Oulun yhteisötoiminnan harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen haku on auki ajalla 16.3.–31.3. Avustusta voivat hakea rekisteröityneet yhdistykset.
Avustus on tarkoitettu kaikenikäisten oululaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja matalan kynnyksen toimintaan, jotka on määritelty tarkemmin kriteereissä. Avustettavan toiminnan tulee edistää oululaisten toimintaan osallistuvien hyvinvointia, elämänhallintaa ja terveellisiä elämäntapoja.
Toiminta-avustusta haetaan sähköisesti eAsioinnin kautta, eikä myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä.
eAsioinnissa on haettavana myös yhteisötoiminnan harkinnanvarainen tapahtuma-avustus, joka on haettavissa ympäri vuoden. Tapahtuma-avustusta voivat hakea yleishyödyllistä toimintaa oululaisille toteuttavat rekisteröidyt yhdistykset.
Tapahtuma-avustus on tarkoitettu oululaisille järjestettäviin pääsääntöisesti avoimiin ja maksuttomiin tilaisuuksiin. Avustusta voi hakea tapahtumiin, tilaisuuksiin, tapahtuma- ja luentosarjoihin, talkoisiin, juhlatilaisuuksiin sekä retkiin Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Sekä tapahtuma- että toiminta-avustuksessa edellytetään, että hakijayhdistyksellä on näyttöä toiminnastaan vähintään yhdeltä täydeltä toimintavuodelta tai toimintakaudelta ennen hakuvuotta.
Yhteisötoiminnan hallinnoimien avustusten nimet ja kriteerit ovat muuttuneet. Ennen hakemista kannattaa tutustua huolellisesti hakukriteereihin yhteisötoiminnan verkkosivuilla, vinkataan Oulun yhteisötoiminnasta.


