Rantapohjan vaaligallup Iistä ja Kuivaniemeltä
Rantapohja kysyi joukolta alueensa asukkaita aikovatko he äänestää ja mikä on heille tärkein asia tulevalla vaalikaudella.
Lue lisääRantapohja kysyi joukolta alueensa asukkaita aikovatko he äänestää ja mikä on heille tärkein asia tulevalla vaalikaudella.
Lue lisääTulevan sunnuntain raamatun tekstit liittyvät katoaviin ja katoamattomiin aarteisiin.
Rantapohjasta 15.3.1979: Matti-isäntä jututtaa naapuritalon nuorta miestä, joka on saapunut vaimonsa kanssa lomailemaan. Hän kysäisee mm.: ”Kumpi se teillä määrää missä kaappi seisoo.” “Vaimohan se”, vastaa nuorimies ja lisää pienen tauon perästä, “mutta muuta hän ei sitten määrääkään.” Nimim. Iiläinen
Taide on kaikkea sitä, mikä kumpuaa ihmisen syvimmästä olemuksesta, oman itsen-sä hyväksymisestä maailmankaikkeuden osana. Niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä hän on onnistunut välittämään ympäristönsä raja-aidoista ja rajoittamisyrityksistä sekä ennakkoluulojen muureista huolimatta on varmasti yhdistäviä tekijöitä.
Näissäkin kuntavaaleissa minulle sydämen asiana on kuntalaisille tärkeiden lähipalveluiden turvaaminen. Edelleen on syytä puolustaa kyläkouluja sekä reuna-alueiden lukioita. Myös terveyspalvelut tulee säilyttää lähellä kuntalaisia, jotta niihin voi hakeutua kynnyksettömästi. Täten tällä hetkellä uhanalainen Oulunsalon hammashoitola pitää säilyttää Oulunsalossa.
Miettimisen arvoinen asia kaikille nykyisille ja varsinkin tuleville uusille Iin kunnan päättäjille. Älkää edes ajatelko tekevänne säästöjä kunnan töiden ulkoistamisella. Varsinkaan, ellette 100% perehdy niiden vaikutuksiin lyhyellä, mutta myös pidemmällä tähtäimellä.
Kiiminkijoki on erityislailla suojeltu; turvesoilla ja metsäojilla, väki- ja lietelannalla sekä usein turhilla kuivatuksilla pilattu, entinen lohijoki – entinen Perämeren helmi. Raporttien mukaan uusi turvetuotanto ei vaaranna Kiiminkijoen ekologista tilaa, pitää vain aiemmin aiheutettua rehevöitymistä yllä. Todella lohduttavaa. Turvesoiden vesiensuojelu toimii usein niin, että tulvavesi tai kaivinkone tyhjentää laskeutusaltaat, altaan viereen. Tästä yhdistykset ovat moneen kertaan ilmoittaneet ELY-keskukseen.
Halusin ehdokkaaksi, koska vanhukset ja ikäihmiset Suomessa tarvitsevat puolustajia. Lähes 40 prosenttia ikäihmisistä saa eläkettä alle 1 250 euroa kuussa. Köyhyys yhdessä yksinäisyyden ja huonokuntoisuuden kanssa voi tuoda vaaroja, jos kotihoidossa on puutteita
Omaishoito koskettaa todennäköisesti jossain elämänvaiheessa meitä kaikkia, joko omaishoitajana, hoidettavana tai ainakin tunnemme jonkun, joka pitää huolta läheisestään. Omaishoitajat eivät ole vain ikääntyneitä puolisohoitajia. He ovat myös äitejä ja isiä, jotka hoivaavat sairasta tai vammaista lastaan. He ovat mielenterveyskuntoutujan omaisia. He ovat työssäkäyviä keski-ikäisiä omaishoitajia ja etäomaishoitajia, jotka mahdollistavat omien vanhempiensa kotona asumista. Ennen kaikkia, he ovat tavallisia kuntalaisia, joiden elämää läheisen hoivaaminen koskettaa.
Oulunkaaren alueen koronatilanne on ollut pitkään rauhallinen. Tasaisin väliajoin olemme kuitenkin saaneet muistutuksia siitä, että korona ei ole kadonnut minnekään meidänkään alueeltamme: yksittäisiä tartuntoja on tullut esille, altistumisen mahdollisuuksia on ollut eri paikoissa ja myös laajoja, pahimmillaan yli sadan henkilön kattavia karanteeneja on asetettu.