
Teijo Liedes.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti Iin kunnanvaltuuston kokouksessa aloitteen avoimuuden lisäämiseksi valtuuston päätöksenteossa.
Aloitteen taustana on valtuutettujen kokemus siitä, että päätöksenteossa ovat iltakoulut ja seminaarit lisääntyneet. Nehän pidetään suljettuina eikä niiden sisällöstä saa tietoa etukäteen, saati että kuntalaisille kerrottaisiin jälkikäteenkään edes siitä, mitä asioita tilaisuudessa käsiteltiin.
Tällaiseen salailuun on usein selkeät syyt, kun käsitellään esimerkiksi elinkeinohankkeita, joissa yritysten liikesalaisuudet tai kilpailuasetelma kannattaa ja pitääkin pitää salassa, kunnes hanke on niin sanotusti julkaisukelpoinen. Mutta onko salailussa menty liian pitkälle? Salataanko sellaisiakin asioita, joita ei tarvitsisi ja jotka ovat avoimen demokratian kannalta kyseenalaisia?
Valmistelijoiden ja viranhaltijaesittelijöiden kannalta voi tuntua hyvältä, että päättäjät ja kuntalaiset eivät “sekaannu keskeneräisiin asioihin”. Kuitenkin se tieto, jota päättäjillä ja kuntalaisilla on, voi olla koko asian kannalta todella arvokasta ja auttaa hyväänkin lopputulokseen.
Toisaalta on myös niin, että valmistelu ja päätöksenteko on syytä pitää erillään. Valmistelija tekee esitykset virkavastuulla, ja poliitikko kantaa päätöksistään lähinnä poliittisen vastuun. Ns. operatiiviseen toimintaan päättäjän ei ole syytä puuttua.
Päättäjän kannalta tilanne on ongelmallisempi. Valtakirja päätöksentekoon on saatu äänestäjiltä. On noloa vastata kuntalaiselle, että en tiedä tai että en saa sanoa asiasta mitään, edes sitä, onko asiaa käsitelty. Ja päätöksenkin voi joutua tekemään tai vähintäänkin linjaamaan asian jatkovalmistelua jo seminaarissa, vaikka asiasta kuulee siellä ensimmäistä kertaa.
Kuntalainen saa sitten sellaisen käsityksen, että siellä ne poliitikot ja viranhaltijat suhmuroivat asioita keskenään ja varmaan saavat hyviä kokouspalkkioita ja kädenpuristuksia. Salailu lisää kuntalaisten epäluottamusta poliittiseen päätöksentekoon, ja se on lopputuloksen kannalta huono juttu. Siitä kasvaa myös kuntalaisten valitusherkkyys, kun asioita ei ole saanut miettiä ja vaikuttaa siihen, mitä on päätetty ja mitä on käsitelty.
Hyvä esimerkki on maanantain 21.09.2026 kunnanhallituksen listalla oleva uusi rakennusjärjestys. Se on valmisteltu ns. virkatyönä ja tuodaan kunnanhallitukseen valmiina luonnoksena lausunnolle lähetettäväksi. Toki prosessi jatkuu ja asiakirjaan on mahdollista vaikuttaa jatkossa, mutta kokemus sanoo sen, että valmiisiin luonnoksiin on muutoksia enää vaikea saada.
Ennen Iin kunnassakin tärkeät toimintaa linjaavat asiakirjat, kuten rakennusjärjestys ja elinkeino-ohjelma, valmisteltiin ns. parlamentaarisissa työryhmissä, jolloin jo valmisteluvaiheessa voitiin käydä avointa keskustelua siitä, millainen sisältö olisi paras. Nyt valmisteleva vaihe tuntuu supistuvan viranhaltijoiden ja suppean poliittisen osallistumisen varaan.
Kaiken kaikkiaan on mielestäni varottava sitä, että politiikka kuplautuu joko liian virkajohtoiseksi tai liian pienen poliittisen eliitin johtamaksi. Lopputuloksen kannalta on hyvä, että mahdollistetaan laaja ja avoin mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa siihen, millainen kunta Iistäkin muotoutuu monissa muutospaineissa.
Valtuuston kokouksessa jo kysyttiin, että mitähän Vasemmisto aloitteellaan ajaa takaa. Vasemmisto ajaa takaa juuri sitä, mitä aloitteessa sanotaan, ei muuta. Tällainen kysymys kuvastaa sitä, millaiseksi politiikka on muuttunut: kuvitellaan, että kaiken takana on jokin salattu tarkoitus, peli.
Teijo Liedes, Iin kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliitto


