Mie­li­pi­de: Luon­to on tär­keä

Luon­to on minul­le tosi tär­keä. Esi­mer­kik­si, jos on huo­no päi­vä ulkoi­lu ja met­säs­sä käve­le­mi­nen vir­kis­tää ja paran­taa mie­len. met­säs­sä istues­sa on kiva kuun­nel­la lin­tu­jen lau­lua ja lenk­keil­les­sä met­sä­po­luil­la voi pysäh­tyä syö­mään mus­ti­koi­ta ja poi­mia vaik­ka kotiin asti.

Luon­nos­sa voi har­ras­taa monia vapaa-ajan lii­kun­ta­la­je­ja kuten hiih­toa ja las­ket­te­lua, pyö­räi­lyä ja uin­tia, mitä itse tyk­kään teh­dä, kuten jot­kut tyk­kää­vät suun­nis­taa tai kii­peil­lä kal­lioil­la.

Luon­to on elin­tär­keä ihmi­sel­le, ilman luon­toa ja vih­rei­tä kas­ve­ja hap­pi lop­pui­si. luon­nos­ta ihmi­nen saa ravin­toa ja saa moniin tava­roi­hin mate­ri­aa­le­ja, kuten rau­ta­mal­me­ja, puu­ta, kume­ja ja luon­nos­ta saa myös ravin­non ihmi­nen ja eläi­met­kin.

Luon­toa uhkaa monet vaa­rat, kuten sade­met­sien rai­vaus, lii­at kas­vi­huo­ne­kaa­su­pääs­töt, ilmas­ton läm­pe­ne­mi­nen ja lii­ka väes­tön­kas­vu. sade­met­sien rai­vauk­sen takia ilma voi muut­tua tunk­kai­sek­si ja sade­met­sien har­vi­nai­nen eläi­mis­tö voi kuol­la suku­puut­toon.

Kas­vi­huo­ne­kaa­sut pie­nen­tä­vät ilma­ke­hän otso­ni­ker­ros­ta jon­ka seu­rauk­se­na aurin­gon ult­ra­vio­let­ti­sä­tei­ly pää­see maan pin­nal­le asti. ilmas­ton läm­pe­ne­mi­sen seu­rauk­se­na isot jää­ti­köt poh­joi­ses­ta voi sulaa, jon­ka seu­rauk­se­na meren­pin­ta nousee. Lii­ka väes­tön­kas­vu voi aiheut­taa sitä, että met­siä kaa­de­taan jot­ta talo­ja mah­tui­si enem­män, ruo­kaa oli­si vähem­män, jot­ta sitä riit­täi­si kai­kil­le, ros­kaa tuli­si enem­män ja vesis­töt meni­si­vät huo­nom­paan kun­toon, kun ros­ka lau­tat merel­lä kas­vai­si­vat.

Luon­to­suh­tee­ni on mie­les­tä­ni hyvä. On kivaa kävel­lä met­si­kös­sä ja kuvail­la luon­toa. Ihmi­sen on sopeu­dut­ta­va luon­toon mah­dol­li­sim­man hyvin ja mie­les­tä­ni itse sopeu­dun hyvin . Pie­nem­pä­nä tyk­kä­sin kat­sel­la pil­viä ja miet­tiä, mitä ne esit­tä­vät. Kas­vun myö­tä se on hii­pu­nut pik­ku­hil­jaa pois, mut­ta täh­tiä ja kuu­ta on kiva kat­sel­la vie­lä­kin.

Arjes­sa, kun tekee mie­li teh­dä jota­kin, yleen­sä käyn pie­nen käve­ly­mat­kan lähi­met­säs­sä. Mus­ti­kat puu­ron pääl­le ja puo­luk­ka­sur­vok­seen poi­mi­taan itse ja jos­kus mar­jo­ja on kiva syö­dä pel­käs­tään.

Luon­toon palaan sil­loin, kun on yksi­näis­tä tai huo­no olla on kiva men­nä luon­toon, kos­ka siel­lä kaik­ki on hyvin. Jos­kus oli­si kiva läh­teä pit­käl­le vael­lus­ret­kel­le kau­as met­sään ja naut­tia elä­mäs­tä sil­tä kan­nal­ta. On telt­ta taka­pi­hal­lek­kin pys­ty­tet­ty ja siel­lä sisa­rus­ten kans­sa yövyt­ty.

Olen aina tykän­nyt olla luon­nos­sa ja toi­von, että se tulee aina pysy­mään niin.

Iiris Illi­kai­nen
Hau­ki­pu­das