Nyt on neljä kuukautta aikaa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden käynnistymiseen. Mukana on jo yli 500 toimijaa, jotka luovat yhdessä vuoden, jolloin pohjoinen Suomi on kulttuurin uusi keskipiste Euroopassa.
Luvassa on kaikille laidasta laitaan näyttelyitä, festivaaleja, maailman kantaesityksiä, esittävää taidetta, kyläjuhlia, pysyviä taideteoksia, urheilua ja muuta monipuolista ohjelmaa 40 kunnan alueella. Vuosi tuo tullessaan tuhansia tapahtumia.
Tapahtumakalenteri on avoinna, ja se täydentyy vielä h‑hetken lähestyessä. Se löytyy osoitteesta oulu2026.eu/tapahtumat/
Kaupungin tiedotteessa tapahtumakokonaisuutta kuvaillaan rohkein vedoin:
Alkuvuosi kutsuu yleisöä rohkeasti reunalle, kun talven lumen ja jään keskellä loistaa pohjoisen ainutlaatuinen kulttuuri kaikessa moninaisuudessaan yhdessä eurooppalaisten kumppaneiden kanssa.
Kevät ja kesä herättävät villin kaupungin, kun valon, luonnon ja kaupunkielämän parhaat puolet tulevat esiin. Kulttuuria nähdään myös uusissa ja yllättävissä paikoissa.
Syksy ja loppuvuosi tarjoilevat vastakohtien voimaa: valon ja pimeyden kamppailua, taiteen ja teknologian vaikuttavia yhdistelmiä, pohjoista mystiikkaa.