Halo­sen­nie­men arvo­kas raken­nus­pe­rin­tö ja his­to­ria koh­taa­vat pihapiireissä

Hau­ki­pu­das-seu­ran perin­tei­nen Put­taan Pii­rit – Raken­nus­pe­rin­tö­päi­vä koko­si ylei­söä lau­an­tai­na koti­seu­tu­museol­le ja seu­ra­kun­ta­kes­kuk­seen. Koh­tee­na on tänä vuon­na Hau­ki­pu­taan poh­jois­osas­sa sijait­se­va Halo­sen­nie­mi. Kylän his­to­ria ja van­ho­jen asuin­ra­ken­nus­ten enti­söin­nis­tä ker­to­vat esi­tel­mät kiin­nos­ti­vat yli 50 kuulijaa.

Tapah­tu­man yhteis­työ­kump­pa­ni­na toi­mii Halo­sen­lah­den kyläyh­dis­tys. Puheen­joh­ta­ja Lei­la Ukko­la ker­toi, että luon­non­lä­hei­ses­sä ja rau­hal­li­sel­la Halo­sen­nie­men alu­eel­la on asuk­kai­ta noin 550, jois­ta 150 asuu kes­kei­sel­lä kylä­alu­eel­la. Halo­sen­nie­men sahayh­dys­kun­ta on val­ta­kun­nal­li­ses­ti arvo­kas raken­net­tu kult­tuu­riym­pä­ris­tö. Alu­eel­la sijait­see laa­jal­ti myös luonnonsuojelualueita.

Aktii­vi­nen kyläyh­dis­tys koko­aa Halo­sen­nie­men his­to­ri­aa tal­teen, jär­jes­tää tapah­tu­mia ja on hil­jat­tain kun­nos­ta­nut nuo­tio­pai­kan Kol­jun vene­sa­ta­maan. Yhtei­söl­li­nen hen­ki elää kyläl­lä yhä vah­va­na. Halo­sen­nie­men kehi­tys alkoi saha­teol­li­suu­den myö­tä 1800-luvun lopul­la. Saha työl­lis­ti par­haim­mil­laan noin 150 työn­te­ki­jää 1930–1950-luvuilla.

Sodan jäl­keen kylään asu­tet­tiin evak­ko­ja Kuusa­mos­ta, Sal­las­ta, Pet­sa­mos­ta ja Kar­ja­las­ta. Elä­mää vil­kas­tut­ti myös lähei­nen Poh­jan­maan ran­ta­tie. Kyläl­lä oli aikoi­naan usei­ta kaup­po­ja, lei­po­mo ja pos­ti. Kylän kokoon näh­den alu­eel­la toi­mii yhä usei­ta aktii­vi­sia yrittäjiä.

Halo­sen­nie­men rai­til­la on van­ho­ja maa­ti­lo­ja sekä masar­di- ja satu­la­kat­toi­sia puu­ta­lo­ja, jou­kos­sa myös “kili­puk­ka­ta­lo­ja” eli puun­pät­kis­tä raken­net­tu­ja talo­ja. Alu­eel­la on myös uudem­paa raken­nus­kan­taa sekä run­saas­ti loma-asutusta.

Sir­pa Pie­ti­lä esit­ti kir­joit­ta­man­sa kos­ket­ta­van tari­nan lap­sen sil­min koe­tus­ta elä­män­me­nos­ta Halo­sen­nie­men mum­mo­las­sa;, mil­tä huo­neet näyt­ti­vät ja kuin­ka mum­mo hää­räi­li pie­nes­sä pir­tis­sä sini­ruu­dul­li­ses­sa kir­jo­tus­sa esiliinassaan.

Put­taan piha­pii­rit ‑tapah­tu­ma jat­kuu lau­an­tai­na 16. elo­kuu­ta Halo­sen­nie­mes­sä, jol­loin tutus­tu­mis­koh­tei­na ovat kun­nos­te­tut Run­tin tila, Pyhä­lä ja Olli­la kel­lo 12–15, ker­toi Hau­ki­pu­das-seu­ran puheen­joh­ta­ja Ilpo Väi­sä­nen.

Run­tin talon isän­tä Tapio Met­sik­kö ker­toi tilan raken­nus­ten ja van­han pir­tin lei­vi­nuu­nin kun­nos­ta­mi­ses­ta. Hän syn­tyi Run­tin tilal­la van­han tuvan puo­lel­la vuon­na 1959. Mum­mo­lan­sa hän osti peri­kun­nal­ta vuon­na 2001 sen tul­tua myyn­tiin. Tapio Met­sik­kö on tilan kuu­des isän­tä yhdes­sä puo­li­son­sa Tuu­lan kanssa.

Asuin­käy­tös­sä ole­va pää­ra­ken­nus on peräi­sin 1800-luvun lopul­ta ja tupa­ra­ken­nus vie­lä­kin van­hem­pi. Tilal­la on lisäk­si sauna‑, navet­ta ja hevostalli/liiteri. Run­tin tilal­ta on myy­ty aikoi­naan pot­tu­ja ja mai­toa, vie­ras­kam­ma­ris­sa ter­vey­den­hoi­ta­ja on pitä­nyt vas­taan­ot­toa ja siel­lä on toi­mi­nut myös pos­ti. Sota-aika­na talos­sa oli evakkoja.

Met­sik­kö ker­toi, että oli alus­ta asti sel­vää kun­nos­taa raken­nuk­sia muut­ta­mat­ta nii­den luon­net­ta ja kylä­mil­jöö­tä. Tilan pää­ra­ken­nus­ta on kun­nos­tet­tu pik­ku hil­jaa van­haa kun­nioit­taen kodik­si, ei museok­si. Talos­sa on puu­läm­mi­tys, puu­ta kor­jaus­töi­hin ja läm­mi­tyk­seen saa­daan omas­ta met­säs­tä ja peru­nat kas­va­te­taan itse.

– Hyvä neu­vo oli, että kan­nat­taa asua aluk­si pari vuot­ta, jol­loin näkee kun­nos­tus­tar­peet ja voi suun­ni­tel­la, mitä pitää ja kan­nat­taa teh­dä. Tosin suun­ni­tel­mat usein muut­tu­vat mat­kan var­rel­la, kun van­haa korjataan.

Pir­tin van­ha lei­vi­nuu­ni halut­tiin kun­nos­taa käyt­tö­kel­poi­sek­si. Uunia oli aiem­min kor­jat­tu kol­me ker­taa, nyt haas­tee­na oli löy­tää muu­ra­ri, jol­la oli tai­to enti­söi­dä van­ha tuli­si­ja. Palo­tur­val­li­suus oli työn tär­kein lähtökohta.

Met­si­kön mukaan asian­tun­ti­ja-apu on kun­nos­tus­töis­sä tar­peen, mut­ta kus­tan­nus­ten vuok­si omal­la työl­lä on suu­ri mer­ki­tys. Kodin sisus­tuk­ses­ta vas­taa puo­li­so Tuu­la perin­tei­tä vaalien.

– Koem­me itsem­me etuoi­keu­te­tuik­si, kun saam­me asua täl­lai­ses­sa perin­teik­kääs­sä pai­kas­sa, Tapio Met­sik­kö sanoi.

Min­na Mäki­nie­mi hank­ki enti­sen työ­mie­hen kodin, Pyhä­län, Halo­sen­nie­mes­tä vuon­na 2001 ja on kun­nos­ta­nut sen kesä­pai­kak­si. Myös Kuu­lan talo­na tun­net­tu Pyhä­lä on raken­net­tu 1800-luvun lopul­la ja laa­jen­net­tu vuon­na 1926.

Aikoi­naan talos­sa on asu­nut saman­ai­kai­ses­ti nel­jä per­het­tä, ja 1950-luvul­la pai­kas­sa toi­mi myös kah­vi­la. Lai­va­lii­ken­teen ansios­ta kyläl­lä elet­tiin kan­sain­vä­lis­tä ja eksoot­tis­ta elä­mää: Pyhä­läs­sä on esiin­ty­nyt tulen­nie­li­jä ja mui­ta taitajia.

Hir­si­ta­lo­na ostet­tu talo pal­jas­tui kili­puk­ka- ja lau­ta­run­koi­sek­si. Raken­nus on kun­nos­tet­tu kaut­taal­taan perin­tei­sin mene­tel­min sen his­to­ri­aa kun­nioit­taen. Mäki­nie­mi kiit­ti Mar­tin­nie­mes­sä toi­mi­van Puu­las­tu Oy:n Juha Väy­ry­sen asian­tun­te­vaa apua ja korjaussuunnitelmaa.

Kama­rin van­haa pönt­tö­uu­nia ei voi­tu kor­ja­ta, joten se kor­vat­tiin uus­van­hal­la, joka toi­mii erin­omai­se­na läm­mön­läh­tee­nä. Sisus­tuk­ses­sa sei­nät sai­vat pin­ko­pah­vit ja van­han ajan pape­ri­ta­pe­tit, joi­ta Min­na Mäki­nie­mi pitää usko­mat­to­man kauniina.

Hänen neu­vo kor­jaus­ra­ken­ta­jil­le on ottaa vas­taan neu­vo­ja vain alan ammat­ti­lai­sil­ta ja käyt­tää hen­git­tä­viä mate­ri­aa­le­ja. Kii­ret­tä ei kan­na­ta pitää, vaan työt kan­nat­taa teh­dä vaiheittain.

Raken­nus­pe­rin­töä kan­nat­taa vaalia

Raken­nus­pe­rin­tö­päi­vän tar­koi­tus on nos­taa esil­le hau­ki­pu­taa­lais­ta raken­nus­pe­rin­töä, sen säi­lyt­tä­mis­tä ja kor­jaa­mis­ta sekä hoitoa.

Lau­an­tain tilai­suu­des­sa näh­tiin Tau­no Ukko­lan kuvaa­ma video, jos­sa Halo­sen­nie­men kylä­rai­til­la sijait­se­van Paro­sen talon omis­ta­ja Pau­li Paro­nen esit­te­li syn­nyin­ko­ti­aan. 1920-luvul­la raken­nuk­ses­sa toi­mi myös lei­po­mo ja kauppa.

Talon ylä­ker­ras­sa on nel­jä var­sin pien­tä huo­net­ta, jois­sa asui nel­jä per­het­tä, ja ala­ker­ta oli talon­väen käy­tös­sä. Pihal­la oli kuusi puucee­tä. Ylä­ker­ta on alku­pe­räi­ses­sä kun­nos­sa, mut­ta ala­ker­taa on moder­ni­soi­tu siten, että siel­tä löy­tyy kesä­asu­mi­seen van­han rin­nal­la myös uut­ta. Talon ikku­nat ovat pal­vel­leet sata vuot­ta ja huo­neis­ta löy­tyy alku­pe­räi­siä tapet­te­ja. Paro­sen talos­sa on hyvin näh­tä­vil­lä, miten ennen elettiin.

Hau­ki­pu­taal­ta kotoi­sin ole­va Mar­ko Kor­kea­sa­lo tuli seu­raa­maan esi­tyk­siä mie­len­kiin­nol­la. Hän työs­ken­te­lee Saa­me­lais­museo Sii­dan kult­tuu­riym­pä­ris­tö­pal­ve­lui­den res­tau­roin­ti­mes­ta­ri­na Ina­ris­sa alu­ee­naan koko saamelaisalue.

– Hie­noa, että van­ho­ja raken­nuk­sia Hau­ki­pu­taan alu­eel­la kun­nos­te­taan. Kor­jaus­neu­von­taa on hyvin saa­ta­vil­la täl­lä­kin seu­dul­la. Tär­ke­ää on myös ottaa huo­mioon raken­nus­ten kun­nos­tuk­sen ohel­la koko­nai­suus, johon kuu­lu­vat oleel­li­ses­ti mai­se­ma ja ympäristö.

– Poh­joi­ses­sa läh­tö­koh­dat ovat eri­lai­set, sil­lä sota-aika­na raken­nuk­sia pol­tet­tiin maan tasal­le. Ina­ris­sa esi­mer­kik­si jäi jäl­jel­le yksi piip­pu ja kellari.

Lau­an­tain ohjel­maan kuu­lui museo­ta­pah­tu­ma, ja tutus­tu­mis­koh­tee­na oli myös seu­ra­kun­nan omis­ta­ma ja kun­nos­ta­ma Wirk­ku­la. Raken­nus val­mis­tui v. 1879 ja se oli Hau­ki­pu­taan ensi­mäi­nen kan­sa­kou­lu­ra­ken­nus Kir­kon­nie­men koulu.

Enti­söin­nin yksi­tyis­koh­tia esi­tel­lyt ark­ki­teh­ti Ilpo Väi­sä­nen ker­toi, että raken­nuk­seen käy­te­tyt van­him­mat hir­ret pal­jas­tui­vat ole­van peräi­sin 1500-luvulta.

Kun­nos­te­tut Halo­sen­nie­men koh­teet ja Wirk­ku­la herät­ti­vät ylei­sös­sä ihas­tus­ta. Raken­nus­pe­rin­töä kan­nat­taa vaa­lia, mikä­li se on mah­dol­lis­ta ja jär­ke­vää. Ensi vuon­na Hau­ki­pu­das-seu­ra suun­nit­te­lee koh­teek­si Kelloa.