Ii on yksi kunnista, jonka alueella sijaitsee monimuotoisuusarvoiltaan arvokkaita monimuotoisuuskeskittymiä. Näille monimuotoisuuskeskittymille tullaan kohdentamaan Priodiversity LIFE ‑hankkeessa sekä luonnonhoidon rahoitusta että erilaisia luonnonhoitotoimia, joiden tavoitteena on luonnon tilan parantaminen.
Pohjois-Pohjanmaalta on valittu alueita, joille kohdennetaan lähivuosina mahdollisimman laaja-alaisesti ja vaikuttavasti luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä. Luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi tehtäviä töitä voidaan tehdä muun muassa soilla, pienvesissä sekä perinnebiotoopeilla. Töitä tehdään valtion mailla ja yksityismailla.
Maakuntaan ollaan koostamassa luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on koota maakunnan kattava luontotieto ja tunnistaa alueet, joille uhanalaisin ja monimuotoisin luontomme on keskittynyt. Ohjelman laadinnan aikana Pohjois-Pohjanmaalta on tunnistettu 13 monimuotoisuusarvoiltaan arvokkainta monimuotoisuuskeskittymää.
Monimuotoisuuskeskittymiltä tai niiden välisiltä alueilta on valittu ja rajattu alueita, jonne tullaan kohdentamaan luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä. Toimia voivat olla esimerkiksi soiden ennallistaminen ojia tukkimalla, purojen ja lähteiden tilan palauttaminen sekä vesiensuojelukosteikkojen perustaminen. Pohjois-Pohjanmaalla kunnostusalueet sijaitsevat Iissä, Oulussa, Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa.
Toimia tehdään useiden organisaatioiden yhteistyönä. Valtion mailla toimenpiteitä tekevät Metsähallituksen Luontopalvelut, Eräpalvelut ja Metsätalous Oy. Yksityismailla toimijat ovat Pohjois-Suomen elinvoimakeskus ja Suomen metsäkeskus. Yksityismailla toteutettavat toimenpiteet ovat maanomistajille aina vapaaehtoisia ja maksuttomia.


