Ensivaikutelmat ovat aina vääriä. Tai vähintäänkin puutteellisia. Tästä olen samaa mieltä monien psykologien kanssa, vaikka usein saattaakin kuulla netissä leviävän kansanviisauden väittävän päin vastoin.
Olen elämässäni tehnyt monia virhearviointeja ihmisten suhteen. Henkilö, josta olen ollut varma, että meillä ei tule koskaan synkkaamaan, on nykyisin yksi parhaista ystävistäni. Ihminen, joka on aluksi vaikuttanut todella mukavalta, onkin paljastunut jatkuvasti ilkeitä kommentteja heitteleväksi tyypiksi.
Se, että oppii tuntemaan ihmisen, on vuosien työ, tai oikeastaan elämänmittainen, koska jokainen myös muuttuu vuosien aikana. Se vaatii uteliaisuutta ja valmiutta luopua omasta tutusta ajattelun radasta. Ensivaikutelma kertookin joskus enemmän ihmisestä itsestään, kuin henkilöstä, jonka hän on juuri tavannut. Arvioimme toisiamme helposti väärin omien ennakkoluulojemme pohjalta. Ensimmäiset arviot jäävät usein pysyviksi, jos niiden eteen ei tee työtä.
Joskus, vaikka sitä ei haluaisi myöntää, voi saada itsensä kiinni arvioimasta myös toisen uskoa tai tapaa toteuttaa hengellisyyttään.
Olen joskus kuullut jonkun omasta hurskaudestaan vakuuttuneen sanovan, että on hyvä, että väkeä eroaa kirkosta, koska lopulta vain tosiuskovaiset jäävät jäljelle. Kansankirkon katto on joidenkin mielestä liian korkealla ja seinät liian leveällä.
Tähän kirkkoon mahtuukin monenlaista menijää. Joku käy Jeesus-joogassa, joku seuroissa, joku vain joulukirkossa. Isossa kirkossa on mahdotonta, että kaikki eläisivät uskoaan todeksi samalla tavoin, tai olisivat samaa mieltä.
Hyvä niin. Siitä kun voi luultavasti oppia jotain hyvin tärkeää. Sellaista, mitä Kolossalaiskirjeen kirjoittaja tarkoittaa, kun hän kehottaa pukeutumaan armahtavaisuuteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Näitä ei voi oppia ilman toista ihmistä, ja nimenomaan eri tavalla ajattelevaa ihmistä. Ylipäänsä kasvaminen ihmisenä vaatii aina peilauspinnan toisessa.
Jumalan valtakunnan rajojen piirtäminen ei ole ihmisten, eikä tämän elämän asia. Täällä me kasvamme sekaisin, pyhät ja pahat ja kaikki siltä väliltä. Ja tärkeimmät rajalinjat eivät mene ihmisten välillä, vaan jokaisen ihmisen sisimmässä.
Löytyisikö meistä uteliaisuutta myös toistemme hengellistä elämää ja uskon ajatuksia kohtaan? Uskallus kaivaa syvemmältä ja selvittää, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee, voi saada aikaan tärkeitä oivalluksia.
Teija Liukko
Pastori, Haukiputaan seurakunta