Haukiputaan Annalankankaalla otetaan käyttöön Oulun Frisbeeseura ry:n (OFS) uusi 12-väyläinen Annalankankaan FribaRata. Harrastajat ovat jo päässeet kokeilemaan talvirataa testikisoissa, ja tulevana lauantain 17. tammikuuta radalla järjestetään avajaiskisat. Rata on kaikkien lajin harrastajien vapaassa käytössä, mutta avajaiskisan ajan kello 9–14 rata on jo täynnä mukaan ilmoittautuneista kisaajia.
Oulun Frisbeeseura sai kaupungilta sijoitusluvan Annalankankaan FribaRadalle kaupungin omistamalle maa-alueelle, ja rata on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Seura vastaa radan ylläpidosta, tarpeistosta ja siisteydestä yhdessä paikallisten harrastajien kanssa. Talvirata on pituudeltaan noin 2,5 kilometriä, ja sen kiertämiseen kuluu noin tunti. Kesärataa suunnitellaan pitemmälle reitille ja laajemmalle alueelle, ja väyliä olisi tuplasti talvirataan verrattuna.
FribaRata sijaitsee Annalankankaantien päässä Ahma- ja Haupa-hallien sekä teollisuusalueen jälkeen. Osin samalla alueella sijainnut, viime kevättalvella käytössä ollut OFS:n “Haapatunturin frisbeegolfrata” sekä aiempi pieni parkkialue siirtyivät uuden rata-alueen myötä hieman toisaalle pois yksityiseltä teollisuusalueelta ja kauemmaksi yleisestä hiihtoladusta.
Kaupunki rakensi Annalankankaantien päähän uuden isomman pysäköintialueen, joka palvelee myös muita alueen käyttäjiä ja kankaalla liikkuvia: hiihtäjiä, kuntoilijoita, maastopyöräilijöitä, koiraharrastajia ja suunnistajia. FribaRadan sijoittelussa on huomioitu eri harrastajaryhmien turvallisuus ja tarpeet.

Frisbeegolfradan väylät on merkitty karttaan turkoosilla linjalla ja heittokorit on numeroitu. Radalle pääsee oikealla olevalta, Annalankankaantien päässä sijaitsevalta uudelta parkkialueelta.
Oulun Frisbeeseura käynnisti ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetun ratahankkeen viime keväänä.
– Radalla on tarkoitus tarjota puitteet läheltä sekä paikallisille vasta-alkajille että jo kokeneimmille lajin harrastajille. Laji ja rata sopivat kaiken ikäisille, toteaa rataprojektivastaava ja hankkeen vetäjä Jukka Tienhaara Haukiputaalta.
Aiemmin frisbeegolfin harrastajat ovat joutuneet ajamaan Haukiputaalta Pikkaralaan, Ouluun tai Iihin, ja Virpiniemen rata on ollut hiihtokaudella suljettu, ja sen on koettu myös olevan erityisesti kilpailijoiden käytössä.
Tienhaaran mukaan yhteistyö kaupungin kanssa sujui hyvin, ja seuran ratahankkeeseen suhtauduttiin myönteisesti ja kannustavasti alusta alkaen. Lupaprosessit veivät toki oman aikansa.
Tällä hetkellä, talvikautena, puhutaan tilapäisestä Annalankankaan FribaRadasta (AFR), sillä väylien varrella olevat korit ovat lainakoreja ja radan puitteita kunnostetaan ja varustetaan edelleen talkoovoimin. Ratahankkeen 2. vaiheessa jo tulevaksi kesäksi on suunnitelmissa tehdä pysyvä 22-väyläinen rata rahoitusratkaisun löydyttyä. Hankkeeseen sisältyy myös omien pysyvien heittokorien hankinta, joista osa on siirreltäviä ja osa maahan juntattavia, sekä muun tarvittavan varustuksen täydentäminen. Pysyvän radan suunnittelu on jo käynnissä.
Annalankankaan FribaRadan kustannusarvio on noin 50 000 euroa, ja hankkeeseen haetaan Leader-avustusta. Seuran osuus kustannuksista on noin puolet, josta osa voidaan kattaa talkootyöllä. Ratatöissä on ollut mukana muutamia haukiputaalaisia ja seuran jäseniä.
– Parhaillaan hankkeelle etsitään tukijoita, sponsoreita ja yhteistyökumppaneita, jotta hanke saadaan maaliin ja rata voidaan laajentaa myös kesäkäyttöön, kertoo Jukka Tienhaara.
Annalankankaan FribaRata on saanut jo paljon kehuja. Välillä kumpareinen kangasmaastometsä on mitä mainioin frisbeeradalle, eikä liian tiheä kuten aiempi ratamaasto. Reitin väylät myötäilevät alueen jo olemassa olevia polkuja, joita on runsaasti, ja muutamia reitin vierustan puita on suojattu mahdollisilta kiekon iskuilta. Myös Museovirasto on käynyt tarkastamassa alueen ja antanut radalle hyväksyvän lausunnon.
Uuden paikallisen radan ratamestari on Tommi Hämäläinen. OFS:n jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 300. Seuran uutena puheenjohtajana on aloittanut Tuomas Tolvanen. Frisbeegolfin suosio kasvoi huomattavasti korona-aikana koko maassa, ja lisää buustia lajille toi Iida Lehtomäen MM-hopea ja muiden suomalaisten menestys Tampereella viime kesänä järjestetyissä frisbeegolfin MM-kisoissa.
– Myös nuorten toivotaan löytävän paikallinen, lähellä sijaitseva frisbeegolfrata, joka voi houkutella heitä uuden ja edullisen harrastuksen pariin. Tarvitaan vain kiekkoja, ja radalla voi liikkua luonnossa ja viettää aikaa yhdessä kavereiden kanssa. Monesti kuulee toivottavan nuorille lisää toimintaa ja tekemistä, ja tässä on yksi mahdollisuus matalalla kynnyksellä, Jukka Tienhaara toteaa. Frisbeerata sopii myös koulujen käyttöön, ja myös monet perheet ovat löytäneet lajista yhteisen harrastuksen.
Tienhaara uskoo, että kaikki eri liikunta- ja ulkoilulajien harrastajat mahtuvat hyvin Annalankankaan maastoihin – sopu antaa sijaa. Frisbeegolfissa heittäjä on vastuussa omasta turvallisuudestaan ja heitoistaan metsäradalla. Moottoriajoneuvolla ajo alueella on kielletty, mutta seuralle sallittua ratahuoltotöissä. Radalla noudatetaan myös samoja siisteyssääntöjä kuin muuallakin luonnossa: jos tuot jotakin tullessasi, vie se pois mennessäsi.
Tietoa Annalankankaan FribaRadasta ja OFS:n toiminnasta: https://www.ofs.fi/radat/annalankangas-friba-rata/

Tästä se lähtee.

Kumpujakin maastosta löytyy.



