- ”Lavosen perhe asui Olhavassa 1930-luvulla ja tuon ajan elämästä Maija Lavonen nosti usein esille omavaraisuuden ja luonnon. Lihaa, perunoita tai maitoa ei ostettu kaupasta, vaan porsas tai lammas kasvatettiin itse tai se ostettiin naapurilta. Kala pyydettiin joesta tai merestä. Ja pimeitä iltoja eivät valaisseet katuvalot vaan tähdet ja kuu. Maija Lavosen rakkaisiin muistoihin kuului myös valokuva, jossa oli joukko kylän naisia ja rukki. Siihen oli ikuistettu kehruukurssi. Kehrääminen oli tärkeä taito, sillä villapaidat sukat, pipot ja vanttuut kudottiin itse kotona kehrätystä villalangasta. Hän muisteli myös omiin leikkeihin saamiaan villalankoja. Voi kuulostaa oudolta, mutta jokainen käsitöitä tekevä ymmärtää villan pehmeyden ja lämmön, ja käsillä tekemisen hyvää tekevät vaikutukset”. Muisteluteksti: Leena Takaluoma. Kuva: Ratavartijan talo, missä Luukelan perhe asui vuoteen 1939. Kauppias Erkki Sassin kokoelmat.
- Meri. Kuvakudos ja pellava, 1980. Se on myös yksi ensimmäisistä tekstiiliteoksista, jotka levittäytyvät seinältä tilaan. Teoksen taustaosaa hallitsee vaalea taivas. Sininen meri on vain kapea raita teoksen alaosassa. Meren laineita esittävä kudottu osa kurottelee ulos teoksesta. Kuva: Kari Holma
- Maija Lavosen teoksessa, Yö Olhavassa, on käytetty ensi kertaa valoa. Teos on kooltaan 70x700, vuodelta 1987. Alla teos Rata rantaan, maalattua terästä vuodelta 1986. Kuva: Kari Holma
- Polku. Ryijy, villa, kivet,1040x45 vuodelta 1983. Teoksessa palataan lapsuuden maisemiin Iin Olhavassa. Polun varrella voi istahtaa rantametsikön kivelle. Taustalla valokuituteos Taivas itkee vuodelta 2017. Kuva: Kari Holma
Maija Lavonen (29.10.1931–9.12.2023), omaa sukua Luukela syntyi Iin Olhavassa. Luukelan suku oli kotoisin Haukiputaalta. Vuonna 1939 perhe muutti Kemiin, joten lapsuus vietettiin Olhavassa ja nuoruus Kemissä.
Johannes Luukela, Maijan isä, toimi merivartijana, ja äiti oli ammatiltaan kätilö. Maija Lavosella oli kaksi siskoa, Arja Luukela, s.1939 ja Annikki Luukela, s.1944, jotka kumpikin päätyivät taidealalle.
Maija Lavonen opiskeli vuosina 1953–1956 taideteollisessa oppilaitoksessa muoti- ja mallisuunnitteluosastolla ja vuosina 1956–1957 Vapaassa Taidekoulussa. Kemin Tyttölyseon kuvaamataiteen opettaja Nina Vanas (1906–1977) rohkaisi Maijaa opintoihin. Vanaksen tunneilla oli kudottu myös ryijyjä.
Vuonna 1958 Maija avioitui taidemaalari Ahti Lavosen (21.3.1928–26.2.1970) kanssa. Kolmen vuoden ajan Maija toimi Kotkassa Karhulan Tyttöjen ammattikoulun opettajana. Helsinkiin palattiin vuonna 1961. Lapset Sussa ja Kuutti syntyivät vuosina 1960 ja 1966. Hän piti muotimyymälä,Poppi Boutiqueta parin vuoden ajan. Liike oli kuvataidetta ja muotia yhdistävä liike, jossa oli myös Ahti Lavosen maalaamia seinämaalauksia.
Ahti Lavosen sairastuttua joutui Maija luopumaan liikkeestään. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä, Murheellisia töitä, hän piti Kluuvin galleriassa vuonna 1970. Näyttely on osa hänen surutyötään Ahdin poismenon jälkeen. Tässä vaiheessa suurin osa näyttelystä koostui sisustuskankaista. Mukana oli myös täkänöitä eli kaksinkertaisia käsin kudottuja kuviollisia kankaita, jotka oli valmistanut Hilkka Salo. Hänestä tulikin Maijan pitkäaikainen. luotettava kutoja.
1970-luvulla Lavonen suunnitteli ja myi malleja mm. Marimekolle, Finlaysonille ja Tampellalle. Taiteilijauran käännekohta oli yksityisnäyttely vuonna 1978 Wäinö Aaltosen museossa. Siellä oli esillä nyt myös ryijyjä.
Helsingin seurakuntayhtymä tilasi vuonna 1981 Lavoselta tekstiilin Pihlajamäen kirkkoon. Syntyi teos, kooltaan 125x300, ”Teidän edestänne annettu”, jossa materiaaleina oli käytetty pellavaa, puuvillaa ja silkkiä. Tässä hän käytti ensi kertaa tekniikkaa, jossa kangaspuissa kudotun teoksen nurja puoli on käännetty näkyville.
Jatkossa Lavoselta tilattiin runsaasti kirkollista tekstiilitaidetta. Teokset saattoivat olla suuriakin, kuten Malmin kirkkoon vuonna 1981 valmistunut ”Psalmi 18:3”, joka on kahdeksan metriä korkea.
Yhteistyö arkkitehtien kanssa oli jatkossa Lavoselle tärkeää. Teosten sovittaminen arkkitehtuuriin ja sen mittasuhteisiin oli lähtökohtana useille tilaustöille. Teknisten materiaalien yhdistäminen tekstiiliin alkoi kiinnostaa Lavosta 1980-luvulta lähtien. Vuodesta 2005 lähtien valokuiduista tuli hänelle merkittävin materiaali. Viimeisen näyttelynsä hän piti Galleria Brondassa 2019–2020. Siellä oli esillä mm. valokuituteos Aurinkoinen päivä.
Arkkitehtuuri- ja designmuseossa Helsingissä on paraikaa näyttely “Maija Lavonen-Hiljaisia monumentteja”. Designmuseo on saanut Maija Lavosen taiteilija-arkiston kokoelmiinsa vuonna 2023. Lahjoitus on mahdollistanut Lavosen elämäntyön uuden tutkimuksen ja tulkinnan, mikä näkyy syyskuun puoleen väliin kestävässä näyttelyssä.
Laajassa näyttelyssä kiinnostaa myös se, miten Lavosen lapsuuden ja kouluajan maisemat ja muistot näkyvät hänen taiteessaan. Ne näyttelevät merkittävää osaa ja hän palasi niihin yhä uudestaan. Näyttelystä löytyy kuvakudos ja pellava- teos ”Meri” vuodelta 1980, joka on myös yksi ensimmäisistä tekstiiliteoksista, jotka levittäytyvät seinältä tilaan. Teoksen taustaosaa hallitsee vaalea taivas. Sininen meri on vain kapea raita teoksen alaosassa. Meren laineita esittävä kudottu osa kurottelee ulos teoksesta. Meri-aiheisia ryijyjä näyttelystä löytyy useampiakin.
Lavoselta löytyy myös sarja Kemin Selkäsaareen liittyviä ryijyjä. Teoksessa ”Yö Olhavassa” vuodelta 1987, Lavonen on käyttänyt ensimmäistä kertaa mukana myös valoa. Teos perustuu hänen muistoihinsa siitä, kuinka hän istui isänsä olkapäällä saunan jälkeen. Isän astellessa lumisen pihan poikki, koki pieni lapsi tähtitaivaan koko kirkkauden. Tämä näky jäi lähtemättömästi häneen mieleensä.
Teoksessa ”Polku”, vuodelta 1983, palataan lapsuuden maisemiin ja mielikuviin Olhavassa. Yli kymmenen metriä pitkän, lattialle asettuvan ryijyn viereen on lisätty kolme kiveä, jotka ovat muistoja istahtamisesta kivelle polun varrella rantametsikössä.
Kemissä Maija Lavonen piti retrospektiivisen näyttelynsä vuonna 2019. Kemi onkin paikka, josta löytyy useita arkkitehtuuriin toteutettuja teoksia.
1980-luku oli Maija Lavosen osalta parasta aikaa, koska silloin oli varaa ja hankittiinkin runsaasti teoksia julkisiin tiloihin. 1990-luvulla iski lama, joka näkyi tilausten vähenemisenä. Maijakin keskittyi lähinnä näyttelyihin.
2000-luvulla palattiin jälleen hankintoihin, kun valokuitu tuli mukaan teoksiin. Nyt, kun 80-luvun rakennuksia on alettu purkaa, niin osa erityisesti tilaan tehdyistä teoksista eivät sellaisenaan välttämättä säily. Mutta viesti, jonka Maija on halunnut välittää, jää elämään. Maijan sanoin: ”Töissäni etsin inhimillistä viestiä. Haluan antaa jotain väsyneille ihmisille. Haluaisin välittää vaikkapa kesäisen valon kulun meren pinnalla, laineiden laulun, kallioluotojen punertavat sävyt ja auringon poltteen, kivien lämmön verkkaisten pilvien alla”.
Ii-seuralla on suunnitelmissa paljastaa Maija Lavosen muistolaatta kesäkuussa Olhavan koululla.
Lähteet: Pintaa ja struktuuria, Tekstiilitaiteilija Maija Lavosen avainteokset ja käänteentekevät taidetekstiilit 1968–2009, Seija Honka, 2012; Ahti Lavonen, Maija Lavonen, Yhteisiä ajatuksia, näyttelyteos 10.2.–13.5.2018; Maija Lavonen-Hiljaisia monumentteja, näyttely Arkkitehtuuri ja Design-museossa 31.1.2024–14.9.2025; Kari Holman kuvat Designmuseon näyttelystä.