Luet­ko sinä? –teks­ti: Muis­tu­tus tasa-arvos­ta lem­mik­kien ja ihmis­ten näkö­kul­mas­ta

Sii­ri Eno­ran­nan kir­joit­ta­ma Foto­syn­tee­si (2019) on kol­mio­sai­nen novel­li, joka sijoit­tuu maa­il­maan, jos­sa luon­to on tär­keä osa ihmi­siä. Novel­li ker­too tule­vai­suu­des­ta ja 15-vuo­ti­aan polark­ki Jinin sekä hänen lem­mik­kin­sä Kayn suu­res­ta het­kes­tä hei­dän yleen­sä niin yksi­toik­koi­ses­sa elä­mäs­sä. Polark­kien elä­mäs­tä tekee yksi­toik­koi­sen se, että elä­mä ei tun­nu mil­tään ilman kruu­nu­ja, jot­ka vie­vät hei­dät muis­toi­hin. Lem­mik­kien elä­mä on päi­väs­tä toi­seen polar­keis­ta huo­leh­ti­mis­ta. Polark­ke­ja voi­si mie­les­tä­ni ver­ra­ta ihmi­siin, jot­ka ovat val­las­sa. Jos­kus ihmis­ten ei kuu­lu olla val­lan kah­vas­sa, vaan sii­tä on pääs­tet­tä­vä irti. Sen novel­li opet­taa.

Polar­keil­la on kruu­nut, joil­la he voi­vat kat­soa men­nyt­tä elä­mään­sä ja omia muis­to­jaan. Polar­keil­le on ope­tet­tu, että men­nei­syys on tur­val­li­sem­pi paik­ka kuin nyky­het­ki. Joi­ta­kin polark­ke­ja sää­lit­ti hei­dän lem­mik­kin­sä, kos­ka ne eivät pääs­seet kos­kaan kat­so­maan muis­to­jaan, joten he yrit­tä­vät olla ymmär­tä­väi­siä lem­mik­kien yksin­ker­tai­suut­ta koh­taan.

Lem­mik­kien teh­tä­vä­nä on ottaa hel­mi, huu­maa­va pil­le­ri, suu­hun­sa, jot­ta ne tot­te­le­vat isän­tän­sä tah­toa, vaik­ka polar­kit oli­si­vat men­nei­syy­des­sä kat­so­mas­sa muis­to­jaan. Lem­mik­kien pitää totel­la jokais­ta käs­kyä, joka heil­le anne­taan ja talut­taa isän­ti­ään sil­loin, kun ne ovat uppou­tu­nei­ta muis­toi­hin­sa.

Eno­ran­ta on kir­joit­ta­nut mie­les­tä­ni tai­ta­vas­ti, kos­ka jokai­ses­sa osas­sa ker­to­ja vaih­tuu, joten luki­ja pää­see näke­mään sekä polark­kien että lem­mik­kien näkö­kul­maa. Jinin lem­mik­ki Kay on huo­lis­saan purppurapilvistä,vanhan kan­san van­git­se­mis­ta hii­li­diok­si­di­pääs­töis­tä. Muut lem­mi­kit saa­vat Kayn miet­ti­mään, ovat­ko polar­kit oikeas­ti lem­mik­kien ylä­puo­lel­la. Sel­viy­tyi­si­vät­kö­hän polar­kit ilman lem­mik­ke­jään ja oli­si­ko maa­il­ma parem­pi, jos kruu­nu­ja ei oli­si? Pys­ty­vät­kö lem­mi­kit pelas­ta­maan maa­il­maa satut­ta­mat­ta sil­ti polark­ke­ja?

Aluk­si novel­li tun­tui seka­val­ta, mut­ta luet­tua­ni sen muu­ta­man ker­ran uudes­taan, sain parem­min sel­vää kir­joit­ta­jan tar­koi­tus­pe­ris­tä ja aja­tuk­sis­ta, jot­ka viit­taa­vat mie­les­tä­ni ilmas­ton­muu­tok­sen estä­mi­seen. Luki­ja saa kokea myön­tei­siä oival­luk­sia novel­lin aika­na. Juu­ri monen­lais­ten oival­lus­ten saa­mi­nen tekee novel­lin luke­mi­sen mie­len­kiin­toi­sek­si.

Min­ja Vänt­ti­lä, Hau­ki­pu­taan kou­lu