Iis­sä kävel­tiin uutuus­ro­maa­nin maisemissa

Nät­ter­po­rin audi­to­rio oli lau­an­tai­na täyn­nä väkeä juh­lis­ta­mas­sa Jen­ni Räi­nän ison­vi­han aikaan sijoit­tu­van Vai­no-kir­jan jul­kai­se­mis­ta. Oltiin joki­var­res­sa samal­la pai­kal­la, jos­sa kir­jas­sa sijait­see Marian asuin­paik­ka, tus­kin pys­tys­sä pysy­vä tönö. Kir­jas­sa Maria-tädin mök­kiin pake­ne­vat tämän sis­kon lap­set Räinänperältä.

Vai­no-romaa­ni sai alkun­sa Kui­va­nie­mel­tä läh­töi­sin ole­van Räi­nän vii­den vuo­den takai­ses­ta suku­tut­ki­muk­ses­ta. Räi­nä pää­si sii­nä 1700-luvun alkuun, ison­vi­han aikaan. Suku­tut­ki­mus jäi ja Räi­nä alkoi miet­tiä esi­van­hem­pien­sa koh­ta­loi­ta. Syn­tyi Iihin ja Kui­va­nie­mel­le sijoit­tu­va romaani.

Romaa­ni­aan var­ten Räi­nä tut­ki ison­vi­han aikais­ta Poh­jois-Poh­jan­maa­ta kir­jal­li­suu­des­ta ja haas­tat­te­le­mal­la tuon ajan his­to­ri­aa tun­te­via. Hän halusi tie­tää, mitä tuol­loin syö­tiin, miten pukeu­dut­tiin, miten asut­tiin ja kul­jet­tiin, mitä savu­pir­tin tyt­tö ajat­te­li ja mis­tä unelmoi.

Kir­jan jul­kis­ta­mis­ti­lai­suu­des­sa jär­jes­te­tys­sä panee­li­kes­kus­te­lus­sa oli Räi­nää aut­ta­neis­ta asian­tun­ti­jois­ta muka­na oulu­lai­nen his­to­rian dosent­ti Rit­va Kyl­li. Ison­vi­han ajas­ta Poh­jois-Poh­jan­maal­la on niin vähän säi­ly­nyt­tä tie­toa, että ruo­ka­his­to­ri­aan pereh­ty­nyt Kyl­li sai itse­kin sel­vi­tel­lä 1700-luvun iiläis­ten ruokavaliota.

– Yksi kir­jan hen­ki­löis­tä haa­vei­lee rii­si­puu­ron syön­nis­tä. Peru­naa alet­tiin kas­vat­taa tääl­lä vas­ta 1800-luvun alku­puo­lel­la, mut­ta rii­siä tosi­aan syö­tiin kaup­pa­huo­nei­den tili­kir­jo­jen perus­teel­la ihan maa­seu­dul­la­kin, Kyl­li sanoi.

Ison­vi­han aika­na ruo­ka oli vaa­ti­ma­ton­ta, mut­ta Iis­sä saa­tet­tiin her­ku­tel­la jopa lohella.

– Pää­asias­sa ruo­ka­va­lios­sa oli­vat kui­ten­kin suo­la­si­lak­ka ja lei­pä. Kaa­li­mai­ta tääl­lä oli, ja syö­tiin her­nees­tä ja nau­riis­ta teh­ty­jä puu­ro­ja ja vel­liä. Tääl­lä oli myös riis­taa. Sen sijaan esi­mer­kik­si vii­li ja voi oli­vat juh­la­ruo­kaa, nii­tä myy­tiin kaupunkiin.

Panee­li­kes­kus­te­lus­sa muka­na olleet Ota­van kus­tan­nus­toi­mit­ta­jat Maa­rit Hal­me­sar­ka ja Mari Hyrk­kä­nen ker­toi­vat olleen­sa lii­kut­tu­nei­ta Räi­nän kos­ket­ta­vas­ta tavas­ta kuva­ta ison­vi­han aikaa ja sii­hen liit­ty­viä ihmiskohtaloita.

– Kir­jas­sa on kol­men ker­to­jan myö­tä kol­me eri­lais­ta todel­li­suut­ta, jos­sa he elä­vät. Kuvaat todel­la hie­nos­ti, kuin­ka köy­hien ja varak­kai­den elä­mä ero­si toi­sis­taan tuo­na aika­na, Hal­me­sar­ka sanoi.

Kyl­li ker­toi, että juu­ri tuo­hon aikaan alkoi­vat eri varal­li­suus­luok­kien maa­il­mat erkaan­tua toisistaan.

– Pukeu­tu­mi­nen alkoi muut­tua varal­li­suu­den mukaan ja savu­pirt­tien Suo­meen alkoi tul­la jopa kaakeliuuneja.

Räi­nän aiem­pien kir­jo­jen tapaan Vai­nos­sa­kin luon­to on mer­kit­tä­väs­sä osas­sa. Kir­jas­sa lii­ku­taan kos­ke­mat­to­mis­sa met­sis­sä ja vapaas­sa Iijoes­sa ajas­sa, jol­loin Ii oli suurpitäjä.

– Hel­pos­ti unoh­de­taan nämä pai­kat, joi­hin ei ole jää­nyt kivi­siä lin­no­ja muis­tut­ta­maan pit­käs­tä ja ker­rok­sel­li­ses­ta his­to­rias­ta. Tääl­lä oli val­tai­san kalai­sa lohi­jo­ki ja kan­sain­vä­li­nen kaup­pa­paik­ka Hel­sin­gin olles­sa tup­pu­ky­lä, Räi­nä totesi.

Nät­te­po­ris­ta siir­ryt­tiin tien yli kir­kon pihal­le, jos­ta läh­det­tiin pai­kal­lis­his­to­rioit­si­ja ja opas Pert­ti Huo­vi­sen vetä­mäl­le käve­lyl­le 1700-luvun Iihin. Aluk­si hän ker­toi, että tuo­ta samaa kir­kon ja Nät­te­po­rin välis­sä kul­ke­vaa ran­ta­tie­tä kul­jet­tiin jo 1700-luvul­la. Nykyi­sen kir­kon pai­kal­la oli 1694 raken­net­tu Pyhän Lau­ren­tiuk­sen kirkko.

– Kir­kos­sa ei ollut vie­lä tapu­lia. Vuon­na 1714 oltiin jo lii­pai­si­mel­la sen raken­ta­mi­sen suh­teen, mut­ta syys­kuus­sa tuli­vat kasa­kat. Iin kirk­koa ei kui­ten­kaan jos­tain syys­tä pol­tet­tu monien mui­den kirk­ko­jen tapaan. Tääl­tä kui­ten­kin ryös­tet­tiin kir­kon­kel­lo, talon­poi­kien lah­joit­ta­mia maa­lauk­sia sekä mes­su­kir­ja, Huo­vi­nen kertoi.

Huo­vi­sen mukaan ison­vi­han aika­na tapet­tiin 240 iiläis­tä, pol­tet­tiin 180 raken­nus­ta ja tuhot­tiin muu­toin 60 rakennusta.

– Kuol­leis­ta 125 hau­dat­tiin täl­le alu­eel­le. Heis­tä 15 on hau­dat­tu kir­kon alle.

Kir­kol­ta käve­ly jat­kui pit­kin Ylä­ka­tua vahaan Hami­naan koh­ti van­haa markkinapaikkaa.

– Tääl­lä oli tuol­loin noin nel­jä­kym­men­tä kaup­pa-ait­taa. Niis­sä oli­si saa­nut käy­dä kaup­paa vain mark­ki­noi­den aikaan, mut­ta niis­sä asus­tet­tiin koko kesä ja käy­tiin kaup­paa muul­loin­kin, Huo­vi­nen sanoi.

Seu­raa­va etap­pi on koh­ta, jos­ta talo­jen välis­tä voi näh­dä Iijoen ran­taan koh­taan, jos­sa oli los­si­paik­ka. Sii­tä Vai­no-kir­jas­sa­kin läh­de­tään jat­ka­maan pakoa koh­ti Olhavaa.

Haas­tat­te­lu Jen­ni Räi­näs­tä Vai­no-kir­jan tii­moil­ta jul­kais­tiin Ran­ta­poh­jas­sa 13.8.