Oulun kaupungin palveluverkkoesitys herätti Talvikankaalla järjestetyssä tilaisuudessa keskustelua Rantapohjan alueen osalta erityisesti Kiimingistä ja Ylikiimingistä. Tilaisuuteen osallistuneet asukkaat pitivät jo tehtyjä päätöksiä sekä nyt esitettyjä koulujen ja päiväkotien lakkautuksia koko Kiiminkijoki varren kylien elinvoiman loppuna ja kuoliniskuna.
Onko palveluverkkoesitys Kiiminkijokivarren kylien kuolinisku?
Itäisen alueen palveluverkkotilaisuus Talvikankaalla kokosi pienen joukon alueen asukkaita. Yli-Iistä ei ollut saapunut kukaan kyseenalaistamaan päätöstä oman alueen koulun muuttamisesta yhtenäiskoulusta alakouluksi. Rantapohjan alueen asukkaiden lisäksi paikalla oli muun muassa Hiukkavaaran ja Myllyojan asukkaita.Kuva: Teea Tunturi


