Martinniemen kyläyhdistys ja Halosenlahden kyläyhdistys laativat yhteisen kannanoton Oulun kaupungille Martinniemen koulun säilymisen puolesta. Asian tiimoilta järjestetään keskustelutilaisuus kyläläisille Martinniemen koululla keskiviikkona 4.2. kello 18. Selonteossa halutaan tuoda esille koulun merkitys kylien lapsille ja lapsiperheille sekä koko kyläyhteisölle.
Oulun kaupungin palveluverkkoselvityksessä esitetään Martinniemen koulusta luopumista siten, että vain 1.–2. luokat jatkaisivat Martinniemen päiväkodin tiloissa elokuusta 2032 lähtien. Tällöin myös Martinniemen kirjasto lakkaisi.
Palveluverkkoselvityksessä esitetään kaikkiaan 17 koulun tai kouluyksikön lakkauttamista vuoteen 2034 mennessä. Syynä on oppilasmäärän raju väheneminen koko Oulun alueella ja kaupungin huono taloustilanne.
Palveluverkkoselvityksessä esitetään Haukiputaan osalta myös Aseman koulusta luopumista elokuusta 2031 lähtien, jolloin Aseman päiväkoti siirtyisi Aseman koulun uudisrakennukseen. 1.–2. luokkien perusopetus jatkuisi tuolloin samoissa tiloissa päiväkodin kanssa. Aseman kirjasto lakkaisi jo vuoden 2027 alusta alkaen.
Oppilaat 3. vuosiluokalta ylöspäin siirtyisivät Martinniemestä ja Asemakylältä kirkonkylälle Haukiputaan ja Länsituulen kouluihin. Myös Asemakylän kyläyhdistys on ilmaissut huolensa palveluverkkosuunnitelmista. Aseman koulun uudisrakennus valmistui pari vuotta sitten. Kyläkoulu on kylän sydän ja sen lakkauttaminen nähdään iskuna koko kylän olemassaololle.
Verkossa on avattu kuntalaisaloite kyläkoulujen säilyttämisen puolesta (https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/46477). Otsikkona on: Kyläkoulut tulee säilyttää osana Oulun kouluverkkoa. Maanantaina aamupäivällä aloitteen allekirjoittajia oli liki 1 400.
Virkamiestyönä laadittu palveluverkkoselvitys esityksineen viedään päätöksentekoon yhtenä kokonaisuutena kesällä 2026. Kaupunginjohtaja tekee oman esityksensä palveluverkosta kaupunginhallitusta varten, ja kaupunginvaltuusto päättää palveluverkosta. Esitykset jakaantuvat kuluvalle ja seuraavalle valtuustokaudelle, vuosille 2026–2034.
Oulun kaupunki on avannut verkkosivuillaan mielipiteiden esittämistä varten palveluverkkoa koskevan sähköisen kuntalaiskyselyn, joka on avoinna 4.2. asti. Lisäksi kysymykset ja kirjalliset kannanotot voi lähettää Oulun kaupungin kirjaamoon: kirjaamo@ouka.fi, otsikolla “Palveluverkkoselvitys 2026” maanantaihin 16.2. kello 15.30 mennessä.
Postitse mielipiteet ja kannanotot voi lähettää Oulun kaupungin kirjaamoon osoitteeseen: Kansankatu 55 A, 90120 Oulu. Kirjaamo on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.30–15.30. Postia voi jättää myös kirjaamon postilaatikkoon.



