- Alakyläläinen Osmo Kauppila sai monen vuoden urakkansa, Paimenpojan laulun valmiiksi alkuvuodesta. Kirja on omakustanteinen muistelmateos. Kuvat: Teea Tunturi
- Osmo Kauppilan Paimenpojan laulu on taitettu oululaisessa Mainostoimisto Greystone Oy:ssä ja painettu Waasa Graphics Oy:ssä. Kansikuva on Samppa Kauppilan käsialaa.
Alakyläläisen Osmo Kauppilan mielessä iti jo vuonna 2017 oman muistelmateoksen kirjoittaminen, mutta sen aloitus vaati käynnistyäkseen muutaman vuoden pureskelun. Koronavuonna 2020 Kauppila pääsi alkuun, ja sai puolet materiaalista valmiiksi. Sitten iski korona ja kirjoittaja lamaantui. Pandemia tuntui niin pahalta, vaikka hän ei itse siihen sairastunutkaan, että kirjoittaminen ei maistunut.
Vuonna 2022 Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuntui sota-ajan kokeesta miehestä vielä pahemmalta, ja hanskat tippuivat kirjoittamisen suhteen totaalisesti.
– Siinä vaiheessa olisi pitänyt alkaa kirjoittaa muun muassa lukuisista matkoista itärajan taakse. Se tuntui kerrassaan mahdottomalta, Kauppila sanoo.
Kunnes koitti vuoden 2025 tammikuu ja Osmo Kauppila tarttui taas toimeen. Muistelmateoksen tekstit valmistuivat parissa–kolmessa kuukaudessa. Teoksessa on 90 valokuvaa, ja niitä valitessa meni sen jälkeen oma aikansa.
Viimein tämän vuoden alussa Paimenpojan laulu oli valmis. Sen kannen väri henkii Kauppilan omien sanojen mukaan laihon viheriää, mullasta noussutta orasta. Kun Kauppilan ensimmäisen, vuonna 2014 ilmestyneen kirjan Kiimingin Alakylä: luontaistaloudesta – 1950 – koneistuvaan kauteen, ruskeat kannet kertoivat mullasta, josta Alakylä on noussut. Paimenpojan laulun kansikuvan on Kauppilan hahmottelusta piirtänyt hänen poikansa Samppa Kauppila. Kannessa poika on paimenessa Kiiminkijokivarressa, Alakylän rantaniityllä.
Paimenpojan laulu on kokoelma muistelmia Osmo Kauppilan elämän varrelta. Osansa saavat niin lapsuus, opiskelut, urheiluharrastus, työ opettajana kuin urheiluharrastus, matkat, yhteiskunnalliset tehtävät ja vaikuttaminen.
Osmo Kauppila on syntynyt 8.5.1937 Alakylässä, ja samoilla mailla hän asuu edelleen. Hän palasi Alakylään vuonna 1995 asuttuaan pitkään Syyninmaalla.
Kauppila oli työurallaan muun muassa opettajana Kiimingissä, Hannuksen koululla, ja noitakin aikoja hän muistelee kirjassaan. Osansa saavat myös vuodet yliopiston lehtorina.
Haukiputaalla Kauppila asui pitkään, ja nuo vuodet ovat hänen elämänsä aktiivisimpia. Tuolloin, 19980-luvulla hän oli mukana politiikassa, muun muassa Haukiputaan kunnanvaltuustossa ja ‑hallituksessa. Samaan aikaan hän oli mukana myös muun muassa Haukiputaan Veikkojen toiminnassa.
Kirjassa on omat lukunsa esimerkiksi porohommille – Kauppilalla on edelleen isän kautta hänelle tullut poromerkki. Lisäksi Paimenpojan laulussa nousevat esille Osmo Kauppilan lukuisat yleisönosaston kirjoitukset, joita hän on 1970-luvulta saakka kirjoittanut myös Rantapohjaan.
– Tuskin enää kirjaa kirjoitan, enkä ala runojakaan rustaamaan, mutta uskon, että mielipidekirjoituksia kirjoitan edelleen silloin, kun asioiden tila niin vaatii, Kauppila sanoo.
Paimenpojan laulua on painettu 50 kappaletta, ja niistä osa on tarkoitettu sukulaisille. Kauppila kuitenkin myös myy itse kirjaansa, ja sitä voi häneltä tiedustella esimerkiksi puhelimitse.





