Elämme erikoisia aikoja. Maailma on rauhaton, ja valtaa pitävät suurjohtajat eivät malta lopettaa sotimista. Vaikutukset heijastuvat ympäri maailmaa, jopa pieneen Iihin. Hinnat kallistuvat, työtä on heikosti ja maan talous sakkaa. Kyyti on kylmää varsinkin heikossa asemassa oleville kansalaisille. Palveluja joudutaan keskittämään, ja ne ovat usein entistä kauempana kuntalaisista. Kaikkien uudistusten vaikuttavuusarvioita ei ole vielä edes tehty.
Miten tämä liittyy kuntapäätöksentekoon – nythän puhutaan valtakunnan politiikasta ja jopa globaaleista ilmiöistä? Kysymys on siitä, että vastuuta ongelmien ratkaisemisesta vyörytetään helposti valtakunnan tasolta kuntien harteille. Kesän aikana kunnille ilmoitettiin uusista suunnitelmista leikata valtionosuuksia entisestään. Toteutuessaan leikkaukset toisivat kunnille jälleen valtavia säästöpaineita, ja ne kohdistuisivat väistämättä myös varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen – siis lapsiin, nuoriin ja perheisiin.
Ammattiliitto SuPer varoittaa valtionosuuksien leikkausten seurauksista tiedotteessaan 26.8.2026 seuraavasti: ”SuPer on huolissaan hallituksen esityksestä jatkaa kuntien peruspalvelujen valtionosuuksien leikkauksia. Kuntien mahdollisuudet turvata lakisääteiset palvelut sekä riittävät henkilöstöresurssit erityisesti varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa heikentyvät pysyvien leikkauksien myötä, ja esityksen lapsi- ja perhevaikutuksia sekä vaikutuksia hyvinvointialueiden palvelutarpeeseen ei ole arvioitu riittävästi.”
Iissä on kuljettu juuri läpi haastava kevät. Säästötoimia on jouduttu kohdentamaan myös sivistyspalveluiden toimialalle, jotta kunnan taloutta saataisiin tasapainoon. Näistä päätöksistä ja palveluiden sopeuttamisista olemme selvinneet verrattain hyvin. Nyt esille tulleet maan hallituksen kaavailemat uudet valtionavustusten leikkaukset tulisivat toteutuessaan aikaisempien säästöjen jatkoksi ja tarkoittaisivat pahimmillaan satojen tuhansien eurojen uusia säästövaatimuksia kunnille.
Alkava syksy on ollut lämmin, mutta maan hallitus näyttää ohjaavan kuntia hyytävän kylmällä otteella. Nyt tarvitaan yhteistä tahtoa ja viisautta tehdä hyviä päätöksiä vaikeista olosuhteista huolimatta. Toivotaan myös Iihin kaavailtujen hankkeiden toteutumista, niiden merkitys voi olla nyt aiempaakin suurempi.
Raino Ojala
Iin kunnanvaltuutettu
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Keskusta


