Taas se on alka­nut. Siis latu­jen tal­laa­mi­nen. Hiih­to­la­dul­le änkeä­vät tut­tuun tapaan käve­li­jät, maas­to­pyö­räi­li­jät, koi­rat ja moot­to­ri­kel­kat. Jot­kut teke­vät hyvää hyvyyt­tään latu­ja ulkoi­li­joil­le, mis­tä kii­täm­me hei­tä, mut­ta työ­tä ei kun­nioi­te­ta. Vuo­des­ta toi­seen on sama kult­tuu­ri tääl­lä Iso­nie­men, Run­te­lin alu­eel­la ja merellä.

Poh­de on niit­tä­nyt mai­net­ta mal­liop­pi­laa­na, jon­ka talou­den­pi­to on ollut parem­min hal­lin­nas­sa kuin monil­la muil­la hyvin­voin­tia­lueil­la. Tämä on edel­lyt­tä­nyt tiuk­kaa talous­ku­ria, sääs­tä­mis­tä ja pal­ve­lu­ver­kon supis­ta­mis­ta, mut­ta toi­saal­ta se on mah­dol­lis­ta­nut uuden yli­opis­tol­li­sen sai­raa­lan raken­ta­mi­sen ilman viiveitä.

Rakas­tam­me kaik­ki Lumo-valo­fes­ti­vaa­lia, joka valai­see mar­ras­kuun pimey­den. Mut­ta mik­si rajoit­taa tätä iloa vain muu­ta­maan päi­vään? Oulus­sa, jos­sa pimeys hal­lit­see suu­rim­man osan vuo­des­ta, voi­si valo­fes­ti­vaa­li olla jat­ku­va ilo ja veto­voi­ma­te­ki­jä sekä asuk­kail­le että turisteille.

Ikä­syr­jin­tä on edel­leen lii­an taval­lis­ta Suo­mes­sa. Se näkyy työ­elä­mäs­sä, pal­ve­luis­sa ja arjen asen­teis­sa. Mei­dän on muu­tet­ta­va tätä ajat­te­lua – jokai­sel­la on oikeus tul­la näh­dyk­si ja arvos­te­tuk­si iäs­tä riip­pu­mat­ta. On aika teh­dä ikä näky­väk­si ja var­mis­taa, että kaik­ki suku­pol­vet saa­vat tar­vit­se­man­sa pal­ve­lut ja mah­dol­li­suu­den hyvään elämään.