Mikä on sinun, mutta muut käyttävät sitä sinua enemmän? Arvoituskirjojen vakiokysymyksen oikea vastaus on sinun nimesi.
Nimet ovat todella mielenkiintoisia kulttuurin elementtejä, ja monissa kulttuureissa on omia käytäntöjään nimien käytössä. Me Suomessa esittelemme usein itsemme etunimi edellä, siis esimerkiksi “olen Teijo Kemppainen”. Unkarissa marssijärjestys on päinvastainen: ensimmäisenä kuulijalle kerrotaan oma sukunimi ja vasta sitten etunimi.
Suomessa syntyvän lapsen sukunimeksi otetaan lapsen vanhempien yhteinen sukunimi, jos sellainen on. Jos vanhemmilla on eri sukunimet, he voivat päättää, kumman sukunimen lapsi saa. Islannissa sukunimiä ei varsinaisesti ole. Sukunimen virkaa toimittaa niin sanottu patronyymi, joka kertoo, kenen lapsi on kyseessä. Meillä Suomessa tällaiset patronyymit olivat ennen sukunimien tilalla, mutta nykyisin ne ovat toisia tai kolmansia nimiä, kuten vaikkapa Mikko Matinpoika Makkosella.
Nimissä näkyy myös oman aikansa trendejä. Jari Litmasen huippuvuodet innoittivat vanhempia nimeämään jälkikasvuaan Litmasen mukaan. Nykyisin kastettujen listalla näkee musiikkimaailman esikuvien kaimoja, kuten Adeleja ja Jareja.
Osa nimistä mielletään tietynlaisten ihmisten nimiksi. Nämä mielikuvat ovat voineet syntyä jo kauan sitten, ja ne saattavat vaikuttaa muodostamiimme ensivaikutelmiin enemmän kuin tiedostamme. Ehkä siitä tuleekin sanonta “ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä”.
Nimissä kiinnostaa myös niiden historiallinen tausta. Monet suomalaiset etunimet tulevat joko suoraan tai mutkan kautta Raamatusta. Toinen yleinen nimiaihe on luonto. Oman nimeni alkuperämaa on Kreikka, jossa onnen jumalan vanha nimi on Tycho.
Lähetähän onnittelusi nimipäiväsankareille!
Teijo Kemppainen
teijo.kemppainen@rantapohja.fi
Kirjoittaja on suorittamassa korkeakouluharjoitteluaan Rantapohjassa.