- Ylirannan ratsutilan maskotti on 28-vuotias Jönssi, joka on asunut tilalla aivan alusta saakka. Eläkepäiviään viettävä poni on opettanut monta lasta ratsastamaan ja on tullut kaikille kävijöille tutuksi.
- Anne Perätalon työtä ovat helpottaneet vuosien mittaan muodostuneet tukipiirit, pitkäaikaiset ja taitavat työntekijät, ratsastuksenopettajat ja leirien innokkaat isoset. Hänen tyttärensä Hanna Perätalo työskentelee myös Ylirannan ratsutilalla.
Siinä missä vuosia sitten oli vain pusikkoa ja piikkilankaa, seisoo tänä päivänä kolme tallia, maneesi ja ratsastuskenttä. Maisemaa täplittävät hevosten ja ponien tarhat.
Anne Perätalolla on syytä juhlaan, sillä hänen omistamansa Ylirannan ratsutila täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Lähes tyhjästä ponnistaneen tilan pyörittämisestä on vuosien varrella tullut Perätalolle elämäntapa.
– Hevoshullu on ihan oikea sana niille, jotka hurahtavat hevostoimintaan, koska se vain vie mennessään, Perätalo naurahtaa.
Perätalon hevosrakkauden juuret ulottuvat pitkälle. Lapsuutensa Pudasjärvellä ja Kempeleessä viettänyt Perätalo alkoi kierrellä talleilla jo seitsemänvuotiaana. Haaveena oli tietysti myös oma hevonen, mutta pettymys osoittautui myöhemmin siunaukseksi.
– Näin jälkeenpäin ajateltuna oli onni, ettei isäni ostanut minulle omaa hevosta, sillä se auttoi minua saamaan kokemusta monenlaisista hevosista, Perätalo sanoo.
Kipinä yrittäjyyteen syttyi varhain, sillä Perätalon isä oli ammatiltaan kauppias. Serkuiltaan Perätalo on kuullut unelmoineensa omasta ratsastuskoulusta jo lapsena. Vanhemmat eivät kuitenkaan tukeneet hänen yrittäjähaaveitaan, vaan käskivät opiskelemaan hyvän ammatin.
Perätalon tie vei Oulun kauppakouluun, jossa hän opiskeli markkinointimerkonomiksi. Hän työskenteli muun muassa edustajana kangaskaupassa ja Limingan Viherkeskuksen puutarhassa ennen kuin alkoi vuonna 1998 etsiä taloa, jonka yhteydessä voisi pitää hevosia ja ratsastuskoulua. Koti löytyi lopulta Iin Ylirannasta, kun Perätalolle selvisi, ettei kunnassa ollut lainkaan ratsastuskouluja.
Ylirannan ratsutilan ensimmäinen tallirakennus ja ratsastuskenttä valmistuivat vuoden 2000 syksyllä. Jo samana vuonna Perätalo laittoi ensimmäisen ilmoituksensa lehteen ja sai alueella hyvän vastaanoton.
– Minulle oli positiivinen yllätys, että tunnit tulivat heti täyteen, hän muistelee.
Ylirannan ratsutila sai suosiosta puhtia, ja sen toiminta alkoi pian laajentua. Maneesin avajaisia päästiin juhlimaan helmikuussa 2006, ja sen yläkertaan rakennettiin leirikäyttöön sopivat majoitus- ja sosiaalitilat.
Ylirannan ratsutilan vetonauloja ovat olleet myös vaellusratsastukset, tilalla järjestetyt virkistyspäivät ja Perätalon hankkima vuokramökki. Tulevaisuudessa tavoitteena on tarjota myös muita majoitustiloja lyhytvuokraukseen ja houkutella Iihin lisää kansainvälisiä matkalaisia.
Ylirannan ratsutilalla on nykyisin 32 hevosta, joista osa on yksityisiä ratsuja. Toiminnan laajuuden vuoksi tilalla riittää töitä kellon ympäri. Anne Perätalo tekee tallivuoroja kolmesti päivässä, avustaa ratsastustunneilla ja hoitaa tilan paperitöitä. Puhelinta ei voi koskaan laittaa äänettömälle yölläkään.
Viime vuosina hevosalan ylle on langennut myös maailmantilanteen varjo.
– Rahalliset haasteet ovat nyt suuria. Korona ja sodat ovat tuplanneet kulut. Sähkön hinta on noussut, hevosten rehujen ja kuivikkeiden hinta on kaksinkertaistunut ja vakuutusmaksut ovat kasvaneet, Perätalo luettelee.
Perätalo ei anna vaikeiden aikojen vaikuttaa toiminnan laatuun. Kun tekemisissä on lasten kanssa, pelkona ovat aina vakavat loukkaantumiset, vaikka niitä ei ole päässyt sattumaan 25 vuodessa. Asiakkaiden turvallisuuden lisäksi Perätaloa velvoittaa myös eläinten hyvinvointi.
– Hevoset on aina pakko hoitaa. En voi koskaan päättää, että tänään en tee sitä, hän sanoo.
Perätalon mukaan hevosten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä on vuosien mittaan opittu huimasti. Hän kuitenkin harmittelee sitä, että harrastamiseen ilmaantunut kiire on osittain syrjäyttänyt hänen lapsuudestaan tutun hoitohevoskulttuurin.
– Karsinan siivousta ja hevosen hoitoa pidetään työnä, vaikka ennen ne olivat osa harrastusta ja mukava juttu.
Perätalo on pohtinut hevosharrastukselle myös edullisempia muotoja, jotka eivät vaadi ratsastustunneille osallistumista.
– Hevoset olisivat todellinen voimavara nuorisolle, jolla on henkisiä ongelmia. Kunnan pitäisi panostaa siihen, että nuorille saataisiin paremmin järjestettyä fyysisen toiminnan lisäksi psyykkistä toimintaa hevosten kanssa, hän sanoo.
Juuri hevoset ja niiden hoitamisen ruumiillisuus auttavat Perätaloa jaksamaan arjessa ja kannustavat jatkamaan ja kehittämään tilan toimintaa.
– Hevosen kanssa oleminen ja kontakti hevosen kanssa luovat hyvänolontunnetta. Kaikki murheet ja muut ajatukset jäävät, kun on tiiviisti hevosen kanssa, hän kuvailee.