Luet­ko sinä? -teks­ti: Epäit­sek­kyys pelas­taa

Sii­ri Eno­ran­nan novel­lis­ta Foto­syn­tee­si (2019) tulee mie­leen tule­vai­suu­den digi­taa­li­nen maa­il­ma, tosin epä­to­del­li­nen. Vaik­ka luu­li­si, ettei vir­tu­aa­li­ses­sa tule­vai­suu­des­sa oli­si epä­ta­sa-arvoa, novel­lis­sa tuli sil­ti sitä esil­le.

Polark­ki on mie­les­tä­ni yli 15-vuo­tias hen­ki­lö kruu­nu pääs­sään tule­vai­suu­den digi­taa­li­ses­sa maa­il­mas­sa. Kun kruu­nut kek­sit­tiin, vain varak­kai­den per­hei­den seit­se­män vuot­ta täyt­tä­neet lap­set sai­vat kruu­nun ja heis­tä tuli polark­ke­ja. Köy­hien per­hei­den sama­ni­käi­set lap­set vie­tiin koto­aan ja annet­tiin polar­keil­le orjik­si.

Orjia kut­su­taan lem­mi­keik­si. He ovat kui­ten­kin mie­les­tä­ni taval­li­sia nuo­ria ja saman­nä­köi­siä kuin polar­kit itse. He ovat aliar­vos­tet­tu­ja, kos­ka he eivät ole polark­ke­ja vaan hei­dän lem­mik­ke­jään.

Polar­kit ovat jää­neet kouk­kuun muis­to­jen­sa kat­se­luun kruu­nu­jen avul­la eivät­kä enää halua koh­da­ta tosi maa­il­maa. He pitä­vät syö­tä­vil­lä hel­mil­lä orji­aan koko ajan huu­mauk­ses­sa, jot­ta he eivät voi­si suun­ni­tel­la nouse­van­sa polark­ke­ja vas­taan yhdes­sä. Lem­mi­kit kui­ten­kin tajua­vat olla nie­le­mät­tä pas­til­le­ja, jot­ta eivät huu­maan­nu, vaik­ka ovat­kin kou­kus­sa nii­hin.

Lem­mi­kit ovat val­mii­ta teke­mään mitä vaan todel­li­sen maa­il­man puo­les­ta, sil­lä maa­il­ma on tuhou­tu­mas­sa, niin kuin van­ha maa­il­ma­kin, hii­li­diok­si­di­pil­vien alle.

Novel­lin pää­hen­ki­lö, polark­ki Jin ja lem­mik­ki Kay käy­vät novel­lin lop­pu­puo­lel­la pit­kän kes­kus­te­lun tosi­maa­il­mas­sa tosi­maa­il­mas­ta ja todel­li­suu­des­ta. Tulok­se­na lem­mi­kin naa­mas­sa polar­kin käden jäl­ki. Lem­mik­ki tart­tuu kiin­ni polar­kin kruu­nus­ta, se tip­puu ja tuhou­tuu. Samal­la tuhou­tu­vat myös kaik­ki muut maa­il­man kruu­nut.

Polark­ki itkee ja niin myös lem­mik­ki. Polark­ki ymmär­tää menet­tä­neen­sä omaa elä­mään­sä kat­sel­les­saan van­ho­ja lap­suu­den muis­to­jaan. Vaik­ka hän ei oli­si ymmär­tä­nyt­kään, kruu­nu­jen sär­ky­mi­nen on peruut­ta­ma­ton­ta. Nyt kruu­nu­jen olles­sa pois­sa maa­il­ma pelas­tui­si ja sekä polar­keis­ta että lem­mi­keis­tä tuli­si tasa-arvoi­sia ja epäit­sek­käi­tä ihmi­siä ja jopa ystä­viä kes­ke­nään, sil­lä lem­mi­kit eivät kan­na kau­naa nois­ta lem­mik­ki­vuo­sis­taan.

Novel­lis­sa luki­joil­le on jätet­ty muka­vas­ti omaa tul­kit­se­mi­sen varaa. Teks­tis­tä on var­mas­ti monia eri­lai­sia ja mie­len­kiin­toi­sia aja­tuk­sia. Novel­lia lukies­sa­ni tun­sin epä­rei­luut­ta, kur­juut­ta ja pie­ni­muo­tois­ta vihaa, mut­ta onnek­si lopuk­si onnea ja ylpeyt­tä. Maa­il­mas­ta tuli parem­pi, ja se pelas­tui.

Aada Hon­ka 8F
Hau­ki­pu­taan kou­lu