Suku­pol­vet koh­ta­si­vat Hau­ki­pu­taal­la. Enti­sai­kaan elä­mä oli rank­kaa – nyky­ajan nuo­ria pai­na­vat toi­sen­lai­set huolet

– Las­ten ja nuor­ten elä­mä on ollut ennen van­haan pal­jon ran­kem­paa kuin nyky­ään, poh­ti­vat 8. luo­kan oppi­laat Anni Jes­ka­nen, Mal­la Jahns­son ja Anni Kin­nu­nen. Elä­mää men­neil­tä vuo­si­kym­me­nil­tä esi­tel­tiin Hau­ki­pu­taan yhte­näis­kou­lul­la jär­jes­te­tys­sä Sil­ta yli suku­pol­vien ‑tapah­tu­mas­sa, jos­sa pai­kal­li­set ker­to­jat toi­vat esiin arjen tari­noi­ta aina 1930-luvul­ta alkaen. Tyt­tö­jen mie­les­tä tari­nat oli­vat kiin­nos­ta­via ja jän­nit­tä­vää oli tutus­tua van­han­ajan esi­nei­siin esit­te­ly­pis­teil­lä kou­lun salissa.

Sota-aika­na ja sen jäl­keen lap­set ja nuo­ret jou­tui­vat elä­mään kovis­sa olois­sa. Nyky­ään­kin ele­tään epä­va­kaas­sa maa­il­mas­sa, ja uuti­set tuo­vat sodan jat­ku­vas­ti näky­viin, mut­ta Anni, Mal­la ja Anni ker­to­vat, ettei sodan uhka pelo­ta heitä.

– Tämän päi­vän nuo­ria huo­let­taa ehkä eni­ten se, että iso­ja pää­tök­siä opin­nois­ta ja tule­vai­suu­des­ta pitäi­si teh­dä jo var­hain, he pohtivat.

Tytöt koke­vat kui­ten­kin nuor­ten ole­van onnel­li­ses­sa ase­mas­sa, kos­ka mah­dol­li­suus on har­ras­taa ja viet­tää aikaa kave­rei­den kans­sa. Arjes­sa hei­tä itse­ään pelot­taa esi­mer­kik­si arvaa­mat­to­mat juo­pot kaduilla.

Tilai­suu­des­sa esi­tet­tiin kah­den nuo­ren teke­mä video­strii­mi, jos­sa he ker­toi­vat nyky­nuor­ten huo­lis­ta ja toi­veis­ta. Suu­rin ongel­ma on net­tiad­dik­tio – ver­kos­sa ja puhe­li­mel­la vie­te­tään suu­ri osa päi­väs­tä lii­kun­nan ja har­ras­tuk­sen sijaan. Netin hyö­tyi­nä on tie­don­san­nin help­pous, nopea yhtey­den­pi­to ja verkostoituminen.

Tule­vai­suu­del­ta toi­vo­taan kult­tuu­rien, tasa-arvon ja demo­kra­tian säi­ly­mis­tä sekä kier­rä­tyk­sen tehos­tu­mis­ta. Tämän päi­vän ilmiön teko­ä­lyn hyö­ty­nä on nopea tie­don­saan­ti, mut­ta hait­ta­na asioi­den mah­dol­li­nen vääristyminen.

Hät­käh­dyt­tä­vim­män puheen­vuo­ron tilai­suu­des­sa esit­ti vuon­na 1936 Pate­nie­mes­sä syn­ty­nyt Kale­vi Heik­ki­lä. Sota näkyi Oulun seu­dul­la; oli juok­su­hau­to­ja ja kor­su­ja, nuo­ru­kai­set ja mie­het oli­vat rin­ta­mal­la. Pate­nie­men sahal­la työs­ken­te­li sota­van­ke­ja. Ruu­as­ta oli pula ja se oli kor­til­la. Ruo­kaa saa­tiin han­kit­tua lisää kalas­ta­mal­la. Taval­li­sil­la työ­läi­sil­lä ei ollut varaa mak­sul­li­seen kou­luun. Lap­sia lähe­tet­tiin sota­lap­sik­si Ruot­siin tai kau­pat­tiin huu­to­lai­si­na taloi­hin työn­te­koon, jos omas­sa kodis­sa ei pys­tyt­ty elät­tä­mään lapsia.

Kale­vi Heik­ki­län mum­mu kuo­li traa­gi­ses­sa onnet­to­muu­des­sa, min­kä vuok­si Kale­vi Heik­ki­lä lähe­tet­tiin sota­lap­sek­si Ruot­siin. Palat­tu­aan poi­ka sijoi­tet­tiin huu­to­lai­sek­si maa­lais­ta­loon Joki­ky­lään, jos­sa hän jou­tui lapsityövoimaksi.

– Huu­to­lai­suus oli orja­työ­voi­maa, Heik­ki­lä totesi.

Kun­ta huu­to­kaup­pa­si ela­tus­ta vail­la ole­via lap­sia sil­le, joka vaa­ti yllä­pi­dos­ta vähi­ten kor­vaus­ta – se oli kun­nal­le edul­li­sin vaih­toeh­to. Vaik­ka köy­häin­hoi­to­la­ki kiel­si huu­to­kau­pat jo vuon­na 1923, nii­tä jär­jes­tet­tiin vie­lä 1940-luvul­la. 15-vuo­ti­aa­na Heik­ki­lä teki oman rat­kai­sun­sa ja läh­ti merille.

Hau­ki­pu­taa­lai­nen Lil­ja Soro­nen ker­toi saa­neen­sa viet­tää tur­val­li­sen lap­suu­den Niva­las­sa 10-lap­si­ses­sa per­hees­sä, vaik­ka ajat oli­vat niuk­ko­ja hänen tei­ni­vuo­si­naan­kin 1950-luvul­la. Maa­lais­ta­los­sa riit­ti työ­tä yllin kyl­lin myös lap­sil­le ja nuo­ril­le, mut­ta hän sai myös käy­dä kou­lu­ja. Ruu­an suh­teen oltiin pit­käl­ti omavaraisia.

Eri­tyi­ses­ti hänel­lä ovat valoi­si­na muis­toi­na jää­neet mie­leen per­heen yhtei­set kyläi­lyt suku­lais­ten luo­na. Jou­lu­lah­jat oli­vat usein itse teh­ty­jä – tyy­pil­li­ses­ti saa­tiin myös vih­ko ja kynä. Jou­luk­si saa­tet­tiin hank­kia laa­ti­kol­li­nen omenoita.

– Itse en jou­tu­nut koke­maan sotaa, mut­ta luo­ja tie­tää, mitä on tulos­sa, Soro­nen totesi.

Ulla Kor­pi Ase­ma­ky­läl­tä muis­te­li nuo­ruus­vuo­si­aan 1960-luvul­la, jota hän pitää par­haa­na vuo­si­kym­me­ne­nään. Musiik­ki vei usein voi­ton kou­lun­käyn­nis­tä. Radios­sa oli kak­si kana­vaa, ja nuo­ri­so­musiik­kia soi vain Kalei­dos­koop­pi-ohjel­mas­sa. Beat­les mul­lis­ti musii­kin lisäk­si nuo­ri­so­kult­tuu­rin: pojat alkoi­vat kas­vat­taa hiuk­si­aan hei­dän tyyliinsä.

Hau­ki­pu­taal­la soit­ti kak­si suo­sit­tua rau­ta­lan­kabän­diä, Flints­to­nes ja Pork­ka­nas. Ala­kos­ken tans­si­la­va oli vil­kas tans­si­paik­ka, jos­sa esiin­tyi jopa kan­sain­vä­li­siä artis­te­ja. Twist val­ta­si tans­si­lat­tiat. Vapaa-aikaa nuo­ret viet­ti­vät Kii­min­ki­joel­la – kesäi­sin ran­nal­la ja kalas­sa, tal­vel­la hiih­del­len ja luistellen.

Hau­ki­pu­taal­la soit­ti kak­si suo­sit­tua rau­ta­lan­kabän­diä, Flints­to­nes ja Pork­ka­nas. Ala­kos­ken tans­si­la­va oli vil­kas tans­si­paik­ka, jos­sa esiin­tyi jopa kan­sain­vä­li­siä artis­te­ja. Twist val­ta­si tans­si­lat­tiat. Vapaa-aikaa nuo­ret viet­ti­vät Kii­min­ki­joel­la – kesäi­sin ran­nal­la ja kalas­sa, tal­vel­la hiih­del­len ja luistellen.

Jaa­na Vilp­po­la muis­te­li, että 1970-luvul­la lap­set viet­ti­vät lähes kai­ken aikan­sa ulko­na leik­kien ja pela­ten – tytöt ja pojat yhdes­sä. Aina “alet­tiin” kaik­kia. Ase­man kou­lul­la syö­tiin luo­kis­sa, eikä eri­tyis­ruo­ka­va­lioi­ta tun­net­tu. Luo­kan jär­jes­tä­jä pyyh­ki lii­tu­tau­lun ja hoi­ti mui­ta jär­jes­te­ly­jä. Lau­lu­ko­keet luo­kan edes­sä ovat jää­neet kam­mot­ta­va­na muis­to­na mieleen.

Sari Haa­pa­kan­gas muis­te­li onnel­lis­ta 1980-lukua Tor­nios­sa. Hän viet­ti vapaa-aikan­sa hevos­tal­lil­la ja luki pal­jon kir­jo­ja. Vii­kon­lop­pui­sin käy­tiin usein dis­kos­sa. Mat­kus­te­lu suun­ta­si lähin­nä suku­lai­siin tai Nor­jaan. Uusia vaat­tei­ta saa­tiin yleen­sä syk­syl­lä kou­lu­jen alkaes­sa. Kou­lus­sa val­lit­si sel­keä kuri ja rajat. Kun molem­mat van­hem­mat oli­vat töis­sä, puhut­tiin ylei­ses­ti avain­kau­la­lap­sis­ta. Nuo­ril­la oli sekä vapaut­ta että vas­tuu­ta. Oulun Hal­li­tus­ka­tu toi­mi enti­sa­jan some­na – nuo­ret käve­li­vät katua edes­ta­kai­sin tul­lak­seen näh­dyik­si ja kuul­luik­si. Ajo­kor­til­li­set kier­te­li­vät kau­pun­gil­la rinkiä.

– Nuo­ruus on aina seik­kai­lu, ja ystä­vyys koros­tuu sii­nä, Haa­pa­kan­gas totesi.

Hänen ja Tit­ta Kivi­mäen “kasa­ri­pöy­däs­sä” oli esil­lä aika­kau­den suo­sit­tu­ja nuo­ri­so­kir­jo­ja ja ‑leh­tiä, joi­ta nuo­ret luke­vat yhä. 1980-luvun musii­kis­sa mm. Din­go, Duran Duran, Madon­na ja Mic­hael Jack­son vil­lit­si­vät. Musiik­kia ääni­tet­tiin radios­ta C‑kasetille.

Kie­lo ja Lau­ri Kuu­ro­la iloit­si­vat sii­tä, että oppi­laat kyse­li­vät van­han ajan esi­neis­tä eri pis­teil­lä. Eri­tyi­ses­ti 1950-luvun levy­soi­tin herät­ti kiinnostusta.

Sil­ta yli suku­pol­vien ‑tapah­tu­ma sai alkun­sa AVOT-hank­keess­sa Hau­ki­pu­taal­la (Arjen ver­kos­tois­ta osal­li­suut­ta ja toi­mi­juut­ta), jos­sa syn­tyi myös idea tuo­da yhteen eri suku­pol­via ja lisä­tä hei­dän välis­tä ymmär­rys­tään, ker­toi hank­keen pro­jek­ti­työn­te­ki­jä Han­na-Lee­na Han­nu­la Oulun seu­ra­kun­nis­ta. Tapah­tu­maa oli toteut­ta­mas­sa Hau­ki­pu­taan kou­lun ohel­la pai­kal­li­sia elä­ke­läis­jär­jes­tö­jä ja mui­ta toi­mi­joi­ta. EU:n osa­ra­hoit­ta­man AVOT-hank­keen toteut­ta­ji­na ovat Dia­ko­nia-ammat­ti­kor­kea­kou­lu, Oulun seu­ra­kun­tayh­ty­mä ja Diakonissalaitos.