Pohjois-Pohjanmaan Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuureen rakennuspaloon Haukiputaan Kelloon keskiviikkona hieman puolen päivän jälkeen. Topinperäntiellä sijaitsevan tuotantolaitoksen yhteydessä sijaitsevan pajan seinä oli syttynyt palamaan. Palon syttymissyyksi epäillään tulitöistä aiheutunutta kipinää.
Tuotantolaitoksen työntekijät olivat aloittaneet kohteessa alkusammutuksen käsisammuttimilla ja siirtäneet lähellä olleet kaasupullot kauemmas. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle palo kyti peltisen seinärakenteen sisällä eristeissä. Pelastuslaitos poisti yhden seinäpellin ja sammutti kytevät eristeet sekä varmisti lämpökameralla, ettei palo ollut päässyt leviämään laajemmalle.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, ja materiaalivahingot rajoittuivat muutaman neliön alueelle. Kohteeseen hälytettiin myös pelastusjoukkue, mutta tilanteen selvitessä suurin osa yksiköistä peruttiin matkalle.