Oulun kaupungin vuoden 2026 kaavoituskatsaus on nähtävillä. Katsauksessa esitellään tärkeimpiä käynnissä olevia ja vireillä olevia kaavahankkeita. Myös Rantapohjan aluetta koskevat kaavahankkeet löytyvät katsauksesta.
Viime vuoden kaavoituskatsaukseen verrattuna Kiiminkiin ja Jääliin on tullut tänä vuonna muutama uusi asemakaava. Valtatie 20:n vuonna 2026 valmistuvan yleissuunnitelman ja sitä tarkentavan tiesuunnitelman perusteella aloitetaan asemakaavojen laatiminen. Asemakaavoitus liittyy valtatie 20:n ja siihen kytkeytyvien liikenneverkkomuutosten toteuttamiseen. Kiimingin keskuksen lounaispuolella tarkastellaan kehitettävän liikenneverkon seurauksena päivittämistä kaipaavien tie- ja katualueiden sijainteja ja laajuksia. Lisäksi ympäröivän alueen maankäyttöä tarkastellaan.
Asemakaavoitus käynnistyy tiesuunnittelun kanssa arviolta syksyllä 2026. Kaavojen tavoitteena on valmistua vuonna 2027.
Kiimingin keskuksessa, Lempiniementie 2:een, 4:ään ja 6:een haetaan asemakaavan muutosta. Tarkoituksena on mahdollistaa tarpeita vastaavan päivittäistavarakaupan rakentaminen. Tavoitteena on saada kaava hyväksytyksi vuonna 2027.
Jäälinraitin asemakaavaa tavoitellaan hyväksytyksi ennen kevättä 2026. Asemakaavan tarkoitus on muuttaa tontin käyttötarkoitus liikerakennusten korttelialueeksi.
Haukiputaalle ja Kelloon kaavaillaan asumismahdollisuuksia. Kellon alueelle käynnistetään kaavarungon laatiminen vuoden 2026 lopulla. Työssä tutkitaan yleispiirteisesti mahdollisuudet osoittaa asumista ja palveluja alueelle, ottaen samalla huomioon alueen ominaispiirteet ja arvot. Kaavarungon on määrä valmistua 2027–2028.
Lisäksi Kelloon osoitteessa Kissaojankuja 14–16 laaditaan asemakaavan muutos, jossa tutkitaan kaksikerroksisten asuinkerrostalotonttien muuttamista pientaloasumiseen. Tavoitteena on vastata paremmin asuintonttikysyntään. Asemakaavatyötä tehdään vuosina 2026–2027.
Haukiputaan jokirantaan tehdään kaavamuutosta Koulukuja-Jokelantie alueelle. Tarkoituksena on osoittaa uutta asumista alueelle. Tavoiteaikataulun mukaan kaava valmistuu vuonna 2026.
Myös Haukiputaan Asemakylälle Sipilän alueelle halutaan kaavoittaa uusi asumisalue Kiiminkijoentien pohjoispuolelle. Tavoitteena on myös mahdollistaa ELY-keskuksen laatimat Kiiminkijoentien parantamista ja junaradan ylikulkusillan uusimista koskeva suunnitelmat. Kaavatyö on valmisteluvaiheessa ja kaavan on tarkoitus valmistua vuoden 2027 aikana.
Haukiputaan Teollisuustiellä on myös vireillä asemakaavan muutos. Tavoitteena on kartoittaa mahdollisuuksia laajentaa nykyistä pientalovaltaista asuinaluetta. Suunnittelun aikana tutkitaan myös Teollisuustien linjauksen suoristamista sekä Ukonkaivoksentien ja Jokelantien liittymän suoristamista liikenteellisten järjestelyiden parantamiseksi. Kaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville vuoden 2026 aikana.
Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin ei ole vireillä uusia asemakaavoituksia tai niiden muutoksia. Alueille kaavoitetaan tuulivoimaa. Ylikiimingin Mustasuon alueelle on tuulivoimaosayleiskaava. Vuoden 2026 aikana on tavoitteena laatia kaavaluonnos ja kaavaehdotus. Mustasuon kaava hyväksytään arviolta vuonna 2027.
Yli-Iissä tuulivoimaosayleiskaavoituksia on Iso Rytisuon alueelle, Iso Pihlajasuon alueelle, Kynkäänsuon alueelle, Tannilan alueelle, Kotaselän alueelle, Latvaselän alueelle ja Koutuanjärven alueelle. Tannilan alueelle tuulivoimaa ei kuitenkaan ole tulossa, sillä sen kehittäminen alueelle on todettu kannattamattomaksi. Alueelle tarkastellaan aurinkovoimahankkeen toteuttamista. Muut Yli-Iin alueen tuulivoimaosayleiskaavoista saadaan arviolta hyväksytyksi vuoden 2027 aikana.
Tuulivoimaosayleiskaavoista uutena vuoden 2026 kaavoituskatsaukseen on tullut Takukankaan osayleiskaava. Sen laatimisen on määrä käynnistyä vuoden 2026 aikana.



