Onnin ja Sisun päi­vä

Teea Tun­tu­ri

Kale­va­lan­päi­vän nimi­päi­vä­san­ka­rit Onni ja Sisu tii­vis­tä­vät pal­jon suo­ma­lai­suu­des­ta. Kale­va­lan päi­vä­nä, suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin päi­vä­nä lot­to­voit­to­kan­sa voi poh­tia, vie­lä­kö on onni olla suo­ma­lai­nen ja löy­tyy­kö pie­nes­tä kan­sas­tam­me sisua.
Osaa­vat­ko suo­ma­lai­set olla onnel­li­sia täs­sä maa­il­mas­sa, jos­sa kult­tuu­rit koh­taa­vat toi­sen­sa yhä useam­min, jou­tuen ajoit­tain tör­mäys­kurs­sil­le­kin? Jak­sa­vat­ko suo­ma­lai­set vie­lä olla sisuk­kai­ta, kun siel­tä tääl­tä lei­ka­taan ja arki tun­tuu yhä suu­rem­mal­la osal­la entis­tä loh­dut­to­mam­mal­ta? Löy­tyy­kö lei­pä­jo­nos­ta sisua ja mis­sä onni siel­tä luu­raa? Ruok­kii­ko nykyi­nen some-kult­tuu­ri suo­ma­lais­ta peri­ka­teut­ta toi­sen onnes­ta? Somes­sa pätee aina­kin yksi van­ha sanan­las­ku: Kell’ onni on se onnen kät­ke­köön. Kur­juus kun­ni­aan.
Totuus kan­sal­li­see­pok­ses­tam­me Kale­va­las­ta puo­les­taan lie­nee se, että har­va suo­ma­lai­nen on luke­nut teos­ta kovin­kaan huo­lel­la. Perus­kou­lus­sa sitä on ehkä luet­tu, mut­ta Seit­se­män vel­jek­sen ja Vän­rik­ki Stoo­lin tari­noit­ten tapaan muis­ti­jäl­ki on saat­ta­nut jää­dä kovin­kin ohuek­si. Vaka van­ha Väi­nä­möi­nen, sam­mon ryös­tö ja Ainon koh­ta­lo. Nämä­kö tule­vat Kale­va­las­ta mie­leen?
Mitä sata­vuo­tias Suo­mi voi­si teh­dä, että Sisu ja Onni nousi­si­vat jäl­leen kurs­siin? Suo­men sota­his­to­rian pisim­mäs­tä kau­ko­par­tio­mat­kas­ta kir­joit­ta­nut Pat­rik Berg­häll sanoo, että Onni, sisu ja amfe­ta­mii­ni pelas­ti­vat tuon kau­ko­par­tion vai­kei­den aiko­jen ohi. Mikä oli­si se Suo­men kan­san amfe­ta­mii­ni, jol­la vai­keuk­sien kaut­ta pääs­täi­siin voit­toon?