HauPan miesten joukkue eteni Suomen Cupin toiselta kierrokselta jatkoon voittamalla 22.3. pelatussa ottelussa Rovaniemen piskuisessa Ounashallissa Vitosessa pelaavan FC Rio Granden. HauPa meni ottelussa jo 2–0 johtoon, mutta Rio kavensi ensin ensimmäisen jakson osumallaan ja teki kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä tasoitusmaalin.
Näin varsinaisen peliajan päätyttyä 2–2 ottelu eteni rangaistuspotkukilpailuun, jonka HauPa voitti lopulta 6–7.
Keltavihreät ovat tämän jälkeen pelanneet pääsiäisen alla harjoitusottelun Kakkosessa pelaavaa Oulun Herculesta vastaan, joka päättyi riemukkaasti 2–3 voittoon. Tätä taustaa vasten Cupin 3. kierroksen arvonnassa vastustajaksi osunut Kokkolan GBK ei ollut varsinainen pettymys, vaikka liigajoukkueitakin olisi ollut mahdollista saada Putaalle viime vuoden Pietarsaaren Jaron tapaan. GBK pelaa Herculeksen tavoin Kakkosessa eli sarjaporrasta HauPaa ylempänä, mutta kotikenttäetu on aina iso tekijä näissä peleissä.
Joukkueet ovat sopineet ottelun pelattavaksi tulevana lauantaina 11.4. klo 15.00 Haukiputaan Länsituulen kentällä, paikalle toivotaan runsaasti yleisöä kannustamaan putaalaiset neljännelle Cupin kierrokselle. Viime vuonna Veikkausliigan Jaro osui juurikin neljännellä kierroksella vastaan.
Pisimmälle HauPa on kautta historian yltänyt vuonna 2003, jolloin Cup-junan matka tyssäsi 6. kierroksen otteluun FC Espoota vastaan.


