- Kiiminkimaraton juostaan elokuussa jo 20. kerran. Vielä ehtii treenata niin, että kuntohuippu sattuu kohdalleen juhlavuoden tapahtumaan. Arkistokuva: Teea Tunturi
- Saksalaiset retkeilijät onnistuivat tekemään jäälle SOS-merkin, jonka pelastajat huomasivat. Kuva: Länsi-Suomen merivartiosto
- Suomessa käydään seuraavat eduskuntavaalit noin vuoden kuluttua. Maaliskuussa 1979 oli myös kampanjointi käynnissä. Se näkyi myös Rantapohjassa. Rantapohjan etusivu 8.3.1979.
- Saapa nähdä millaisia pilkkisaaliita Kellonmerestä nousee lauantaina.
Rantapohjasta 17.4.1980: Haastattelija kiersi maaseudulla ja poikkesi erääseen taloon ja kyseli isännältä mm. seuraavaa: – No, olikos teillä sodan aikana puutetta leivästä tai muusta. Isäntä vastasi: – Täytyy myöntää, että kyllä joskus leipä loppui, mutta silloin meillä leivottiin rieskaa. V.K.H:das
Vielä ehtii ehdottaa.
Ehdotuksia vuoden 2026 iiläiseksi sekä ympäristöpalkinnon saajaksi voi tehdä 22.3. saakka verkkolomakkeella tai paperilomakkeella Iin ja Kuivaniemen kirjastoissa. Linkit verkkolomakkeisiin on netissä osoitteessa: ii.fi/iilainen
Vuoden iiläisen valitsee kunnanhallitus. Titteli myönnetään henkilölle, joka on syntynyt, asuu tai toimii Iissä, ja joka on työllään, toiminnallaan tai saavutuksillaan tehnyt Iitä tunnetuksi, edistänyt kuntakuvaa tai vaikuttanut merkittävästi kunnan kehittämiseen.
Ympäristöpalkinnon saajan valitsee nuorisovaltuusto. Palkinnon voi saada toimija, joka on teoillaan edistänyt esimerkiksi asuinympäristönturvallisuutta ja viihtyisyyttä, rakennusperinteen säilyttämistä, luonnon- ja maisemansuojelua, luonnonvarojen kestävää käyttöä, energian säästämistä, luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tai muuta kestävän kehityksen kannalta tärkeää tavoitetta. Palkinnon saaja voi olla yksityinen ihminen, yritys, yhdistys, järjestö tai muu toimija. Palkinnon saaja voi olla myös Iin ulkopuolinen toimija, mutta toiminnan, tapahtuman tai tuotteen tulee liittyä merkittävällä tavalla Iihin.
Musiikkia ja satuja Sykelauantaissa.
Maaliskuun Sykelauantaita vietetään Kiimingin Syke-talolla 21.3. Ohjelmassa on kello 12 satuhetki ja kello 13 Nova Ensemble soittaa persialaista kansanmusiikkia. Esitys vie musiikilliselle matkalle Iranin eri kulttuurialueiden halki ja juhlistaa monikulttuurisuutta musiikin keinoin.
Kello 12–13.25 paikalla on lukukoira Merilin, jolle kannataa varata lukuaika etukäteen Kiimingin kirjastosta. Kello 14 koko perheen elokuvana nähdään Lilo & Stitch (2005).
Kirjastolla on tapahtuman aikana eri kieliin ja kulttuureihin liittyvä kirjanäyttely sekä kirjojen poistomyyntiä. Kirjasto on avoinna kello 9–15 ja nuokkari kello 10–16. Tapahtuma on maksuton.
Painin superviikonloppu Jatulissa.
Haukiputaan Heiton Painijaosto järjestää tulevana viikonloppuna sekä U17 SM-kilpailut että perinteisen Eero Tapio ‑turnauksen Jatulissa.
Suomen kirkkaimmat nuoret painitähdet ottavat toisistaan mittaa molskilla kreikkalais-roomalaisessa painissa lauantaina. Avajaiset alkavat kello 11 ja finaalit käydään kello 16 alkaen. Mukana kisaamassa on myös oman kylän Eeli Ojala, jolla on hallussaan jo U20 SM-kisojen mestaruus.
Sunnuntaina vuorossa on Eero Tapio ‑turnaus, joka kerää pohjoisen painiväen yhteen. Avajaiset ovat kello 11 ja tapahtumaan on vapaa pääsy. Turnaukseen on ilmoittautunut jo yli sata painijaa.
SPR:n ruokailu Yli-Iissä.
Yli-Iin Punainen Risti järjestään tiistaina 24.3. kello 16–18 ruokailu ja kahvitarjoilu sekä esr-korttien jaon Yli-Iin seurakuntakodilla.
ESR-maksukortit on tarkoitettu työttömille, vähävaraisille ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville. Kortti luovutetaan täysi ikäiselle ja niitä on jaossa yksi kortti taloutta kohti.
Ahmojen edustusjoukkue kesälomalle.
Haukiputaan Ahmat pelasi viime lauantaina kotihallissaan 2‑divisioonan pronssimitalista. Ahmat hävisi ottelut Laser HT Ak:lle numeroin 4–6.
Ottelun alussa kukitettiin hallin kahviotoimintaa pyörittävä kolmikko heidän panoksestaan seuran hyväksi. Kesäloman jälkeen joukkue suuntaa katseensa ensi kauteen.
Hyvästi hiihtokelit ja luistelujäät.
Varmaan se on nyt todettava, että hiihto- ja luistelukelit alkavat olla tältä talvikaudelta näillä korkeuksilla ohi. Latupohjat ovat vettyneet, hiekka paistelee jo sieltä täältä, eikä latukone enää surraa aamuyöstä. Luistelukaukalot ja ‑jäät ovat lähinnä lätäköitä.
Toki vielä voi tekojäillä ja lumetetuilla laduilla päästä päästälemään viimeiset hiihto- ja ulkojäähöyryt ulos. Kannattaa tarkistella asiaa kuntien sivuilta.
Kiiminki-maraton juostaan jo 20. kerran.
Vielä ehtii hyvin vetämään kevään ja kesän ajan semmoista juoksutreeniä, että voi hyvin ilmoittautua mukaan Kiiminki-maratonille. Sehän juostaan 29.8. Jäälissä. Tänä vuonna vietetään tapahtuman 20-vuotisjuhlaa. Maratonin ohella voi juosta puolikkaan tai kymmenen kilometriä. Jäälin tasainen reittihän on tunnetusti nopea, joten sinne vaan kaikki ennätyksiä rikkomaan!
Hurjaa retkeilyä.
Jäät merellä ja muuallakin ovat juuri nyt arvaamattomassa tilassa. Tämä saivat kokea kaksi saksalaista retkeilijää viime lauantaina Perämeren jäällä jossain Oulun ja Luulajan välillä. Jää petti jäällä yöpyneiden retkeilijöitten alta ja varusteet katosivat mereen. Onneksi eivät retkeilijätitse. He onnistuivat hälyttämään apua ja tekivät jopa jäälle SOS-merkin jäälohkareista, joka havaittiin lentokoneesta. Epäonnisia miestä ja naista etsittiin suomalaisten ja ruotsalaisten meripelastajien toimesta. Lopulta heidät saatiin helikopterin kyytiin.
Pilkille Kellonmerelle.
Kellonmeren Jättipilkkien järjestäjät kertovat, että ainakin Kiviniemen edustalla jää kestää vielä hyvin pilkkijöitä. Pian jo perinteeksi muodostuneet Kellonmeren Jättipilkit järjestetään lauantaina 21.3. klo 10–14. Ilmoittautuminen alkaa meripelastusseuran majalla klo 8.30. Sarjoina ovat miehet, naiset, veteraanit ja nuoret alle 16-vuotiaat. Alle 10-vuotiaille on ilmainen tunnin kilpailu. Järjestäjien mukaan palkintoina on hyvää tavaraa ja lahjakortteja. Nuorten sarjoissa palkitaan kaikki osallistujat. Lisäksi kaikkien osallistujen kesken arvotaan pilkkiteltta. Kellonmeren Jättipilkit järjestää Kellon Työväen Urheilijoiden jalkapallojaosto.
Kirjastot ovat kiinni maanantaina 23.3. järjestelmäpäivityksen vuoksi.
Kaikki OUTI-kirjastot, eli Hailuodon, Iin, Kempeleen, Kuusamon, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun, Pudasjärven, Pyhäjoen, Raahen, Siikajoen, Taivalkosken, Tyrnävän, Utajärven ja Vaalan kirjastot ovat suljettuina kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi maanantaina 23.3.
Kirjastoautot eivät myöskään liikennöi eivätkä omatoimiajat ole käytössä. Sunnuntaina 22.3. omatoimikirjastot sulkeutuvat viimeistään kello 19. Tiistaina 24.3. kirjastot avataan klo 12.
Verkkopalveluita, kuten OUTI-verkkokirjastoa, Pohjoisen eKirjaston palveluita ja Timmiä ei voi käyttää sunnuntaista 22.3. kello 19 alkaen päivityksen aikana. OUTI-verkkokirjastossa voi selata kirjaston kokoelmaa, mutta saatavuustietoja ei ole käytössä. Verkkokirjastoon ei voi kirjautua, eli omia asiakastietoja, lainoja ja varauksia ei näe eikä niitä voi muokata.







