Har­taus: Anteek­sian­ta­mus on lah­jaa

Mitä sinul­le mer­kit­see anteek­sian­to? Poh­jim­mil­taan anteek­sian­to on hyvin­kin voi­maan­nut­ta­vaa, sil­lä sen on jo psy­ko­lo­gi­ses­ti todet­tu vähen­tä­vän vihai­suut­ta, louk­kaan­tu­mi­sen tun­net­ta ja stres­siä sekä joh­ta­van lisään­ty­nei­siin toi­von, rau­han, myö­tä­tun­non ja itse­var­muu­den tun­tei­siin. Apos­to­li pei­laa kir­jees­sään: ”Mut­ta kai­ken kruu­nuk­si tul­koon rak­kaus, sil­lä se tekee kai­ken täy­del­li­sek­si.” (Kol. 3:14) Anteek­sian­to eheyt­tää ja paran­taa ihmis­suh­tei­ta. Toi­saal­ta on ensiar­voi­sen tär­ke­ää muis­taa, että anteek­sian­ta­mi­nen ei tar­koi­ta vää­ryy­den hyväk­sy­mis­tä eikä se saa olla sil­le peit­tee­nä, vaan se on ihmi­sen vaja­vuu­den tun­nus­ta­mis­ta. Anteek­sian­to on poh­jim­mil­taan suur­ta lah­jaa.

Saar­naa­ja tähy­ää elä­män juok­sus­sa voi­ma­va­ro­jen ääreen: ”Minä oival­sin, ettei ihmi­sel­lä ole muu­ta onnea kuin iloi­ta ja naut­tia elä­män hyvyy­des­tä.” (Saarn. 3:12) Tar­vit­sem­me toi­siam­me. Välit­tä­mis­tä, anteek­sian­ta­mus­ta, huo­len­pi­toa, ja nii­tä ystä­viä, jot­ka aidos­ti kyse­le­vät ”mitä sinul­le kuu­luu?”. Toi­saal­ta rak­kaus ei ole vain tun­ne­si­de ihmis­ten välil­lä, vaan voim­me­han tun­tea rak­kaut­ta vaik­ka­pa koti­seu­tuun.

Rak­kau­teen liit­tyy­kin tur­val­li­suu­den­tun­net­ta, myön­tei­siä koke­muk­sia ja muis­to­ja. Anteek­sian­ta­mus on myös täyn­nä rak­kaut­ta. Vapah­ta­jam­me itse sanoo­kin: ”Jos te annat­te toi­sil­le ihmi­sil­le anteek­si hei­dän rik­ko­muk­sen­sa, antaa myös tai­vaal­li­nen Isän­ne teil­le anteek­si.” (Matt. 6:14) Tuos­sa var­sin sisäl­tö­rik­kaas­sa toteu­muk­ses­sa kitey­tyy myös tai­vaal­li­sen Isän anteek­sian­ta­muk­sen lah­ja meil­le ihmi­sil­le. Sen hän antoi meil­le Pojas­saan Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Hänen, Juma­lan rak­kaus on juu­ri sitä mis­tä apos­to­li Paa­va­li valot­taa rak­kau­den ylis­tys­lau­lus­sa: ”Rak­kaus on kär­si­väl­li­nen, rak­kaus on lem­peä. Rak­kaus ei kadeh­di, ei kers­ku, ei pöyh­kei­le, ei käyt­täy­dy sopi­mat­to­mas­ti, ei etsi omaa etu­aan, ei kat­ke­roi­du, ei muis­te­le kär­si­mään­sä pahaa, ei iloit­se vää­ryy­des­tä vaan iloit­see totuu­den voit­taes­sa. Kai­ken se kes­tää, kai­kes­sa uskoo, kai­kes­sa toi­voo, kai­ken se kär­sii. Rak­kaus ei kos­kaan katoa.” (1.Kor. 13: 4–8)

Nämä tur­val­li­set kuvauk­set Juma­lan hyvyy­des­tä anta­koon tur­val­li­set näkö­alat elä­män mat­kal­le. Vir­si­ru­noi­li­jan tun­te­muk­sia vil­jel­len: ”Ope­ta päi­vä ker­ral­laan otta­maan kädes­tä­si. Aurin­ko las­kee aika­naan, vaan pysyn lähel­lä­si. Ei sil­loin yö, ei kuo­le­ma minua seu­raa mat­kal­la, tie kul­kee uuteen aamuun.” (VK 530:4.)

Ris­to Räi­hä
kap­pa­lai­nen
Kii­min­gin seu­ra­kun­ta