Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin 16,5 miljoonaa euroa miinukselle jääneen tilinpäätöksen vuodelle 2025. Se on noin 24 miljoonaa euroa heikompi tulos kuin edellisvuonna.
Vuoteen 2024 verrattuna tulos heikkeni noin 23,1 miljoonalla eurolla. Tilikauden tulos toteutui kuitenkin 25,1 miljoonaa euroa talousarviota paremmin.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Oulun kaupungin hyvinvointisuunnitelman 2026–2029 ja päätti, että hyvinvointisuunnitelman painopisteiden ja tavoitteiden toteutumisen arviointia varten laaditaan mittarointisuunnitelma.
Kokouksessa Jukka Huotari (ps.) teki hyvinvointisuunnitelmaan 12 muutosesitystä, joita Pekka Aittakumpu (ps.) kannatti. Muutosesitykset hylättiin käsittelyn lopuksi suoritetuissa äänestyksissä.
Oulun tarkastuslautakunnan arvioinnin mukaan kaupunkistrategia 2030 toteutui vuoden 2025 loppuun mennessä osittain, mutta kokonaisuutena ei riittävän tuloksellisesti. Vain noin puolet strategiassa asetetuista mittareista saavutti tavoitetason.
Erityistä huolta herättää nuoriin liittyvien tavoitteiden toteutuminen. Näistä mittareista alle puolet täyttyi. Positiivista kehitystä nähtiin koulutuksen ja hyvinvoinnin tavoitteissa, mutta nuorisotyöttömyys sekä yhteisöllisyyteen ja koulukiusaamiseen liittyvät tavoitteet jäivät saavuttamatta.


