Haukiputaan Simppulan alueella sijaitseva vanha mänty suojellaan arvokkaana luonnonmuistomerkkinä. Oulun seudun ympäristötoimi ‑liikelaitoksen johtokunta teki päätöksen puun rauhoittamisesta Haukipudas-seuran esityksestä. Kaupunki huolehtii luonnonmuistomerkin merkitsemisestä rauhoituksesta kertovalla kyltillä. Suojelu tarkoittaa, että puuta tai sen juuristoa ei saa vahingoittaa.

Simppulan alueella jykevästi seisova yli 250 vuotta vanha mänty on saanut suojelupäätöksen. Oikealla näkyvässä kaupungin omistamassa punaisessa rakennuksessa on viimeksi toiminut päiväkoti. Kuva: Auli Haapala
Oulun kaupungin yhdyskuntapalveluiden ja ympäristötoimen puoltavissa lausunnoissa todettiin, että mänty täyttää luonnonsuojelulain edellytykset rauhoittamiselle: puu on komea, iäkäs ja maisemallisesti kaunis. Kaupunki maanomistajana ei myöskään näe estettä suojelupäätökselle.
Suojeltu mänty on yli 250 vuotta vanha – yhtä vanha kuin Haukiputaan kirkko. Puu kohoaa noin 29,8 metrin korkeuteen, ja rungon ympärysmitta alhaalta mitattuna on 320–330 senttimetriä. Haukipudas-seuralle esityksen puun suojelusta sekä suojeluhakemuksen tekemisestä antoivat haukiputaalaiset Anneli Hannus ja Heikki Seppälä., jotka ovat panneet merkille vanhan ja komean puun. Seura katsoi tärkeäksi suojeluhakemuksen laittamisen vireille.
Simppulan mänty sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Simppulan alueella. Puu seisoo entisen päiväkotirakennuksen aidan vierellä liki kevyen liikenteen väylää. Rakennuksessa toimi aikoinaan myös Haukiputaan ensimmäinen kansakoulu. Simppulan alueella sijaitsee nykyisin Haukiputaan sosiaali- ja hyvinvointikeskus sekä palveluasuntoja. Alueella toimi aikoinaan myös Simppulan vanhainkoti. Puu on näin nähnyt monenlaisia historiallisia muutoksia haukiputaalaisten arjessa.
Haukipudas-seuran syyskokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Seura ylläpitää kotiseutumuseota Kirkkotien varrella, ja yläkerran näyttelyä uudistetaan. Tavoitteena on uuden näyttelyn valmistuminen vuonna 2027. Valmistelevana työnä ensi kesänä tehdään museon yläkerran järjestelyjä ja varaston inventaario. Museo on avoinna heinäkuussa 2026, ja tarkoituksena on palkata museolle opas entiseen tapaan haettavan avustuksen turvin.
Vuoden 2026 rakennusperintöpäivä suuntautuu Kelloon osaksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa 9. toukokuuta. Haukipudas-seura osallistuu Oravan koululla taiteilijapari Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen rakentaman Maailman arvokkain kello ‑teoksen julkistamistapahtumaan. Haukipudas-seura järjestää paikalle kuljetuksen Haukiputaan suunnalta ja esittelee Oravan koulumuseon ja koulun historiaa. Mukana tapahtumassa kaupungin ja Haukipudas-seuran kanssa on myös Takkurannan Martat.
Haukipudas-seuran tämän vuoden toimintaan kuuluu Takkurannasta kotoisin olleen Anders Vainion (1763–1825) ja hänen tuotantoaan esittelevän kirjaprojektin tukeminen. Seura asettaa tavoitteekseen myös jäsenhankinnan.
Kaupungin tekemän linjauksen mukaan Haukipudas-seuran julkaisemia kotiseututeoksia ei voida enää myydä Oulu10-pisteessä Haukiputaalla. Teoksia voi tiedustella jatkossa Hannu Liljamolta tai muilta johtokunnan jäseniltä. Tietoa teoksista ja seuran toiminnasta löytyy verkkosivulta: https://haukipudasseura.yhdistysavain.fi/
Haukipudas-seuran johtokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2026 valittiin jatkamaan Ilpo Väisänen. Myös johtokunta jatkaa entisellä kokoonpanolla: Liisa Ervasti-Julku, Outi Hirvelä, Piritta Pietilä-Litendahl, Pirjo Siipola, Auli Haapala, Leena Happonen, Janne Aula ja Hannu Liljamo. Syyskokouksessa puheenjohtajana toimi Tuula Haapakangas. Toiminnantarkastajana jatkamaan valittiin Tytti Isohookana-Asunmaa.



