junnujen hölökkärajan ennen edelliskerran kommeettaa Elmeriä. Veikkaa ei ole vähään aikaan Illisä nähty. Komea paluu. Direktoraatti lähetti Deutscher Fußball-Bundille faksin Nikon hienosta juoksusta. Nationalmannschaft — paikka odottaa jonku vuojen päästä kuten myös Jarnoa, Matildaa ja Utaa. Kimmo pyssyy vielä hät-hättää Onnin völijysä, mutta kuinka kauan? Taavi paransi PB:tään sekunnilla, Joko seuraavalla kerralla alle kympin? Hyvä kisa oli Aavallakin. Maija oli innoissaan kuulun Jounin kukistumisesta. Janni teki komian debyytin. Mummu oli täpinöissään maalissa. Leevin ja Nellan menua hijasti, kun piti ootella iskää vähän väliä. Tuttuun tapaan Tarja paimensi joukon perille.
Vitonen
1) Pekka Mertala 16.42 (ahr) , 2) Ilkka Miettunen 18.01, 3) Anton Moilanen 18.11, 4) Hannu Kirstinä 18.25, 5) Heikki Tiiro 18.28, 6) Pauli Turtinen 19.01, 7) Sakari Ylönen 19.18, 8) Pertti Lapinkangas 19.33, 9) Iisa Klaavuniemi 19.54 (ahr), 10) Jouko Perttula 20.31, 11) Arto Hiltula 20.45, 12) Markku Taskila 21.09, 13) Urho Kaleva 21.21, 14) Hilla Mäenpää 21.29, 15) Elias Dahl 21.32, 16) Elma Klaavuniemi 21.37, 17) Kaapo Krum 21.41, 18) Pentti Klaavuniemi 21.58, 19) Thomas Sandström 22.00, 20) Martyna Skuza 22.01, 21) Harri Kokkoniemi 22.06, 22) Teemu Kangasharju 22.22, 23) Sanni Tiiro 22.53, 24) Marjut Backman 23.09, 25) Hannu Klaavuniemi 23.29, 26) Jussi Tiiro 23.45, 27) Paula Sali 24.18, 28) Mika Moilanen 25.19, 29) Maaria Aalto 26.27, 30) Jorma Puurunen 26.34, 31) Vesa Savolainen 27.45. (ahr= alle hölökkärajan)
Kakkonen
1) Luka Klaavuniemi 7.58 (ahr), 2) Elmeri Taskila 8.14, 3) Veikka Koskela 8.55, 4) Niko Wahlers 9.15, 5) Onni Keltamäki 9.23, 6) Otto “Kimmo” Keltamäki 9.23, 7) Jagoda Skuza 10.04, 8) Taavi Tahkola 10.13, 9) Janni Rakkolainen 10.26, 10) Miro Tiiro 10.27, 11) Jarno Wahlers 10.39, 12) Aino Yliraasakka 10.46, 13) Nanni Keskikallio 10.49, 14) Eevi Keskikallio 10.49, 15) Reko Koskinen 11.32, 16) Matilda Thode 11.47, 17) Aava Tahkola 12.12, 18) Uta Thode 12.18, 19) Leevi Hietala 13.01, 20) Maija Tahkola 13.31, 21) Nella Hietala 15.11, 22) Jouni Hattunen 15.42, 23) Pauli Jakku 16.40, 24) Tarja Teppo 16.52.


