“Menneisyys on turvallisempi paikka kuin nykyhetki…” Jokainen on varmasti kuullut ilmastonmuutoksesta ja pohtinut onko huolenaihe tosiaan niin suuri. Siiri Enorannan kirjoittama novelli Fotosynteesi on mukaansa tempaava ja ajatuksia herättävä novelli. Jokaiselta lukukerralta löytää jonkun uuden pienen vihjeen, joka saattaa muuttaa koko näkemyksen novellista.
Polarkki Jin ja hänen lemmikkinsä Kay asustelevat tulevaisuuden kaupungissa. Kaupungissa, joka muistuttaa jollain tapaa nykyistä maatamme. Polarkit, jotka todellisuuden kohtaamiseen sijaan pakenevat muistoihinsa, ovat lemmikkien yläpuolella ja pystyvät “hallitsemaan” lemmikkien ajatuksia syöttämällä heille epäilyttäviä helmiä, joiden vaikutuksesta lemmikkien näkökyky ja ajatuksenkulku sumenevat.
Jin sekä muut polarkit ovat ensilukeman perusteella tietämättömiä hiilidioksidipilvistä, jotka uhkaavat peittää kaupungin. Mutta tarkemmin syvennyttyäni novelliin tuli olo, että polarkit ovat täysin tietoisia hiilidioksidipilvien vaarallisuudesta ja Jin uskoo isänsä sanomaan, että pilvien välttämiseen keksitään keino. Lemmikit taas ovat täysin tietoisia todellisuudesta ja yrittävätkin kertoa polarkeille kuinka heidän kruununsa vetävät hiilidioksidipilviä puoleensa, mutta tuntuu, että polarkit eivät edes halua ymmärtää lemmikkejänsä.
Kay tapaa matkallaan toisen lemmikin, joka saa hänet ajattelemaan haluaako hän oikeasti elää tämänlaista elämää. Loppujen lopuksi lemmikit, joille on 7-vuotiaasta asti opetettu polarkkien kunnioittamista, ovat niin pettyneitä polarkkien itsekkyyteen, että lemmikit rupeavat vastarintaan. Lemmikit ottavat kruunut polarkeiltaan ja rikkovat ne. Tapahtuman jälkeen selviää, että kaikki lemmikit ovat tehneet sen samaan aikaan.
Novelli antoi paljon tilaa omalle ajattelulle ja teksti ei paljastanut läheskään kaikkea, vaan omilla ajatuksilla pystyi paljonkin täyttämään tyhjiä aukkoja. Myös tietyt lausahdukset paljastivat paljon henkilöiden persoonallisuudesta. Novellin tapahtumia käsitellään kahdesta eri näkökulmasta, Jinin sekä hänen lemmikkinsä Kayn. Kayn näkökulma avasi tarinaa paljon ja ymmärrettävyys parani, sillä ensimmäinen luku oli hieman epäselvä.
“Eikö sinua siis haittaa, jos muut tuhoutuvat, kunhan sinä selviät?” Jinin sekä muiden polarkkien itsekkyys rupesi näkymään kunnolla vasta osan kolme aikana, jolloin Jinin mielestä mitään pahaa ei voi tapahtua, koska hänelle on sanottu niin. Jinin luonne viittaa paljonkin nykyajan ihmisiin, sillä jos asiasta ei ole ennenkään tarvinnut huolehtia, niin miksi nytkään?
Ilmastonmuutos oli saatu mielestäni hyvin novelliin ja se ei ollut liian selkeästi esillä. Loppu oli myös ajatuksia herättävä ja omalla tavallaan hyvä, sillä jokaiselle varmasti muodostuu jonkinlainen mielipide siitä, miten lopun jälkeen käy. Fotosynteesi-novellin myötä alkaa itse myös miettimään, mitä tulevaisuudessa oikeasti haluaa nähdä, ja novellin lukemisen jälkeen jokaiselle muodostuu pienien vihjeiden kautta täysin erilainen tarina.
Sanni Tiiro, Kuivaniemen koulu