Solo soi ‑konsertti toi lauantaina Teatterikuopalle huikean yhdeksän artistin viihdemusiikin kattauksen viime lauantaina. Tapahtuma oli osa vuonna 1975 perustetun valtakunnallisen solistien ja muusikoiden etujärjestön Solo ry:n 50-vuotisjuhlavuotta, jonka kunniaksi konsertteja on eri puolilla Suomea.
Yhdistyksen pateniemeläinen varapuheenjohtaja Pauli Haapalainen halusi tuoda juhlakonsertin myös Teatterikuopalle ja nostaa esiin pohjoisen artisteja sekä kutsua kumppaniksi haukiputaalaisen Musiikkiteatteri Musterian (aiemmin Haukiputaan Työväen Näyttämö). Päivän ensimmäinen konsertti oli loppuun myyty ja toinen lähes täynnä.
Järjestäjät ja esiintyjät olivat tyytyväisiä konserttiin, ja mikä tärkeintä – yleisö viihtyi. ”Kannatti todellakin tulla”, kuului yleisön kommentteina.
Konsertin tähtisolisteina loistivat legendaariset Arja Havakka, 80, ja Pasi Kaunisto, 74. Ei ihme, että heidän uransa ja suosionsa jatkuvat vuosikymmenestä toiseen. He valloittivat yleisönsä Haukiputaallakin tulkinnoillaan sekä myös tarinoinnillaan huumoria unohtamatta. Molemmat keikkailevat edelleen, ja Kaunisto esiintyi hiljattain pohjoisessa yhdessä Kai Hyttisen kanssa muun muassa Kuivaniemen Merenhelmessä.
Pasi Kaunisto esitti odotettuja ikivihreitä, jotka ovat juurtuneet monien sieluihin, kuten Lakeuden kutsu, Äitini mun ja Maa muuttukoon; Pienen pieni murheineen on ihminen… Kaunisto kiitti konserttia säestänyttä taitavaa Musterian Basebeat-orkesteria, jonka kapellimestarina ja pianistina toimi Juha Pörhölä, bassossa Jussi Puuperä, rummuissa Janne Kiuttu ja kitarassa Pertti Utriainen, joka oli kutsuttu orkesterin vahvistukseksi. Orkesterilla oli mittava urakka harjoitella liki 30 kappaleen säestykset eri artisteille.

Vain katto oli rajana, kun Arja Havakka pisteli rokkia Pertti Utriaisen huikean kitarasoolon ja Basebeat-orkesterin säestyksellä.
Arja Havakka räjäytti illan rokkisovituksellaan Johnny B. Goode, jonka kitarasoolossa loisti Pertti Utriainen. Iskelmälaulaja-basisti Havakan ura lähti nousukiitoon arvostetuksi solistiksi, kun hän levytti Lokki-valssin vuonna 1994. Havakka kertoi laulaneensa yleisölle ensimmäisen kerran junassa jenkan 3–4‑vuotiaana ja saaneensa palkaksi omenan.Viime vuonna, hänen täyttäessään 80 vuotta, ilmestyi oululaisen Stella Vuoman kirjoittama elämänkerta Arja Havakka – Suuri tuntematon.
Havakka tulkitsi encorena kiiminkiläisen Veikko Juntusen Jamppa Tuomiselle säveltämän ja sanoittaman Aamu toi, ilta vei. Esityksen jälkeen yleisö nousi seisomaan osoittamaan suosiotaan tummaääniselle ja energiselle tulkitsijalle – ja samalla koko konsertin esiintyjäkaartille.

Jääliläinen Annie Strayfield tunnetaan melodisesta rockista.
Konsertissa esiintyivät raahelainen Sarian, kajaanilainen Tangomarkkinoiltakin tuttu Teemu Ahtonen, oululainen Sisko Loimulahti, kokkolalainen Anne-Marie Hannonen, Topi Sorsakosken yhtyeessäkin soittanut iskelmälaulaja T.T. Purontaka, jääliläinen Annie Strayfield ja musiikin monitoimimies Pauli Haapalainen, joka toimi myös konsertin juontajana.
Musiikkikattaus tarjosi jokaiselle jotakin, mutta esille ansaitsee nostaa rouhea ja pirtsakka jääliläinen laulaja-rumpali sekä rockartisti Annie Strayfield. Hän luo musiikkia yhdessä Christer Rönnholmin kanssa ja sanoittaa omat kappaleensa. Strayfield tunnetaan melodisesta rockista ja bluesrockista, mutta liikkuu vaivattomasti myös iskelmän ja hard rockin välillä.
Musiikkiteatteri Musterian kabaree kuljetti letkeästi yleisön vuodesta 1975 tähän päivään muun muassa Martinniemen Marilynin tahdissa, kappale tuli tutuksi ryhmän ensimmäisestä tuotannosta vuodelta 2016.
Ilta huipentui tunteellisesti kaikkien esiintyjien yhteislauluun Kuljen taas kotiin päin kunnianosoituksena edesmenneelle Tapani Kansalle, yhdelle Solo ry:n perustajajäsenistä.
Konsertin kahvilapalveluista Teatterikuopalla vastasi Haukiputaan Pallo.



