Toi­mit­ta­jal­ta: Kesä­au­to­ja moneen läh­töön

Olen alka­nut ymmär­tää mie­hiä, joil­la tulee aika ajoin tar­ve muis­tel­la hei­dän ensim­mäi­siä auto­jaan. Näin tekee myös isä­ni, joka vii­mek­si tänä kesä­nä mai­nit­si erään perin­ne­ta­pah­tu­man yhtey­des­sä, että hänen ensim­mäi­sen­sä oli muu­ten rat­ti­vaih­tei­nen Ford Tau­nus vuo­si­mal­lia 1966.

Kos­ka sinä ilta­na joi­ta­kin vuo­sia sit­ten, kun ensim­mäi­nen oma auto­ni, viti­val­koi­nen Peu­geot 406 kato­si kau­pan­teon jäl­keen syy­sil­lan pimey­teen perä­va­lot lois­taen, ymmär­sin, että myös autot jää­vät muis­toi­hin. Sen jäl­keen tuli mui­ta­kin, eri­merk­ki­siä- ja väri­siä käy­tet­ty­jä kesä­au­to­ja, jot­ka han­kin hal­val­la ja joil­la ajoin aina pit­käl­le syk­syyn. Ja joka ker­ta ilmas­sa oli samaa pien­tä hai­keut­ta, kun luo­vu­tin kul­ku­pe­lin seu­raa­val­le omis­ta­jal­le. Autot myin sik­si, kos­ka ne eivät toi­mi­vuu­des­taan huo­li­mat­ta vakuut­ta­neet kat­sas­tus­mies­tä ja kor­jaa­mi­nen oli­si tul­lut osto­hin­taa tyy­riim­mäk­si. Nykyi­ses­sä – myös alun perin kesän ajak­si hank­ki­mas­sa­ni autos­sa – ei sen sijaan ilmen­nyt viko­ja vii­mei­sim­mäs­sä kat­sas­tuk­ses­sa, joten niin kau­an kuin vält­tä­mä­tön­tä tar­vet­ta autol­le on, sil­lä men­nään.

Vii­me vii­kon­lop­pu­na tes­ta­sin puo­les­taan ensim­mäis­tä ker­taa säh­kö­au­toa, jol­la tein pik­ku­reis­sun sis­ko­ni kans­sa. Ver­rat­tu­na moneen aiem­paan pirs­sii­ni, auto läh­ti liik­keel­le häm­men­tä­vän äänet­tö­mäs­ti. Kyl­lä­hän uuden­kar­heal­la auto­maat­ti­vaih­tei­sel­la mie­lel­lään aje­li, mut­ta säh­kö­au­to­jen hin­nat sai­si­vat aika rei­lus­ti las­kea, jot­ta lait­tai­sin sel­lai­sen har­kin­taan. En myös­kään osaa sanoa, oli­si­ko pitem­män pääl­le auton jat­ku­va lataa­mi­nen ja lataus­paik­ko­jen kar­toit­ta­mi­nen ihan minun jut­tu­ni. Tois­tai­sek­si en siis ole ollen­kaan kat­ke­ra istah­taes­sa­ni oman, perin­tei­sel­lä ysi­ka­sil­la kul­ke­van yksi­lö­ni ohjak­siin.

Mai­ja Pyl­väs

maija.pylvas@rantapohja.fi