- Ottelun parhaina palkitut Jeremias Körkkö ja Neil Livingstone. Kuvat: Tommi Karvonen
Miesten jalkapallon Kolmosen ottelu keväällä Ajaxin ja HauPan välillä kääntyi HauPan niukkaan 0–2 voittoon. Länsituulella viime lauantaina maaleja ladottiinkin sitten urakalla.
Ottelun alkuhetket olivat HauPalle unelmaa: Muutaman pelin poissa ollut Jeremias Körkkö purjehti vasemmalta laidalta läpi syöttäen Niklas Oksaselle maalintekopaikan ja parin minuutin päästä osat vaihtuen Körkkö puolestaan siirsi Oksasen syötöstä HauPan jo 2–0 ‑johtoon. Kun vielä Luukas Syrjälä sijoitti hankkimansa rangaistuspotkun maaliin 36. peliminuutilla, moni ajatteli ottelun jo ratkenneen.
Ajaxin Neil Livingstone oli kuitenkin eri mieltä. Ensin 40. minuutilla kaunis sijoitus HauPan maalin oikeaan takanurkkaan ja hetkeä myöhemmin hienosta läpisyötöstä Ajaxin mies oli käytännössä yksin läpi, tilanteesta Ajaxille toinen maali. Näissä lukemissa 3–2 siirryttiin puoliajalle.
Toista jaksoa ei ehditty pelata kuin 8 minuuttia, kun Livingstone täydensi maalinedusruuhkasta hattutemppunsa tasoittaen ottelun 3–3. Tässä vaiheessa tulos tuntui uskomattomalta, HauPa oli kuitenkin hallinnut ottelua ja sillä oli ollut lukuisia maalintekopaikkoja pitkin ottelua. Ajaxin maalilla Johannes Lindroth, joka muistetaan HauPa-kasvattina 2004 ‑syntyneiden juniorivuosilta, oli kuitenkin päässyt hyvään vireeseen torjuen puttaalaisten maalintekoyritykset.
Pelin 65. minuutilla pallo pelattiin Körkölle Ajaxin rangaistusalueen sisään, jossa kempeleläispuolustus joutui rikkomaan Körkköä rangaistuspotkun arvoisesti. HauPan 4–3 johtoon laukoi pilkusta Femi Obagbemiro. Tästä hurmaantuneena HauPa jatkoi vyörytystään ja Niklas Oksanen pääsi täräyttämään Körkön syötöstä illan toisensa vieden HauPan riemukkaasti 5–3 johtoon.
Körkön hieman loukatessa itseään tilalle kärkeen vaihdettiin Vilho Viheriävaara, joka ottelun viimeisellä vartilla kaunisteli loppulukemiksi kahdella osumallaan HauPalle 7–3. Viimeiseen maaliin antoi upean keskityksen jälleen Niklas Oksanen.
HauPa nousi voitollaan sarjassa viidenneksi, 7 pisteen päähän sarjaa johtavasta Kajaanin Hakasta. Otteluita ollen vielä jäljellä 5 kappaletta, on kaikki mahdollista; KajHa saapuu mm. vielä Haukiputaalle syyskuun puolivälissä. Seuraavan kerran keltavihreät nähdään kotikentällään Länskällä jo ensi lauantaina, kun sarjassa 2 pistettä ylempänä oleva Kemin Palloseura saapuu testaamaan kotijoukkueen vireen.




