Har­taus­kir­joi­tus: Kii­ruh­da hitaas­ti!

Istun kir­kon pen­kis­sä yhdes­sä seu­ra­kun­ta­ret­ke­läis­ten kans­sa. Vie­ree­ni saa­puu seu­ra­kun­ta­lai­nen käve­ly­kep­pi­ään apu­na käyt­täen. Hän kat­soo sil­mii­ni ja sanoo rau­hal­li­ses­ti: Fes­ti­na len­te. Mies hymyi­lee ja istah­taa vie­ree­ni. Kysyn hänel­tä, mitä sanan­sa tar­koit­ta­vat. Hän ker­too oppi­neen­sa tämän lati­nan kie­le­nop­pi­tun­nil­ta kou­lus­saan. Suo­raan suo­mek­si kään­net­ty­nä ilmai­su mer­kit­see ”kii­ruh­da hitaas­ti”. Muis­tan edel­leen tätä van­hus­ta ja monia seu­ra­kun­ta­lai­sia, jot­ka otta­vat askel­taan aja­tuk­sel­la ”kii­ruh­da hitaas­ti”.

Kysei­nen sana­pa­ri mer­kit­see myös pun­ta­roin­tia teke­mäm­me työn laa­dun ja tämän nopeu­den välil­lä. Tasa­pai­noi­lua. Mil­lai­sia mer­ki­tyk­siä tämä käsi­te ”kii­ruh­da hitaas­ti” saa sinun elä­mäs­sä­si? Mil­lais­ten asioi­den paris­sa oli­si suu­rek­si avuk­si ja hyö­dyk­si ”kii­ruh­taa hitaas­ti” ja pun­ta­roi­da laa­dun ja nopeu­den tasa­pai­noa?

Mat­ka­tes­sa­ni bus­sis­sa Kuusa­moon rip­pi­kou­lu­lei­ril­le ajat­te­len nuo­ria. Saan jakaa hei­dän kans­sa vii­kon mit­tai­sen ajan. On aikaa pysäh­tyä uskon ja elä­män kysy­mys­ten äärel­le. Arvo­kas­ta aikaa. Muis­tu­tan itsel­le­ni: Anna nuo­rel­le aikaa ede­tä hitaas­ti­kin, omal­la vauh­dil­laan her­kän ja tär­keän asian oppi­mi­ses­sa.

Alku­ke­sän vih­reys tulee mai­se­mis­ta sil­mil­le Koil­lis­maan karus­sa luon­nos­sa. Vih­reys ja uusi kas­vu on yhtä kirk­ko­vuo­den sano­man kans­sa. Hel­lun­tai­jak­sos­sa eläm­me kas­vun aikaa. Täs­tä ker­too kir­kois­sam­me vih­reä litur­gi­nen väri. Ihmi­nen ja koko luo­ma­kun­ta saa kas­vaa Juma­lan huo­len­pi­don ja hyvyy­den täh­den. Elä­mä avau­tuu lah­ja­na ja ihmee­nä. Elä­mäs­sä voi suun­tau­tua levol­li­ses­ti koh­ti tule­vai­suut­ta. Elä­män ihmeen koh­taa­mi­nen luo­ma­kun­nas­sa kuvas­taa myös sitä ihmet­tä, jon­ka Tai­vaan Isä voi saa­da aikaan hen­gel­lään kui­vis­sa­kin sie­luis­sam­me. Juma­la tekee pyhäl­lä hen­gel­lään sanan­sa ja pyhät lah­jan­sa elä­vik­si sie­lul­lem­me. Tulem­me ravi­tuik­si hen­gel­li­ses­sä janos­sa ja näläs­sä. Voim­me tul­la vakuut­tu­neik­si hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti Juma­lan armos­ta.

Onko niin, että saa­tam­me odot­taa elä­mäs­säm­me Juma­lan toi­mi­van juu­ri mei­dän odot­ta­mal­lam­me taval­la ja tah­dil­la? Oli­si­ko van­huk­sen elä­män vii­sau­des­ta, kii­ruh­da hitaas­ti, otet­ta­vaa opik­si myös Juma­lan kou­lus­sa? Hel­lun­tai­jak­so puhuu meil­le ennen muu­ta Juma­lan tavas­ta lähes­tyä, joh­dat­taa ja pelas­taa luo­man­sa ihmi­nen. Juma­la hen­gel­lään puhut­te­lee, vetää yhtey­teen­sä ja lah­joit­taa uskon. Saam­me pysäh­tyä kesän aika­na Juma­lan kas­vo­jen eteen ja tur­val­li­ses­ti jät­täy­tyä Hänen joh­da­tuk­seen­sa.

Siu­nat­tua kesän aikaa sinul­le läheis­te­si kans­sa,

Mat­ti Jur­ve­lin, kap­pa­lai­nen Dia­ko­nia- ja lähe­tys­työn pap­pi, Kii­min­gin seu­ra­kun­ta