Naa­pu­rin Ris­ton Lap­set luo autent­tis­ta musiikkia

Naa­pu­rin Ris­ton Lap­set ‑yhtyeen ren­non let­keät esiin­ty­mi­set ja kap­pa­lei­den samais­tut­ta­vat sanoi­tuk­set ovat saa­neet kylä­läi­set pit­kin Mar­tin­nie­meä ja Hau­ki­pu­das­ta innos­tu­maan oman kylän yhtyeen musii­kis­ta. Yhtyeen kita­ris­tit Jus­si Halo­nen ja Mika Kei­nä­nen sekä lau­la­ja Pet­te­ri Nik­ki­nen ovat tun­te­neet toi­sen­sa jo pit­kään, mut­ta yhtei­nen musiik­ki­pro­jek­ti sai alkun­sa vajaat pari vuot­ta sitten.

– Sanoin Mikal­le, että oli­si ideoi­ta ja aihioi­ta mie­les­sä ja sii­tä­pä me alet­tiin suun­nit­te­le­maan. Sit­ten Pete­kin innos­tui ja läh­ti mukaan, Halo­nen kertoo.

Kai­kil­la yhtyeen jäse­nil­lä musiik­ki on ollut osa elä­mää lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta läh­tien. Halo­nen aloit­ti lap­se­na soit­ta­maan kita­raa ja kokei­li myös pia­noa instru­ment­ti­na. Soit­ta­mi­nen jäi, mut­ta 15 vuot­ta sit­ten hän tart­tui uudel­leen kita­raan. Kokei­lun­ha­lui­se­na hän on ope­tel­lut aikui­siäl­lä soit­ta­maan myös poikkihuilua.

Nik­kis­tä musiik­ki on kieh­to­nut nuo­res­ta asti ja lau­la­maan hän innos­tui alun­pe­rin karao­ken myö­tä. 15 vuot­ta sit­ten hän aloit­ti lau­la­maan säes­tet­ty­nä ja on sen jäl­keen lau­la­nut eri­lai­sis­sa kokoon­pa­nois­sa, kuten Duo Rämemajavissa.

– Huo­ma­sin, että tämä­hän on aivan muka­vaa näin­kin, Nik­ki­nen hymyilee.

Myös Kei­nä­nen ker­too olleen­sa pie­nes­tä pojas­ta saak­ka kiin­nos­tu­nut musii­kis­ta, jopa niin pal­jon, että ylä­kou­lus­sa hänes­tä mei­na­si tul­la basisti.

– No se sit­ten onnek­si jäi ja aloin soit­ta­maan kita­raa, Kei­nä­nen nauraa.

Halo­nen tekee kap­pa­lei­den sanoi­tuk­set ja sävel­tää, Kei­nä­nen lisää omat maus­teen­sa kap­pa­lei­siin ja Nik­ki­nen tar­kas­taa teks­tit ja opet­te­lee sanoi­tuk­set. Mie­het totea­vat, että cove­rei­den soit­ta­mi­nen ei ole ollut heil­le vaihtoehto.

– Sen näkee, että itse teh­dyt sanoi­tuk­set mene­vät syvem­mäl­le. Niin meil­lä kuin ylei­söl­lä­kin. Tun­ne­si­de kap­pa­lei­siin kas­vaa omien sanoi­tus­ten myö­tä ja se sytyt­tää, kol­mik­ko sanoo.

Kap­pa­lei­den sanoi­tuk­set syn­ty­vät Halo­sen mie­les­sä ympä­röi­väs­tä arjes­ta ja ele­tys­tä elä­mäs­tä. Syno­nyy­mi­sa­na­kir­jaa sanoit­ta­ja ei avaa ja mie­hen mukaan sanoi­tus­ten syn­tyyn “ei tar­vit­se pal­jon tapah­tua, että mie­li alkaa muo­dos­ta­maan tekstiä”.

– Jos ei sana löy­dä paik­kaan­sa teks­tiin niin se lai­te­taan sin­ne vaik­ka pys­tyyn, Halo­nen nauraa.

– Sano­jen mää­rä on jos­kus aivan äly­tön ja sano­ja löy­tyy mil­loin mis­tä­kin post-it ‑lapuil­ta. Onnek­si voim­me antaa rei­lus­ti toi­sil­lem­me palau­tet­ta ja sovit­taa teks­tiä yhdes­sä, Nik­ki­nen lisää.

Yhtye on kerin­nyt vetää vas­ta muu­ta­man kei­kan, mut­ta suo­si­tuim­mik­si kap­pa­leik­si ovat muo­dos­tu­neet Yöper­ho­nen- ja Isän, Pojan ja Oman kylän nimeen ‑kap­pa­leet.

– Kap­pa­leis­sa on yksin­ker­tai­nen vies­ti, mut­ta värik­kääl­lä kie­lel­lä ja eri­lai­sia kier­toil­mai­su­ja käyt­täen. Yöper­ho­nen hai­see syy­sil­lal­le ja sika­ril­le, Halo­nen hymyilee.

Musii­kin kehit­ty­mi­nen ja ainoas­taan hit­ti­bii­sien tah­ko­mi­nen herät­tää muusi­kois­sa tun­tei­ta. Teko­ä­lyn käyt­tä­mi­nen musii­kin teke­mi­ses­sä ja musii­kin tuot­ta­mi­nen pel­käs­tään ansain­ta mie­les­sä ovat mies­ten mie­les­tä kar­si­neet kult­tuu­ria­lal­la ihmis­ten luo­vuut­ta ja persoonallisuutta.

– Teko­ä­lyl­lä voi nyky­ään teh­dä suo­raan sanot­tu­na kai­ken­lais­ta kuraa ja inhi­mil­li­syys puut­tuu. Per­soo­nal­li­set sävel­tä­jät jää­vät hel­pos­ti pait­sioon nykyi­ses­sä musiik­ki­maa­il­mas­sa, Halo­nen avaa aja­tuk­si­aan tek­no­lo­gian kehityksestä.

Myös albu­meil­ta nykyi­sin usein puut­tu­va B‑puoli mie­ti­tyt­tää kol­mik­koa. He usko­vat sen joh­tu­van juu­ri sii­tä, että enää ei uskal­le­ta ottaa ris­ke­jä nii­den kap­pa­lei­den kans­sa, jot­ka eivät ole suo­raan hit­ti­lis­to­jen kärjessä.

– Kaik­kien bii­sien ei tar­vit­se­kaan olla hit­te­jä. Ja jos­kus käy niin, että vuo­sia myö­hem­min jos­tain van­han albu­min B‑puolelta löy­ty­vä kap­pa­le alkaa­kin kiin­nos­ta­maan, mie­het pohtivat.

Kap­pa­lei­ta on nyt kasas­sa vii­ti­sen­tois­ta ja aihioi­ta syn­tyy kokoa­jan lisää. Nykyi­nen reper­tu­aa­ri on mies­ten mukaan sopi­va mää­rä keik­ko­jen vetä­mi­seen ja he totea­vat­kin otta­van­sa mie­lel­lään vas­taan keikkakyselyitä.

– Keik­ka­pai­kal­la ei ole väliä, soi­tam­me sii­vous­ko­me­ros­ta kirk­koon ja kaik­kial­la sil­tä välil­tä, mie­het nauravat.

Esiin­ty­mis­ko­ke­mus­ta Nik­ki­sel­le on ker­ty­nyt vii­mei­sen vuo­si­kym­me­nen ajal­ta keik­kai­lus­ta, mut­ta Kei­nä­nen vie­lä totut­te­lee esiin­ty­mi­seen. Halo­nen voi­nut tul­la vas­taan Putaan Pul­lan some-jul­kai­suis­sa ja hän on muka­na myös myö­hem­min jul­kais­ta­vas­sa kuusio­sai­ses­sa You­tu­be-sar­jas­sa työn­sä puo­les­ta. Kol­mik­ko ker­too, että hei­tä jän­nit­tää ennen keik­kaa “aivan hulluna”.

– Jän­ni­tys ker­too var­mas­ti sii­tä, että on tosis­saan, kol­mik­ko pohtii.

– Kyl­lä­hän se keik­kai­lu tuo aina sel­lai­sen endor­fii­ni­ryö­pyn, mikä tun­tuu aivan mah­ta­val­ta ja olo on voit­ta­ma­ton. Ext­re­me-urhei­li­jat var­maan hake­vat sitä samaa olo­ti­laa hur­jil­la suo­ri­tuk­sil­laan, Halo­nen lisää.

Kii­ret­tä maa­il­man­mai­neen saa­vut­ta­mi­seen ei yhtyeel­lä ole ja Halo­nen tote­aa­kin “suur­ten pyö­rien kään­ty­vän hitaas­ti”. Musiik­kia­lus­toil­ta yhtyeen kap­pa­lei­ta ei vie­lä ole löy­det­tä­vis­sä, mut­ta tule­vai­suu­des­sa sekin on tavoit­tee­na. Ylei­sön muusi­kot toi­vo­van löy­tä­vän kap­pa­leis­ta samais­tut­ta­vuut­ta ja iloa.

– Musiik­ki on paras­ta live­nä eikä sitä tun­nel­maa voi välit­tää auto­ra­dion kaut­ta, mie­het totea­vat samas­ta suusta.