- Ahmojen numerolla 90 pelaava Viljami Korpela teki hattutempun debyyttiottelussaan.
Lauantaina 10.10 pelattiin Limingassa maalirikas vierasottelu LiKiä (Limingan Kiekko) vastaan. LiKi lähti otteluun kovalla temmolla ja Ahmoilla oli alkuun vaikeuksia pysyä LiKin vauhdissa.
Peliä oli kulunut noin 5 minuuttia, kun Heikkinen Oskari teki ottelun avausmaalin ja siirsi LiKin 1–0 johtoon. Ahmat pääsi ensimmäisen erän puolessa välissä ylivoimalle ja ensimmäistä ottelua Ahma-paidassa pelaava Viljami Korpela siirsi Ahmat tasoihin 1–1. Ensimmäisessä erässä nähtiin vielä kolme maalia ja erätauolle mentiin Ahmojen johtaessa maalein 2–3.
Toisessa erässä Ahmat siirtyi Tino Metsävainion maalilla kahden maalin johtoasemaan ajassa 26.58. Toisen erän loppuun nähtiin vielä kaksi maalia, kun LiKin Oskari Heikkinen sinetöi illan toisen maalinsa ja vain hetkeä myöhemmin Ahmojen Viljami Korpela teki illan kolmannen maalinsa eli debyyttiottelussa syntyi hattutemppu. Erätauolle mentiin Ahmojen johtaessa kahdella maalilla 3–5.
Kolmas erä oli hyvin tapahtumarikas, kun heti erän alkuun Ahmojen Risto Mattila (Ripe) siirsi Ahmat jo kolmen maalin karkumatkalle. Suivaantunut kotijoukkue ei tästä hätkähtänyt, vaan vastasi huutoon ja teki minuutin sisään kaksi kavennusmaalia. Ottelu oli jälleen maalin peli tilanteen ollessa 5–6. Ahmojen Ville Niskasaari siirsi Ahmat jälleen kahden maalin karkumatkalle ajassa 50.06.
Tunnetta riitti sekä kentällä että katsomossa, ja sisukas kotijoukkue sai vielä erän loppuun tasoitettua ottelun Niklas Hyvärisen ja Eemeli Lithoviuksen maaleilla. Ottelu päättyi tasapeliin 7–7 varsinaisella peliajalla. Kotijoukkueen sankariksi nousi ottelun jatkoajalle vienyt Eemeli Lithovius, joka vielä sinetöi LiKille illan ottelusta 2 pistettä ratkaisemalla ottelun jatkoajalla.
Ahmat sai kauden pistetilin auki, mutta toinen perättäinen tiukka tappio kalvaa mieltä. Ahmalauma lähtee kuitenkin sisukkaana kauden ensimmäiseen kotiotteluun, joka pelataan Haukiputaan jäähallissa tulevana lauantaina 17.10 Klo 16. Ahmojen vieraaksi saapuu Nivala Cowboys. Tulevana viikonloppuna pelataan myös sunnuntaina, kun Ahmat matkustaa Ylitorniolle Et-Pon vieraaksi. Peli starttaa Ainiovaaran Jäähallissa klo 15.00.
Maalivahtien torjunnat illan ottelussa: LiKi: Juho Tarkka 32/Ahmat: Akseli Mikkonen 36. Yleisömäärä Limingassa: 170.




