- Sinna Palo ja Erin Ojala hoitivat myyntivuoronsa luokan myyntipisteellä, mutta muuten he nauttivat markkinatunnelmasta.
- Jukka Takalo vaihtoi kuulumisia koulun rehtori Jussi Kolun kanssa. Martinniemessä varttunut ja koulua käynyt Takalo pitää kylän lippua korkealla ja toimii aktiivisesti kyläyhteisössä.
- Eemeli Salmivaara, Into Ruotsalainen, Eetu Kovalainen ja Niko Koskenranta kysyivät voisivatko he pystyttää markkinoille mopopisteen, ja se kävi päinsä, totta kai! Menopelit kiinnostivat kovasti etenkin poikia.
Martinniemen koululla jo useana syksynä järjestetyt Martin Markkinat keräsivät jälleen runsaasti väkeä. Tapahtuma toi yhteen koulun väen, perheet, kyläläiset sekä paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Lauantaina koulun piha täyttyi myynti- ja toimintapisteistä, ja ohjelmaa riitti myös sisätiloissa sekä kirjastossa.
Martin Markkinat koetaan vahvistavan yhteisöllisyyden ohella myös yrittäjyyttä, rehtori Jussi Kolu sanoi. Kirppis- ja myyntipisteistä löytyi monenlaisia tuotteita, esimerkiksi monissa tyttöjen myyntipöydissä oli tarjolla itsetehtyjä helmikoruja. Monet paikalliset yritykset olivat jälleen tukemassa tapahtumaa.
– Koululla toimii aktiivisesti kotikoulu-toimikunta, jonka keräämät varat käytetään kokonaisuudessaan oppilaiden hyväksi. Viimeksi hankittiin jalkapallot joka luokkaan, Kolu mainitsi.
Kuudesluokkalaiset Sinna Palo ja Erin Ojala hoitivat vuorollaan luokkansa myyntipistettä luokkaretkirahaston hyväksi ja pitivät kokemusta mukavana. Väliajoilla he ehtivät kierrellä ja nauttia markkinatunnelmasta. Martin Markkinat on heidän mielestä tosi kiva juttu, eikä yhtään harmittanut, että lauantai oli siten kaikilla koulupäivä.
Markkinat saatiin viettää aurinkoisessa ja harvinaisen lämpimässä syyssäässä. Joulukin hiipi jo ajatuksiin, sillä tapahtumassa järjestettiin ensimmäistä kertaa kinkkubingo!
Markkinaväelle puhui Oulun kaupunginvaltuutettu Janika Harju, joka työskentelee kaupungilla lasten ja nuorten hyvinvoinnin parissa. Hän sivusi ajankohtaisia aiheita, kuten syksyllä voimaan tulevaa oppimisen tuen uudistusta sekä koulujen arkea muuttavaa kännykkäkieltoa.
– Tärkeää koulun arjessa on, ettei ketään kiusata ja että erilaisuus hyväksytään. Lasten ja nuorten tulee voida hyvin niin koulussa kuin kotonakin, Harju painotti.
Merkittävä tuleva hanke on Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi 2026, jonka ohjelmassa huomioidaan myös lapset ja nuoret. Lisäksi tammikuussa Ouluun avataan lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kotilo.
Oulu etsii parhaillaan vuoden 2025 lapsiystävällisintä tekoa. Ehdotuksia voi jättää 16. syyskuuta asti, ja mukaan voi esittää teon, henkilön, urheiluseuran, yrityksen tai yhteisön, joka on parantanut lasten arkea ja hyvinvointia. Esiraati valitsee ehdotuksista äänestykseen etenevät, ja voittajan äänestävät syysloman jälkeen lapset päiväkodeissa ja kouluissa, Janika Harju kertoi. Rehtori Jussi Kolun mukaan on hyvin mahdollista, että myös Martin Markkinoita ehdotetaan kisaan mukaan.
Koulun 1–2 ja 3 luokkien kuorot esiintyivät markkinoilla, ja Pelle ja Peppi seikkailivat yleisössä. Kentällä Taikatalli järjesti poniajelua ja Saara Lehtiniemi ohjasi koiratanssiesityksen. Putaan Vilkkaat paistoivat lättyjä kodalla. Pisteitä oli muun muassa Vanhempainyhdistyksellä, MLL:ä ja Martinniemen Erä- ja Kalakerholla, HauPalla, Ahmoilla ja Heitolla. Pihalla esiteltiin Säävälöiden konekalustoa.
Terveiset markkinoille toi Martinniemen kyläyhdistykseltä ja Maakinen Martinniemi ‑tapahtumasta Jukka Takalo, joka esitti samalla kylän nimikkobiisin Martinniemi.
– Kylällä vallitsee vahva yhteishenki. Olkaa ylpeitä Martinniemen historiasta, mutta ennen kaikkea myös tulevaisuudesta. Toimimaan kylän hyväksi tarvitaan väkeä kyläyhdistykseen, tervetuloa mukaan, Takalo vinkkasi.