Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Kimmo Veli Kalervo Olkoniemi Yli-Iistä kuoli 4.3.2021. Hän oli 58-vuotias.
Lue lisääKimmo Veli Kalervo Olkoniemi Yli-Iistä kuoli 4.3.2021. Hän oli 58-vuotias.
Lue lisääKyllä ei voi valittaa lumen puutetta! Sitä vaan, että ei kohen koskaan. Nyt sitä on jo liikaa. Olen yrittänyt kaupitella lunta ohikulkeville lenkkeilijöille. Vieläpä itse kolattuna, oikeenkin edulliseen hintaan! Ei ole kukaan ostanut. Mansikanpoiminnassa lienee aivan erilaiset lainalaisuudet?
Meitä iiläisiä vedätetään nyt pahan kerran. Yleisen ilmastohypetyksen nimissä meiltä viedään kallisarvoisin omaisuus, mitä meillä on: mahdollisuus elää luonnonläheistä elämää. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas metsä- ja suoalue muutetaan teollisuusalueeksi. Valtavien betoniperustusten päälle rakennetut myllyt ja 20 metriä leveät soratiet hallitsevat maisemaa. Ei sinne ole asiaa eläimillä eikä ihmisillä.
Miettikäähän nykyiset ja tulevat Iin kunnan päättäjät, että ette edes ajattele kunnan töiden ulkoistamista. Se on vanhanaikainen ja kallis tie.
Miten on mahdollista, että Iin terveyskeskuksesta ei saa kiireetöntä lääkäriaikaa kuin vähintään kuukauden tai kaksi jonottamalla. Päivystävä lääkäri on, mutta konsultoivaa lääkäriä ei. Missä lääkärimme ovat? Koronaa ei tähän liene voi syyksi sanoa niin kuin melkein kaikkeen sanotaan. Samoin kaikissa neuvola‑, koulu‑, kotihoidossa ym. lääkärit ovat olleet ennenkin ja aikoja silti riitti asiakkaille. Miksi ei nyt riitä? Kuulin, että kaikki lääkärit eivät ole töissä normaalia työaikaa. Kuinkahan pitkään? Lohduteltu on, että sentään kesällä on sitten enemmän lääkäreitä.
…ja lissää tullee, valitettavasti. On ollu surullista seurata tätä myllyjen tarinaa. Ihimiset on aikanaa hakkeutunu luontoon ja rakentanneet kotisa sinne. Siellä on saanu olla luonnon rauhasa. Perustaa perhe ja toimeentulo.
Ihmettelijälle Rantapohjassa 4.3. Erkki Sassin talossa 14.1.1917 pidetyssä kokouksessa oli asiana hautuumaan saaminen lähemmäs Olhavaa. Hautajaisethan piti tuolloin aloittaa jo seitsemältä aamulla, jotta ehdittiin käydä Iissä, joko kirkossa tai hautausmaalla siunaustilaisuudessa. Tämän jälkeen kokoonnuttiin vielä viettämään vainajan muistoa.
Rantapohjasta 19.8.1982:
Täyden Postin palvelut poistuivat helmikuussa Kiimingistä siirtyen Jäälin K‑Supermarketiin. Jäälin K‑Supermarketin kauppias Henri Karppinen kertoo, että palvelukokonaisuuden siirtyminen Jääliin sujui.…..
Nuori jääliläinen rallilupaus Toni Herranen ajoi viikonloppuna Kouvolan SM O.K. Auto-rallissa kuudenneksi ajalla +1:31,4. Kouvolan kilpailut olivat SM-kauden toiset osakilpailut,.…..