Teiden puhdistamisesta
On taas alkanut teiden ja yleisten paikkojen hiekan/soran puhdistukset, mutta miten se tehdään, ei kaikilla ole hallinnassa näköjään.
Lue lisääOn taas alkanut teiden ja yleisten paikkojen hiekan/soran puhdistukset, mutta miten se tehdään, ei kaikilla ole hallinnassa näköjään.
Lue lisääNykyisin puhutaan paljon tekoälystä ja sen tuomista mahdollisuuksista eri aloilla. Se voi auttaa vaikkapa parantamaan terveydenhuoltoa, liikennettä ja logistiikkaa, kehittämään uusia materiaaleja ja lääkkeitä. Myös erilaisten sää‑, ilmasto‑, ja talousennusteiden laatiminen on sen avulla entistä helpompaa.
Lue lisääOlhavassa ollaan juuri toipumassa edellisestä iskusta, kun jo seuraava odottaa kulman takana. Kunta päätti lakkauttaa Olhavan koulun siirtäen kaikki kylän koululaiset, mukaan lukien esikoululaiset, lähes 20 kilometrin päähän Kuivaniemelle. Oman kylän koulun lakkauttamista perusteltiin tuolloin pääasiassa säästösyillä, vaikka Iin kunnan tilinpäätös vuodelta 2023 on noin 800 000 euroa positiivinen, kertyneen ylijäämän kasvaessa reilusti yli 3 miljoonan euroon. Perusteltiin, että päätös on lasten parhaaksi.
Lue lisääIhmiskunnan irvokkainta historian osaa ovat sodat ja väkivaltaiset konfliktit. Pahimmillaan niissä on hävitetty laajoja alueita asutuksineen ja ihmisineen.
Lue lisääKäytän Länsituulen tekonurmikenttää eniten kaikista tekonurmista. Se on muuten hyvä, mutta nurmi on alkanut huonota. Kritiikkiä nurmi on saanut, koska sen kvaliteetti ei ole hyvä, mutta kentän kunnosta vastaava organisaatio ei ole tehnyt mitään.
Työmarkkinariidoissa olivat ennen vastakkain palkankorotusta vaatineet työntekijät lakkoineen ja työnantajat työsulkuineen. Nyt käynnissä olleissa lakoissa osapuolina ovat olleet maan kokoomus- ja perussuomalaisjohtoinen hallitus sekä joukko työntekijöitä johtajineen. Lähes kaikki osapuolet ovat ilmoittaneet, että periksi ei anneta.
Ovatko Iin kunnan päättäjät huomanneet, että posti on kadonnut kylältä. Aiotaanko asialle tehdä mitään vai annetaanko mennä kun on alamäki.
Kuntaliitto kertoi maaliskuussa, että Suomen väestörakenteen rajun muutoksen vuoksi peruskoulujen oppilasmäärä on laskemassa historiallisen voimakkaasti. Peruskoulussa olevien määrä vähenee noin 80 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä.
Kohtaan omaiset. Juttelen heidän kanssaan heidän rakkaansa elämästä ja siitä, millainen hän on ollut persoonaltaan ja mitkä asiat ovat olleet hänelle tärkeitä. Pohdimme siunauksen virsiä ja musiikkeja, jolleivat he niistä sovi erikseen kanttorin kanssa.
Jos kysyt useimmilta nuorilta heidän mielipiteitään some-maailman suurimmasta sovelluksesta eli TikTokista, saat varmaan suurimmaksi osaksi myönteisiä vastauksia. Jotkut kuitenkin näkevät totuuden — haittapuolia on enemmän kuin niitä hyviä.
Olen kuullut viime viikkoina tuttaviltani usein kommentteja siitä, että elämme kummallista aikaa, ja ihmettelyä, että miten tämä maailma on muuttunut lyhyessä ajassa niin kummalliseksi. Kouluampumiset ja koulukiusaaminen, sota Ukrainassa, valtionjohtajien ”trumpismi”, ilmastokatastrofi, luonnon monimuotoisuuden katoaminen, some-”elämä”, pakolaisvirrat – eikä vähäisimpänä väestön ikääntyminen ja syntyvyyden lasku ovat muutamassa vuodessa muuttaneet ajatusmaailmaamme kovasti.
Valtion vuotuisesta budjetista alle 200 opiskelijan lukiokoulutuksen järjestäjille porrastetusti myönnettävä pienten lukioiden lisä on maaseudun ja haja-asutusalueiden pienten lukioiden elinehto. Pienten lukioiden lisä on tarkoitettu turvaamaan lukion käyminen harvaan asutuilla alueilla.
Iijoki on 370 km pitkä joki, joka saa alkunsa Iijärvestä Kuusamon vaara-alueelta. Ii-alkuisia vesien nimiä on runsaat 30 sisä-Suomessa Päijänteen seudulta Laatokalle ja Lappiin. Ne ovat sisä-Suomen vanhojen eränkävijoiden hämäläisten antamia. Vanhat nimimuodot viittaavat siihen, että Ii-elementissä on sen keskellä ollut dentaalispirantti d, joka on säilynyt mm. Kaaresuvannon nimessä Idivuoma ja Iisalmen ruotsinkielisessä nimessä Idensalmi.
Haukiputaan urheilukenttä on ollut peruskorjauksen tarpeessa jo ainakin parikymmentä vuotta. Jo Haukiputaan kunnalla oli kentälle kunnostussuunnitelma ja rahoituskin hankittuna. Kenttää ei kuitenkaan kunnostettu ja siihen varatut rahat jäivät käyttämättä, kun päätettiin selvittää koko urheilukentän siirtämistä Torpanmäkeen.
Kotona asuu entistä huonokuntoisempia vanhuksia. Epäinhimillisestä toiminnasta kuulee esimerkkejä lähes päivittäin. Vanhuksia kuskataan kotoa päivystykseen, päivystyksestä paikkakunnalta toiselle ja taas takaisin kotiin. Haja-asutusalueiden pitkien matkojen kotihoidossa ja kotisairaalatoiminnassa on omat käytännön rajoitteensa. Hoitajia on liian vähän, kohtaamiseen, läsnäoloon ja kärsimysten lievitykseen ei ole aikaa. Ikäihmisten turvallisuus on järkkynyt.
”Ylösnousemisen päivä! Viettäkäämme kirkasta riemujuhlaa ja syleilkäämme toinen toistamme! Veljet, sanokaamme vihollisillemmekin: Antakaamme kaikki ylösnousemisen tähden anteeksi ja näin laulakaamme: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.” (Pääsiäisstikiiroista)