Luet­ko sinä? -teks­ti: Purp­pu­ra­pil­viä hori­son­tis­sa!

Sii­ri Eno­ran­nan novel­li Foto­syn­tee­si sai ensim­mäi­sen luku­ker­ran jäl­keen hyvin oudon tun­teen sisäl­le­ni. Sel­lai­sen, jota ei voi­nut selit­tää. Kun luin novel­lin toi­seen ker­taan, tajusin sen oudon tun­te­muk­sen. Tun­sin, että minun – ei, vaan mei­dän täy­tyy teh­dä jotain. Emme voi antaa maa­il­man men­nä tuo­hon, että met­sis­tä ja muus­ta sel­lai­ses­ta vain unel­moi­daan. Että ihmi­set saa­vat taas arvo­jär­jes­tyk­sen, ja kapi­nal­li­set kesy­te­tään “hel­mil­lä”.

Novel­lis­sa kruu­nu­päät, eli polar­kit ovat tule­vai­suu­den aate­li­sia, ja heis­tä vapaa­eh­toi­ses­ti läh­te­nei­tä rik­ku­rei­ta hal­vek­si­taan. Lem­mi­kit taas teke­vät kai­ken mitä polar­kit käs­ke­vät, ja he ovat kaik­ki täy­sin polark­kien val­las­sa. Ellei ole fik­su, kuten Kay. Täs­tä luo­kit­te­lus­ta mie­lee­ni tulee enti­sa­jan sää­dyt. Kuten novel­lis­sa ohi­men­nen mai­ni­taan, monien lem­mik­kien sil­mis­sä näkyy kapi­na. Kuten esi­mer­kik­si Suo­men sisäl­lis­so­ta alkoi alem­pien sää­ty­jen kapi­nas­ta. Niin kuin novel­lin lopus­sa käy, lem­mi­kit otta­vat kruu­nut pois polar­keil­taan. Lem­mi­kit nouse­vat kapi­naan, sil­lä he eivät kes­tä polark­kien val­taa ja sitä, ettei­vät polar­kit myön­nä hori­son­tis­sa nouse­vien purp­pu­ra­pil­vien vaka­vuut­ta.

Kun ajat­te­lee sitä, että polar­kit ovat koko ajan kiin­ni muis­tois­saan, tulee mie­leen puhe­li­met. Voi­si­ko puhe­lin­ten käyt­tö men­nä sii­hen, että jokai­nen palk­kaa itsel­leen huu­ma­tun opas­ta­jan ohjaa­maan, kun itse olet nenä kiin­ni äly­lait­tees­sa­si? Ihan vain kaik­kien hyvin­voin­nin vuok­si toi­von, että ei.

“Kai sinä ymmär­rät, mik­si muis­tois­sa on paras olla?” Jin kysyy Kayl­ta novel­lis­sa. No, kos­ka men­nei­syys on tur­val­li­sem­pi kuin nyky­het­ki. Tämä pät­kä tuo hyvin esiin sen, mik­si ilmas­ton­muu­tok­sel­le pitää teh­dä jotain, että tämä lause saa­tai­siin kään­net­tyä toi­sin­päin. Tule­vai­suu­den kuu­lui­si olla se paik­ka, jos­ta yri­te­tään teh­dä parem­pi kuin nyky­het­ki. Emme voi vain aja­tel­la, että eläm­me het­kes­sä. Tie­tyis­sä tilan­teis­sa se on oikean­lai­nen elä­män­ta­pa, mut­ta ilmas­ton­muu­tos on vää­rä asia, jos­ta aja­tel­la niin. Jos sil­le ei teh­dä jotain, menee muu­ta­ma vuo­si­kym­men ja maa­pal­lo on pilal­la. Tuli jol­lain tapaa paha mie­li novel­lia lukies­sa, sil­lä se antoi osviit­taa sii­tä mihin maa­il­ma voi men­nä, jos emme muu­ta sen suun­taa. On surul­lis­ta, ettei Suo­men saas­tei­den vähen­tä­mi­nen aut­tai­si juu­ri­kaan, sil­lä Kii­na, USA ynnä muut ovat suu­rim­pia teki­jöi­tä ilmas­ton­muu­tok­sen ete­ne­mi­ses­sä. Se ei sil­ti tar­koi­ta, että suo­ma­lais­ten ei pitäi­si teh­dä mitään.

Pidin novel­lis­ta pal­jon. Vaik­ka se kuu­los­ti ensin hie­man oudol­ta, olen luke­nut sen jo lähes kym­me­nen ker­taa. Joka ker­ta tajuan vähän enem­män, mut­ta sil­ti jotain jää huo­maa­mat­ta. Novel­li pysäyt­ti aika lail­la. Sii­ri Eno­ran­ta on lah­ja­kas kir­joit­ta­ja, ja Foto­syn­tee­si sai minut kiin­nos­tu­maan muis­ta­kin hänen teok­sis­taan. Tari­na oli kai­kin puo­lin todel­la iha­na ja kiin­nos­ta­vaa luet­ta­vaa. Jään miet­ti­mään monia asioi­ta. Mis­tä me oli­sim­me val­mii­ta luo­pu­maan maa­pal­lon täh­den?

Mikä sinun kruu­nusi on?

Mil­ja Hert­te­li 8C
Yli­kii­min­gin kou­lu