Tak­ku­ran­nan talon­poi­ka Ant­ti Vai­nio jät­ti jäl­keen­sä ainut­laa­tui­set runot

Vuo­si­na 1763–1825 Kel­lon Tak­ku­ran­nal­la elä­nyt Ant­ti (Anders) Vai­nio on tois­tai­sek­si var­hai­sin tie­dos­sa ole­va suo­ma­lai­nen talon­poi­ka, joka kir­joit­ti itse runon­sa muis­tiin. Hänen käsin kir­joit­ta­man­sa kak­si kale­va­la­mit­tais­ta runo­ko­ko­nai­suut­ta, Sota­ru­no ja Suru­ru­no, ovat säi­ly­neet jäl­ki­pol­vil­le Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suus­seu­ran Kansanrunousarkistossa. 

Nyt runot on jul­kais­tu alku­pe­räi­ses­sä muo­dos­saan Hau­ki­pu­das-seu­ran jul­kai­se­mas­sa teok­ses­sa Runoi­le­va talon­poi­ka Ant­ti Vai­nio. Kir­jan teki­jät ovat Mart­ti Asun­maa, Tapio Reki­lä, Lii­sa Ervas­ti-Jul­ku ja Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maa.

Kir­jan ilmes­ty­mis­tä juh­lis­tet­tiin Tak­ku­ran­nan kou­lul­la 5.10. Hau­ki­pu­das-seu­ran puheen­joh­ta­ja Ilpo Väi­sä­nen kuva­si teos­ta arvok­kaak­si kult­tuu­ri­teok­si kun unoh­duk­sis­sa olleet runot saa­tiin onnek­kai­den­kin sat­tu­mus­ten ansios­ta doku­men­toi­tua ja pai­net­tua kirjaksi.

Runo­jen ohel­la kir­ja sisäl­tää arvo­kas­ta pai­kal­lis­ta perin­ne­his­to­ri­aa Ant­ti Vai­nios­ta, hänen elä­mään­sä vai­kut­ta­neis­ta hen­ki­löis­tä sekä Kel­lon ja Hau­ki­pu­taan elä­män­pii­ris­tä hänen aikanaan.

Aja­tus Vai­nion runo­jen tuo­mi­ses­ta laa­jem­paan tie­toi­suu­teen alkoi itää, kun Mart­ti Asun­maa löy­si van­has­ta Hii­den­ki­vi-leh­des­tä talon­poi­kais­ru­noi­li­jois­ta ker­to­van artik­ke­lin, jos­sa mai­nit­tiin kel­lo­lai­nen runoi­li­ja. Aihet­ta tut­kit­tu­aan Asun­maa kir­joit­ti Vai­nios­ta vuon­na 2022 artik­ke­lin Rantapohjaan.

Tak­ku­ran­nan kou­lun 100-vuo­tis­juh­las­sa vuon­na 2024 juh­la­pu­heen pitä­nyt Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maa puo­les­taan mai­nit­si Ant­ti Vai­nion ja unoh­duk­sis­sa olleet, Kan­san­ru­nousar­kis­tos­sa säi­ly­tet­tä­vät alku­pe­räi­set runot. Tak­ku­ran­nal­ta läh­töi­sin ole­va, Sipoos­sa asu­va Tapio Reki­lä luki Ran­ta­poh­jas­ta kou­lun juh­las­ta ker­to­van jutun ja päät­ti läh­teä etsi­mään runo­ja Kansanrunousarkistosta. 

Kir­ja­hank­keen ete­ne­mi­sel­le rat­kai­se­vaa oli, että hän onnis­tui valo­ku­vaa­maan runot alku­pe­räi­ses­sä asus­saan. Kir­jaan Reki­lä on kuvien oheen moder­ni­soi­nut käsin­kir­joi­tet­tu­ja teks­te­jä ymmär­ret­tä­väm­pään muo­toon. Vai­nion aika­na vakiin­tu­nut­ta suo­men kir­ja­kiel­tä ei vie­lä ollut. Tapio Reki­läl­tä on aiem­min ilmes­ty­nyt Kel­lon poh­jois­osan maa­ti­lo­jen his­to­ri­aa ‑kir­ja.

Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maa ker­toi, että doku­men­toi­dun runo­kir­jan teke­mi­seen roh­kai­si myös Hau­ki­pu­das-seu­ral­ta ja Väy­lä­kir­jat-kus­tan­ta­jal­ta saa­tu myön­tei­nen palaute.

Runois­sa men­nyt koh­taa nykyajan

Ant­ti Vai­nio kuvaa runois­saan aika­kau­ten­sa huo­lia ja mur­hei­ta, jois­ta löy­tyy yhty­mä­koh­tia myös tämän päi­vän koet­te­le­muk­siin sekä ihmis­ten toi­veis­ta tule­vaan. Olles­saan 25-vuo­tias hän kir­joit­ti Sota­ru­non, ”Sodan alusa teh­ty von­na 1788 syys kuusa” Ruot­sin kunin­kaan aloi­tet­tua hyök­käys­so­dan Venä­jää vastaan. 

Runos­ta hei­jas­tu­vat pel­ko tule­vas­ta sekä muis­tot ison- ja pik­ku­vi­han aika­na koe­tuis­ta venä­läis­ten aiheut­ta­mis­ta tuhois­ta, joi­ta koet­tiin myös Hau­ki­pu­taal­la. Runos­sa välit­tyy myös aika­kau­del­le omi­nai­nen käsi­tys sodis­ta Juma­lan ran­gais­tuk­se­na ihmis­ten teke­mis­tä synneistä.

Vai­nio oli talol­li­sen lisäk­si seu­ra­kun­nan arvos­tet­tu kuu­den­nus­mies, jon­ka teh­tä­viin kuu­lui kurin ja jär­jes­tyk­sen val­vo­mi­nen sekä nuh­tei­den jaka­mi­nen. Huo­mio­ta kiin­ni­tet­tiin moniin pahei­siin, kuten kor­tin­pe­luuseen, juo­pot­te­luun, tans­sei­hin, sapa­tin­rik­ko­muk­siin ja kir­kos­sa­käyn­nin lai­min­lyö­mi­seen ja lii­al­li­seen koris­tau­tu­mi­seen. Vai­niol­le uskot­tiin myös peru­kir­jo­jen laatimista.

Hen­gel­li­syys oli vah­vas­ti läs­nä arjes­sa, ja kir­kol­la oli tär­keä roo­li las­ten kas­va­tuk­ses­sa, kan­san­si­vis­tyk­sen edis­tä­mi­ses­sä sekä luku- ja kir­joi­tus­tai­don leviämisessä.

Hau­ki­pu­taan pit­kä­ai­kai­sim­man kap­pa­lai­sen Erik Fros­te­ruk­sen (1713–1788) usko­taan vai­kut­ta­neen mer­kit­tä­väs­ti Ant­ti Vai­nion elä­mään. Fros­te­ruk­sen tavoit­tee­na oli, että kaik­ki 12 vuot­ta täyt­tä­neet lap­set osai­si­vat lukea. Kate­kis­muk­sen kir­joit­ta­nut, hen­gel­li­sel­tä ajat­te­lul­taan pie­tis­tei­hin lukeu­tu­nut Fros­te­rus toi­mi viras­saan Hau­ki­pu­taal­la 51 vuot­ta, ker­toi Lii­sa Ervas­ti-Jul­ku.

Toi­nen säi­ly­nyt runo­ko­ko­nai­suus on Vai­nion Iin kirk­ko­her­ran Hen­rik Sun­din (Sal­me­la) muis­tol­le vuon­na 1797 kir­joit­ta­ma Suru­ru­no. Sun­din van­hem­mat, ren­ki Eerik­ki ja pii­ka Maria, oli­vat asu­neet Hau­ki­pu­taal­la Sal­me­lan talos­sa, joka tun­net­tiin myös Sal­me­lan pap­pi­la­na. Eri­kois­ta tuo­hon aikaan oli, että Hen­ri­kil­lä oli mah­dol­lis­ta läh­teä opis­ke­le­maan papik­si, vaik­ka hänen per­heel­lään ei ollut pappistaustaa.

Vai­nion kir­ja herät­ti vil­kas­ta kes­kus­te­lua kir­jail­las­sa Tak­ku­ran­nan Mart­to­jen tar­joi­le­mien kah­vien lomassa.

– Ihmeel­lis­tä, että van­hois­ta runois­ta ja nii­den ympä­ril­le on saa­tu koot­tua näin pal­jon tie­toa ja tari­naa, Hele­na Miet­tu­nen ihasteli.

Juha Sipo­la ker­toi tart­tu­van­sa mie­len­kiin­nol­la kir­jaan, joka sisäl­tää pal­jon paikallishistoriaa.

– Olim­me omal­ta osal­tam­me mie­lel­läm­me muka­na tuke­mas­sa kir­ja­han­ket­ta, ker­toi Hau­ki­pu­taan Säh­kö­osuus­kun­nan toi­mi­tus­joh­ta­ja Sipola.

Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen Outi Poh­ja­nen ker­toi yllät­ty­neen­sä sii­tä, kuin­ka vah­vas­ti hen­gel­li­syys oli tuo­hon aikaan läs­nä ihmis­ten joka­päi­väi­ses­sä arjessa.

– Tämä kir­ja on monel­la taval­la mer­kit­tä­vä ja antaa myös meil­le seu­ra­kun­nas­sa uut­ta tie­toa, Poh­ja­nen sanoi.

Aja­tuk­sia herät­ti runois­ta välit­ty­vä, ajal­le tyy­pil­li­nen anka­ruus ja syn­nin seu­rauk­sis­ta varoit­ta­mi­nen. Poh­dit­tiin myös nais­ten ase­maa ja sitä, että kotien kir­jal­li­suus käsit­ti tuol­loin lähin­nä Raa­ma­tun ja uskon­nol­li­sia jul­kai­su­ja – ja luku­tai­to oli harvinaista.

Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maa ker­toi, että jo Ant­ti Vai­nio kir­joit­ti runois­saan myös armos­ta, mikä liit­tyy alu­eel­la levin­neen herän­näi­syy­den alkuvaiheisiin.

Info: Runoi­le­va talon­poi­ka Ant­ti Vainio

Tieto/dokumenttikirja, taus­toi­tet­tu runokokoelma.

Jul­kai­si­ja: Hau­ki­pu­das-seu­ra, 2026. 111 sivua. Kus­tan­ta­ja: Väyläkirjat.

Teki­jät: Mart­ti Asun­maa, Tapio Reki­lä, Lii­sa Ervas­ti-Jul­ku, Tyt­ti Isohookana-Asunmaa.

Kir­ja­ha­ket­ta ovat tuke­neet: Auto­huol­to Karp­pi­nen Oy, Hau­ki­pu­taan Säh­kö­osuus­kun­ta, Kel­lon Jako­kun­ta, ProAgria Poh­jois-Suo­mi, Val­to Per­nun säätiö.

Kir­jan saa­ta­vuus ja tilauk­set; Han­nu Lil­ja­mo/­Hau­ki­pu­das-seu­ra (hannu.liljamo@gmail.com). Tie­toa: haukipudasseura.yhdistysavain.fi