Har­taus: Valoa

Eläm­me vuo­den pimein­tä aikaa. Iltai­sin tekee mie­li syty­tel­lä kynt­ti­löi­tä. Jos­kus elä­mäs­säm­me voi olla aiko­ja, jol­loin tun­tuu, että kul­jem­me pimeäs­sä. Sil­loin­kin on toi­voa, pime­ään­kin lois­taa valo. Kau­an ennen Jee­suk­sen syn­ty­mää Juma­la antoi lupauk­sen valos­ta: ”Kan­sa, joka pimey­des­sä vael­taa, näkee suu­ren valon. Sil­lä lap­si on syn­ty­nyt meil­le, poi­ka on annet­tu meil­le.” (Jesa­ja 9: 1, 5). Jee­sus, Vapah­ta­ja on tul­lut maa­il­maan mei­tä var­ten, tuo­maan valon elä­määm­me. Jee­sus sanoi:” Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa minua, ei kul­je pimeäs­sä, vaan hänel­lä on elä­män valo.” ( Joh .8:12).

Ras­kaas­sa­kin, pimeäl­tä tun­tu­vas­sa elä­män tilan­tees­sa Jee­sus on kans­sam­me. Kirk­kain valo lois­taa ris­til­tä, Jee­sus on sovit­ta­nut syn­tim­me. Olem­me armah­det­tu­ja, vapai­ta. Ris­til­tä kat­sot­tu­na me ihmi­set olem­me kaik­ki samal­la vii­val­la, me tar­vit­sem­me Juma­lan armoa. Jee­suk­sen omi­na, Hänen seu­raa­ji­naan olem­me Hänen ris­tin­kuo­le­man­sa vuok­si tur­vas­sa, meil­lä on elä­män valo. Ris­ti on kuin sil­ta Juma­la yhtey­teen.

Tämän vii­kon sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus-kunin­gas sanoo:” Minun oli näl­kä ja te annoit­te minul­le ruo­kaa. Minun oli jano ja te annoit­te minul­le juo­ta­vaa. Minä olin kodi­ton, ja te otit­te minut luok­sen­ne.” (Matt. 25:35) Kun tämän kuu­li­jat ihmet­te­le­vät, mil­loin näin on tapah­tu­nut, Jee­sus vas­taa heil­le:” Kai­ken, min­kä olet­te teh­neet yhdel­le näis­tä vähäi­sim­mis­tä vel­jis­tä­ni, sen te olet­te teh­neet minul­le.” (Matt. 25:40) Juma­lan rak­kaus ja apu on ihan jokais­ta var­ten. Mei­tä kut­su­taan aut­ta­maan, levit­tä­mään Vapah­ta­jan valoa ympä­ril­lem­me sanoin ja teoin. Kun Vapah­ta­jan rak­kaus ja armo kos­ket­taa mei­tä, tämä rak­kaus voi yllät­tää, ja kaut­tam­me kos­ket­taa ja aut­taa tois­ta ihmis­tä. Pimeäs­sä hei­jas­tin takin hihas­sa lois­taa kirk­kaa­na valon osues­sa sii­hen. Meis­sä­kään ei ole valoa itses­säm­me, mut­ta rukouk­sem­me voi olla, että Vapah­ta­jan valo sai­si hei­jas­tua elä­mäs­täm­me.

”Sinun sana­si on lamp­pu, joka valai­see aske­lee­ni, se on valo minun mat­kal­la­ni.” (Psal­mi 119:105). Raa­ma­tun Sana on kuin lamp­pu, joka näyt­tää valoa pimeäs­sä, suun­taa kul­kea Jee­suk­sen seu­raa­ja­na askel ker­ral­laan, päi­vä ker­ral­laan.

Tai­vaan Isän anta­maa valoa ja iloa syk­syn pimey­den­kin kes­kel­le!

Irme­li Hie­ta­pel­to
Iin seu­ra­kun­ta