Iin kansalaisopiston ja Iin Laulupelimannien järjestämä Soiva luento ‑musiikkitilaisuus kuljetti yleisön puolentoista vuosisadan ja yli kahdenkin taakse tutustumaan, millaisen musiikin tahdissa Oulun seudun säätyläiskodeissa tanssahdeltiin 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Tuon ajan tanssikappaleina kun ei suinkaan soitettu sitä, mistä nykyisin vanhana tanssimusiikkina puhutaan, vaan pyörähdeltiin poloneesien, katrillin, polskan sekä polkkamasurkan tahtiin.
Soiva luento vei kuulijat kauas menneeseen
Iin Laulupelimannien taiteellinen johtaja Unto Kukka (vasemmalla) kertoili esitysten välillä nuottien ja melodioiden historiaa sekä tietoja niitä tallentaneista pelimanneista. Musiikkia kuultiin sekä soitettuna että laulettuna. Tilaisuudessa soitettuja vanhoja tansseja ovat sittemmin elvyttäneet muun muassa lukioiden Vanhat tansseissaan. Kuvat: Ritva Piri


