Poruk­ka kool­la: Iin kaup­pi­lan kan­sa­kou­lun ”Este­rin eka­luok­ka­lai­set” kokoon­tui­vat 71 vuo­den jäl­keen kou­lun alkamisesta

Syys­kuus­sa 1955 aloit­ti­vat kan­sa­kou­lun vuon­na 1948 syn­ty­neet. Kaup­pi­lan kan­sa­kou­lun ensim­mäi­sel­le luo­kal­le tuli 18 poi­kaa ja 8 tyt­töä. Iis­sä oli sil­loin jo usei­ta kylä­kou­lu­ja. Ensim­mäi­nen opet­ta­jam­me oli Este­ri Pernu.

Vuon­na 2015 jär­jes­tim­me ensim­mäi­sen ”Este­rin eka­luok­ka­lais­ten” kokoon­tu­mi­sen kou­lul­lam­me Kaup­pi­las­sa, kun kou­lun aloit­ta­mi­ses­ta oli kulu­nut 60 vuot­ta. Kävim­me kou­lu­luo­kis­sam­me, veim­me kuk­ka­set opet­ta­jiem­me Este­ri Per­nun ja Jen­ni Kuk­ko-Lie­dek­sen hau­doil­le Kruu­nun­saa­reen. Vie­tim­me päi­vän luok­ka­ka­ve­rin mökil­lä ja pää­tim­me kokoon­tua uudel­leen 10 vuo­den kulut­tua. Kii­rei­sil­lä elä­ke­läi­sil­lä vie­räh­ti­kin vilk­kaas­ti 10 vuot­ta ja huo­ma­sim­me, että emme­pä ehti­neet­kään jär­jes­tää 70-vuo­tis­ta­paa­mis­ta. Mut­ta tapaa­mi­nen onnis­tui tänä vuon­na eli 11 vuot­ta edel­li­sen tapaa­mi­sen jälkeen.

Niin­pä tors­tai­na 20.08.2026 odo­tim­me Museo­kah­vi­la Hui­lin­gis­sa jän­nit­tä­vää jäl­leen­nä­ke­mis­tä. Hie­no­ja auto­ja ajoi pihaan, osa poru­kas­ta tuli kävel­len kyläl­tä. Tyy­lik­käi­tä her­ro­ja ja daa­me­ja nousi Hui­lin­gin por­tai­ta, iloi­sia suo­ra­sel­käi­siä 78-vuo­tiai­ta ”Este­rin eka­luok­ka­lai­sia”. Pien­tä arvai­lua kat­seis­sa oli, mut­ta lopul­ta nau­raen tun­nis­tim­me toi­sem­me ja halauk­set oli­vat her­sy­viä. Täl­lä ker­taa mukaan olim­me kut­su­neet myös puo­li­sot tai kump­pa­nit ja heis­tä­kin lähes kaik­ki oli­vat entuu­des­taan tuttuja.

Iloi­nen ja vil­kas puheen­so­ri­na täyt­ti pian Hui­lin­gin kodik­kaan salin. Alku­mal­jan poi­mit­tuam­me saim­me istua kau­niis­ti katet­tuun pit­kään pöy­tään, joten saim­me olla kaik­ki kas­vo­tus­ten ja kuu­loe­täi­syy­del­lä. Ter­ve­tu­lo­pu­heen jäl­keen pidim­me hil­jai­sen het­ken edel­li­sen tapaa­mi­sen jäl­keen pois­nuk­ku­nei­den kol­men kou­lu­ka­ve­rin muis­tol­le. Ennen ate­rioin­tia halusim­me lisä­tä vähän ”kou­lu­nos­tal­gi­aa” eli lau­loim­me yhdes­sä tutus­ta lau­lus­ta kak­si säkeis­töä ”Arvon mekin ansait­sem­me…” ja ”Opin­tiel­lä oppi­nei­ta…”. Het­kes­sä muo­dos­tet­tu ”seka­kuo­ro” lau­loi reip­paas­ti van­hal­ta muistilta.

Nos­tim­me mal­jan ja tote­sim­me, että kyl­lä me arvon ansait­sem­me ja siel­tä Este­rin eka­luo­kas­ta mei­dän opin­tiem­me alkoi. Muis­te­lim­me, mil­lais­ta oli taa­per­taa sen­ai­kai­sia kylä­tei­tä ja kau­nii­ta Iijoen ran­ta­pol­ku­ja Kaup­pi­lan kou­luun. Toi­sil­la oli aika pit­kä mat­ka, ja joku muis­te­li sää­lien aina toden­neen­sa, kuin­ka Ella­las­sa asu­vat pojat tuli­vat tal­vel­la kou­luun kas­vot kuu­ras­sa ja sil­mät huur­tees­sa. Oli­han se pit­kä mat­ka pik­ku jaloil­le. Joku saat­toi kou­luun tul­les­sa aamul­la olla niin väsy­nyt, että nukah­ti pul­pe­til­le, mut­ta opet­ta­ja Este­ri oli ymmär­tä­väi­nen ja haki asun­nos­taan tyy­nyn nukah­ta­neel­le. Kun kat­soo ensim­mäi­sen luo­kan luok­ka­ku­vaa, niin kyl­lä me hel­lyt­tä­vän pie­niä ja viat­to­man näköi­siä olem­me­kin. Mut­ta oli muka­va näh­dä ja jäl­leen tun­nis­taa kou­lu­ku­van kave­rei­den kas­von­piir­teet ja iloi­set hymyt, jot­ka ovat säilyneet.

Muis­te­lim­me nii­tä kou­lu­ka­ve­rei­ta, jot­ka ovat vuo­sien var­rel­la siir­ty­neet ikui­suu­teen, pojis­ta 9 eli puo­let. Tytöt ovat vie­lä kaik­ki elos­sa. Aika moni meis­tä asuu Ii-Oulu akse­lil­la, mut­ta kauim­pa­na asu­jia on Kana­das­sa, Ruot­sis­sa, Hel­sin­gis­sä, Jyväs­ky­läs­sä ja Sii­ka­joel­la. Muu­ta­mat, jot­ka eivät pääs­seet tapaa­mi­seen, lähet­ti­vät ter­veh­dyk­sen­sä. Kun ale­taan olla lähem­pä­nä 80 vuot­ta, ymmär­ret­tä­väs­ti estei­tä saat­taa olla. Lie­nem­me täl­lä het­kel­lä ns. sodan­jäl­kei­sis­tä ikä­luo­kis­ta suu­rin, sil­lä v. 1947 syn­ty­neis­tä, joka oli suu­rin ikä­luok­ka, on jo pois­tu­nut suu­ri määrä.

Päi­väl­li­nen salaat­tei­neen, oma­te­koi­si­ne lei­pi­neen, koti­kal­joi­neen jne lohi­kei­ton kera oli mait­ta­va ja sai kehu­ja. Vadel­ma­ker­ma­kak­ku kah­vin kera kruu­na­si ate­rian. Pori­naa riit­ti ja puo­li­sot täy­den­si­vät sopi­vas­ti tun­nel­maa. Syl­vi Raap­pa­nan työs­tä­mät kuva­kir­jat edel­li­ses­tä tapaa­mi­ses­ta kier­si­vät pöy­däs­sä, nii­tä selail­tiin ja muis­tel­tiin 11 vuo­den takais­ta tapahtumaa.

Lopuk­si Lii­sa Hys­sä­lä (ent. Lii­mat­ta) kiit­ti jär­jes­te­lyis­tä. Hän aloit­ti haus­kas­ti, että ”sanon vain muu­ta­man sanan, niin kuin se yhden kylän son­nio­suus­kun­nan tut­tu puhu­ja son­nio­suus­kun­nan vuo­tui­sis­sa juh­lis­sa… ja kun ylei­sö kuu­li nuo ensim­mäi­set sanat, sali tyh­je­ni… ei jak­set­tu jaa­ri­tuk­sia kuun­nel­la”. No me kuun­te­lim­me Lii­san puheen mie­len­kiin­nol­la lop­puun asti! Hän muis­te­li seik­ka­pe­räi­ses­ti sodan­jäl­keis­ten lap­suus­vuo­siem­me yhtei­söl­lis­tä elä­mää ja mm. sitä, että kai­ken­lai­nen lii­kun­ta ja urhei­lu oli pää­har­ras­tuk­sem­me. Kesäi­sin myös poi­mit­tiin mar­jo­ja ja kevät­han­kien aikaan käpyjä.

Päi­väm­me jat­kui iloi­ses­ti vie­lä Saka­ri Lie­dek­sen ja puo­li­son­sa Tuu­li­kin viih­tyi­säs­sä kodis­sa. Isän­tä­vä­ki oli loih­ti­nut herk­ku­ja pöy­tään. Jutus­te­lua lap­suu­des­ta, nuo­ruu­des­ta, elä­män­ko­ke­muk­sis­ta, myös huu­mo­ril­la höys­tet­ty­nä, riit­ti pit­käl­le iltaan. Ero­sim­me halauk­sin ja pää­tim­me taas kokoon­tua, mut­ta emme ihan 10 vuot­ta tai­da pitää väliä!

Heli­nä Kale­va ja Toi­vo Veijola