Luet­ko sinä? –teks­ti: Ilmas­ton­muu­tok­sen kau­hut

Sii­ri Eno­ran­nan kir­joit­ta­man novel­lin nimi on mie­les­tä­ni outo. Kaik­ki eivät edes tie­dä mitä se tar­koit­taa, joten on vai­kea yhdis­tää sitä mihin­kään. Minun piti googla­ta novel­lin nimi, jot­ta sai­sin tie­tää mitä se tar­koit­taa.

Foto­syn­tee­si tar­koit­taa aurin­gon valon muun­ta­mis­ta kemial­li­sek­si ener­giak­si ja tuot­taa vedes­tä ja hii­li­diok­si­dis­ta hap­pea ja soke­ria. Ja vaik­ka nyt tie­dän, mitä nimi tar­koit­taa, en oikein osaa liit­tää sitä novel­liin.

Novel­lin teks­ti on todel­la vai­kea­lu­kuis­ta ja seka­vaa, mut­ta sil­ti tai­ta­vas­ti kir­joi­tet­tu. Se herät­tää luki­jas­sa monen­lai­sia aja­tuk­sia. Ensim­mäis­ten aja­tus­ten jou­kos­sa on häm­men­nys. Heti ensim­mäi­nen vir­ke novel­lis­sa on: ”Talu­ta minua”, sanoin lem­mi­kil­le­ni sinä aamu­na, “pidä lujas­ti kiin­ni.” Ylei­ses­ti ottaen ase­tel­ma on toi­sin päin: lem­mi­kit ovat nii­tä, joi­ta talu­te­taan, ei omis­ta­jat. Sik­si teks­tiin saa pereh­tyä kun­nol­la alus­ta alkaen, että pää­see teks­tiin ja sen juo­neen mukaan.

Toi­nen aja­tus on, kei­tä pää­hen­ki­löt oikein ovat? Ovat­ko he ihmi­siä, eläi­miä vai alie­nei­ta ulkoa­va­ruu­des­ta?

Pää­hen­ki­lön nimi on Jin ja hänen lem­mik­kin­sä nimi on Kay. Jinin kave­ri taas puo­les­taan on Bao. Hänel­lä­kin on lem­mik­ki, mut­ta nimeä ei ker­ro­ta. Nimet ovat ulko­maa­lai­sia, joten sii­tä voi pää­tel­lä, että mil­jöö ei ole aina­kaan Suo­mi. Novel­lis­sa kävel­lään kau­pun­gin kadul­la ja maa­taan lepo­tuo­leis­sa. Lem­mi­kit talut­ta­vat omis­ta­ji­aan hei­dän olles­saan muis­to­lois­sa. Taas ker­ran pitää muis­taa lukea huo­lel­li­ses­ti ja aja­tuk­sen kans­sa, että pysyy kär­ryil­lä.

Mie­les­tä­ni novel­lil­la vii­ta­taan ilmas­ton­muu­tok­seen, sii­hen miten ihmis­ten aiheut­ta­mat saas­te­pil­vet ovat jo ker­ran tuhon­neet maa­il­man ja teke­vät sen pian uudel­leen. Ker­ron­ta­tyy­li on synk­kä ja surul­li­nen. Maa­il­maa kuva­taan ankea­na paik­ka­na, mis­sä polar­kit hal­lit­se­vat lem­mik­ke­jään. He ovat mui­den ylä­puo­lel­la ja omis­ta­vat kai­ken. Heil­lä on sel­lais­ta val­taa, jota lem­mi­keil­lä ei ole. Lem­mik­kien ei auta kuin totel­la muki­se­mat­ta.

Nyt voim­me pala­ta novel­lin nimeen. Teks­tiin kun­nol­la pereh­tyes­sä­ni ja aja­tuk­sen kans­sa luet­tua­ni uudel­leen koko novel­lin, alan ymmär­tää, mitä nimel­lä hae­taan. Ilmas­ton­muu­tos­ta. Mones­sa koh­taa vii­ta­taan maa­il­man tuhou­tu­mi­seen, saas­te­pil­viin ja polark­kien pääs­sä ole­viin kruu­nui­hin, jot­ka näyt­tä­vät kan­ta­jal­leen muis­to­ja samal­la vetäen saas­te­pil­viä puo­leen­sa. Nimi voi­si siis tar­koit­taa rat­kai­sua ongel­miin. Foto­syn­tee­sin raken­ta­mal­la maa­il­maan tuli­si lisää hap­pea ja siel­lä oli­si puh­taam­pi ilma. Samal­la se tuot­tai­si myös soke­ria.

Nimi voi tar­koit­taa myös sitä, miten ennen asiat oli­vat parem­min, kun oli vie­lä hap­pea riit­tä­väs­ti. Ei tar­vit­si­si miet­tiä maa­il­man pelas­ta­mis­ta ja tuhon estä­mis­tä.

Vaik­ka novel­li onkin synk­kä ja sii­nä on huo­no saas­tei­den täyt­tä­mä maa­il­ma, joka rin­nas­te­taan mei­dän omaan tel­luk­seem­me, kan­nat­taa muis­taa, että kaik­kea toi­voa ei ole vie­lä mene­tet­ty. Ilmas­ton läm­pe­ne­mi­sen voi saa­da kuriin. Pie­ni­kin ympä­ris­töys­tä­väl­li­nen teko aut­taa.

Foto­syn­tee­si on aja­tuk­set liik­kel­le­saa­va teks­ti, jos­sa keho­te­taan epä­suo­ras­ti avaa­maan sil­mät sil­le, miten huo­nos­ti voi käy­dä, jos ilmas­ton­muu­tok­sel­le ei pian saa­da lop­pua.

Neea Leh­to, Yli­kii­min­gin kou­lu